Villnäs Strandpaviljong - Byggnadshistorisk undersökning, inventering och restaurering

Thumbnail Image

Files

master_Norrmén_Miia_2021.pdf (122.57 MB)

URL

Journal Title

Journal ISSN

Volume Title

School of Arts, Design and Architecture | Master's thesis
Location:
Unless otherwise stated, all rights belong to the author. You may download, display and print this publication for Your own personal use. Commercial use is prohibited.

Authors

Date

2021

Department

ark

Major/Subject

Mcode

Degree programme

Arkkitehtuurin maisteriohjelma

Language

sv

Pages

165

Series

Abstract

Strandpaviljongen i Villnäs är ett före detta badhus vars första del byggdes under början av 1820-talet som en del av Villnäs herrgårds engelska landskapspark. Byggnaden är det äldsta kända privata badhuset i Finland. Stilmässigt representerar den empirens tidevarv. Det här arbetet har gjorts med syftet att kunna användas som grund för beslutsfattande rörande Strandpaviljongen. I arbetet undersöks Strandpaviljongen och dess historia på ett grundligare sätt än tidigare, och all tillgänglig information om byggnaden samlas för första gången i ett verk. Strandpaviljongen och de övriga byggnaderna på Villnäs herrgård har sedan år 1961 ägts av finska staten. Sedan den 1 juni år 1967 har det bedrivits museiverksamhet på herrgården. Fram till år 2014 förvaltades området av Museiverket (tidigare Arkeologiska kommissionen), idag ägs Villnäs herrgård av Senatfastigheter. Herrgårdens byggnader skyddades år 1994 av förordningen om skydd för staten tillhöriga byggnader (480/1985). Arbetet innehåller inledningsvis en byggnadshistorisk undersökning och en inventering av byggnaden i dagens läge. Kännedomen om byggnadens historia har fram tills idag varit bristfällig. Genom att återgå till ursprungskällor och undersöka konstruktioner och byggnadsdelar har ny information om byggnaden fåtts fram. Den nyfunna informationen gäller både byggnadens tidigaste historiska skeden och konstruktionssätt. Strandpaviljongen består av två delar som härstammar från olika tider. Den äldre delen kallas för slottsändan och innefattar en salong och två kammare, varav den ena troligtvis var en badkammare ursprungligen. Slottsändans takstolar byggdes år 1822 av timmerman Joseph Österman. Före år 1836 förlängdes byggnaden med två kammare, varav den ena troligtvis fungerade som badhusets andra badkammare. Förlängningen utgör byggnadens havsända. Senast under början av 1900-talet slutade man använda byggnaden som badhus och badkamrarna gjordes om till sovkammare och kök. Under samma tid förlängdes byggnaden ytterligare med ett dass och ett vedförråd, vilka dessvärre revs år 1971. Under 1960-talet i samband med herrgårdsslottets restaurering hittades vad som tidigare har förmodats vara badhusets ursprungliga ritning. Ritningen är undertecknad av A. F. Granstedt och föreställer enbart en del av byggnaden, vilken har antagits vara badhusets slottsända. I det här arbetet görs en närmare analys av ritningen. Analysen påvisar att ritningen snarare tycks vara en plan för havsändan. Det finns också flera aspekter som tyder på att förlängningen inte förverkligades helt i enlighet med planerna. Sedan Villnäs herrgård blev statligt ägt har Strandpaviljongen genomgått restaurering med jämna mellanrum. De senaste åtgärderna påbörjades år 2019 med målet att kunna öppna byggnaden för Villnäs besökare. I det här arbetet presenteras restaureringsåtgärder som vidtagits och som ännu bör vidtas för att uppnå målet. Informationen som framkommer i den byggnadshistoriska undersökningen har fungerat som grund för värderingen av byggnadsdelar och styrt restaureringsarbetets planering. Därtill har en plan framställts över byggnadens användning i utställningssyfte. Strandpaviljongens restaureringshistoria analyseras utgående från de allmänna restaureringsprinciperna och deras utveckling. I arbetet presenteras rekommendationer för byggnadens framtid. Byggnaden skall kontinuerligt underhållas för att i den mån möjligt undvika stora och påfrestande ingrepp. Förutom bevarandet av byggnadens kulturhistoriska värde bör möjliga framtida åtgärder göras med fokus på konstruktionernas och materialens funktion och sundhet.

