Portrait of an old body: Practising to see anew

Abstract

Within the context of contemporary capitalism and Western medicine, the definition of aging portrays old age as a process of declination comparable to a disease. The definition implicitly defines old age as an obnoxious and inescapable social problem rather than an experience, therefore consequently advancing othering and segregating approaches towards old age.

Within the four chapters of the thesis, I am constructing a portrait of an old body. I propose that old age is a socially situated, rhythmically informed and performatively affirmed construct. Age is constantly both self-performed and assessed by the social community. The symbolically charged reading further feeds into the subject's understanding of the self as an aged entity. I critically examine the social construction of aging in today’s contemporary capitalist society without intending to question the unquestionable, that is, the process of biological aging. The old body cannot be entirely placed under the cultural categorization of identity, as the physical inevitability of aging cannot be culturally challenged. Nevertheless, the concept of an old body can be theoretically reconsidered, conceptualized and decoded. Hence, the thesis is an attempt to craft a proposition as a response to the question: “what if old age could be configured differently?”

I suggest that old bodies bear transgressive potential that may enable shedding light on and critically evaluating the contemporary paradigma that produces the social category of old age to begin with. The study underlines the transgressive potential through practices of place-making, unlearning and affirming. First and foremost, I intend to shed light on the process of becoming othered and thereby unrecognized on the basis of old age. I examine the marginalization of old bodies through concepts of displacement, arrhythmia and abjection. Consequently, I argue that conditions of isolation and marginalization are not to be perceived as natural and inevitable consequences of old age but rather, as projections of the prevailing social and cultural ground. Thereby, I propose a shift in portraying old age in contemporary, capitalist Western society.

Nykyisen länsimaisen kapitalismin ja lääketieteteen viitekehyksessä vanhuus määrittyy sairauteen vertautuvana heikentymisenä ja pois hiipumisena. Kyseisen määritelmän valossa vanhuus näyttäytyy kokemuksen ja elämänvaiheen sijaan ensisijaisesti vääjäämättömänä yhteiskunnallisena ongelmana. Määritelmä vahvistaa osaltaan vanhuuteen liitettäviä toiseuttavia ja eriyttäviä asenteita.

Tämän tutkielman neljässä luvussa maalaan muotokuvan vanhasta kehosta. Esitän, että vanhuus on sosiaalisesti paikantunut, rytmisesti orientoitunut ja performatiivisesti vahvistettava konstruktio. Ikää sekä performoidaan itseohjautuvasti että määritellään sosiaalisen yhteisön toimesta. Sosiaalisesti tuotettu, symbolisesti latautunut tulkinta iästä niin ikään vahvistaa yksilön kokemusta ja tulkintaa itsestä ikääntyneenä subjektina. Tässä tutkielmassa tarkastelen kriittisesti vanhuuden sosiaalista konstruktiota kapitalistinen yhteiskunnan viitekehyksessä, pyrkimättä kuitenkaan kyseenalaistamaan biologisen ikääntymisen vääjäämättömyyttä. Ikääntymisen biologisesta tosiasiallisuudesta johtuen, vanhaa kehoa ei ole mahdollista asettaa vain ja ainoastaan kulttuurisen kategorisoinnin ja identiteetin viitekehykseen. Tästäkin huolimatta vanhan kehon määritelmää on mahdollista purkaa ja tulkita eri tavoin. Näin ollen, tämän tutkielman keskeisimpänä pyrkimyksenä on rakentaa vaihtoehtoista tulkinta-avaruutta ja vastata kysymykseen, mitä jos vanhuuden voisi ajatella toisin?

Esitän, että vanha keho on olemukseltaan transgressiivinen, rikkova. Vanhan kehon olemuksellinen transgressiivisuus mahdollistaa vanhuuden sosiaalista kategoriaa tuottavien ja ylläpitävien rakenteiden kriittisen arvioimisen. Tarkastelen transgressiivisuuden potentiaalia paikan tekemisen (place-making), poisoppimisen (unlearning) ja vahvistamisen (affirming) käsitteiden kautta. Ennen kaikkea, pyrkimyksenäni on valaista ikään perustuvia toiseuttamisen ja syrjinnän mekanismeja. Tarkastelen vanhojen kehojen marginalisaatiota paikaltaan siirtämisen ja paikattomuuden (displacement), epärytmisyyden (arrhytmia) ja abjektin (abject) käsitteiden kautta. Esitän, että eristyneisyyttä ja marginalisaatiota ei tulisi tarkastella vanhuuden luonnollisina seuraamuksina, vaan heijastumina sosiaalisesta ja kulttuurisesta ympäristöstä. Kyseisen näkemyksen valossa argumentoin, että länsimaisen kapitalistisen yhteiskunnan kontekstissa toisinnettu vanhuuden representaatio vaatii uudelleenajattelua.