Louhisaaren Merilinna on entinen kylpylärakennus, jonka ensimmäinen osa rakennettiin 1820-luvun alussa osaksi Louhisaaren linnan englantilaista maisemapuutarhaa. Rakennus edustaa empiren tyyliä ja on vanhin tunnettu yksityinen kylpylärakennus Suomessa. Tämän työn tarkoitus on toimia Merilinnaa koskevien päätösten tukena. Työssä tutkitaan Merilinnaa ja sen historiaa perusteellisemmin kuin aikaisemmin: kaikki saatavilla oleva tieto rakennuksesta on nyt ensimmäistä kertaa koottu yhteen teokseen. Merilinna ja Louhisaaren linnan muut rakennukset ovat vuodesta 1961 asti olleet suomen valtion omistuksessa. Kesäkuun ensimmäisestä päivästä vuonna 1967 lähtien linnassa on ollut museotoimintaa. Vuoteen 2014 asti Louhisaari oli Museoviraston (aiemmin Muinaistieteellinen toimikunta) hallinnoima. Nykyään Louhisaaren omistaa Senaatti-kiinteistöt. Linnan rakennukset suojattiin vuonna 1994 asetuksella valtion omistamien rakennusten suojelusta (480/1985). Työn ensimmäiset osat koostuvat rakennushistoriaselvityksestä ja inventoinnista. Tieto Merilinnan historiasta on tähän asti ollut varsin puutteellista. Palaamalla alkuperäislähteisiin ja tutkimalla rakenteita ja rakennusosia on onnistuttu tuottamaan uutta tietoa rakennuksesta, sen varhaisimmista rakennusvaiheista sekä rakennustavasta. Merilinna koostuu kahdesta eri-ikäisestä osasta. Vanhempaa osaa kutsutaan nimellä linnanpuoli. Se koostuu yhdestä salongista ja kahdesta kamarista, joista toinen on luultavasti alun perin ollut kylpykamari. Linnanpuoleisen osan kattotuolit rakensi kirvesmies Joseph Österman vuonna 1822. Ennen vuotta 1836 Merilinnaa jatkettiin merelle päin kahdella huoneella, joista toinen luultavasti toimi kylpylärakennuksen toisena kylpykamarina. Tätä osaa kutsutaan nimellä merenpuoli. Viimeistään 1900-luvun alkupuolella kylpylätoiminnasta luovuttiin, ja kylpyläkamarit muutettiin kamariksi ja keittiöksi. Samoihin aikoihin rakennusta jatkettiin käymälällä ja puuvajalla, jotka purettiin vuonna 1971. 1960-luvun restauroinnin yhteydessä kartanolinnasta löydettiin piirustus, jota on pidetty Merilinnan alkuperäissuunnitelmana. Piirustuksen on allekirjoittanut A. F. Granstedt, ja siinä on esitetty ainoastaan se osa rakennuksesta, jota on pidetty kylpylärakennuksen linnanpuoleisena osana. Tässä työssä tehdyn analyysin perusteella Granstedtin piirustus saattaa sittenkin olla merenpuoleisen osan suunnitelma. Suunnitelmaa ei myöskään toteutettu sellaisenaan. Merilinnaa on restauroitu tasaisin välein siitä lähtien, kun Louhisaaresta tuli valtion omistama. Viimeisimmät toimenpiteet aloitettiin vuonna 2019. Tavoitteena on mahdollistaa rakennuksen avaaminen museokävijöille. Tämän työn viimeisimmissä osissa käsitellään restaurointitoimenpiteitä, joita on tehty ja vielä olisi tehtävä, jotta päästään tavoitteeseen. Rakennushistoriaselvityksessä esiin tullut tieto on toiminut rakennusosien arvottamisen tukena, ja ohjannut restaurointityön suunnitteluprosessia. Työ sisältää tämän lisäksi rakennuksen käyttösuunnitelman näyttelytilana. Merilinnan restaurointihistoriaa on analysoitu restaurointiperiaatteiden ja niiden kehityksen näkökulmasta. Työssä esitellään suosituksia koskien rakennuksen tulevaisuutta. Rakennukseen tulee kohdistua jatkuva ylläpito, jotta mahdollisuuksien mukaan voidaan välttää isoja ja vaativia toimenpiteitä. Rakennuksen kulttuurihistoriallisen arvon säilymisen ohella mahdollisissa tulevissa toimenpiteissä tavoitteena on oltava rakenteiden ja materiaalien toimivuus ja terveellisyys.

The Sea pavilion at Louhisaari manor is a former bathhouse, whose first part was built in the 1820s as a part of the manor’s English landscape garden. The building is built in Empire style and is the oldest known private bathhouse in Finland. The purpose of this thesis is to provide support for future decision making regarding the Sea pavilion. In this thesis the Sea pavilion and its history has been researched in more depth than before, and all the available information about the building is now for the first time collected in one place. The Sea pavilion, and all the other buildings at Louhisaari manor, have since 1961 been state property. Since the first of June 1967 Louhisaari manor has been a museum. Until 2014 Louhisaari was managed by the Finnish Heritage Agency (formerly known as the Finnish Antiquarian Society). Today the manor is owned by the Senate Properties. The buildings at the manor were protected by the decree regarding protection of state-owned buildings (480/1985) in 1994. The first parts of the thesis consist of a building history survey and an inventory. The knowledge of the Sea pavilion’s history has been rather inadequate until today. New information has been discovered regarding both its earliest building stages and construction methods by researching the original sources of information and the building itself. The Sea pavilion consist of two parts of different ages. The older part is called the castle side and includes a salon and two chambers, one of which most likely used two be a bath chamber. The roof trusses of the castle side were built in 1822 by carpenter Joseph Österman. Before the year 1836 two additional chambers were built on the seaside of the pavilion. One of the chambers most likely used to be the second bath chamber of the bathhouse. This addition is called the seaside of the building. In the beginning of the 20th century at the latest, the building was turned from a bathhouse to a pavilion. The bath chambers were turned into a kitchen and a chamber. Around the same time a latrine and a shed were built as an addition on the seaside, but they were unfortunately torn down in 1971. What seemed to be the original drawing for the Sea pavilion was found in the 1960s during the restoration of Louhisaari castle. The drawing is signed by architect A. F. Granstedt, and it only shows a part of the building, which has been thought to be the castle side of the bathhouse. This thesis includes an analysis of the drawing. The analysis shows that the drawingit might be the plan for the seaside. The seaside was however not realized fully according to the plans. The Sea pavilion has been restored a couple of times since it became state property. The latest measures were started in 2019, with the intention to enable opening of the building to visitors at Louhisaari. The last parts of this thesis concern the restoration measures that have been done and still should be done to achieve this goal. The information presented in the building history survey has been used to value the different parts of the building and has guided the planning process. The thesis also contains a plan for the use of the building as an exhibition space. The restoration history of the Sea pavilion has been analyzed through the perspective of the principles for restoration and their development. The thesis includes recommendations for the future of the building. The building should continuously be maintained to avoid big and challenging measures. Besides preserving the building’s historical value, possible forthcoming restorations should be done with focus on the function and the health of the constructions and the materials.

Description

Supervisor

Savolainen, Panu

Thesis advisor

Huttunen, Marko
Savolainen, Panu

Keywords

Villnäs herrgård, Strandpaviljongen, badhus, restaurering, byggnadsarv, byggnadsskydd

Other note

Citation

Permanent link to this item

https://urn.fi/URN:NBN:fi:aalto-2021123011019

Collections

[master] Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu / ARTS