Poissaoloja, läsnäoloja. Paikkakokemuksen jakaminen osana identiteettitarinaa, paikkojen limittäisyys ja medioituminen.
Loading...
Journal Title
Journal ISSN
Volume Title
School of Arts, Design and Architecture |
Master's thesis
Location:
P1 OPINNÄYTTEET D 2016 Salo
Unless otherwise stated, all rights belong to the author. You may download, display and print this publication for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Author
Date
2016
Department
Major/Subject
Mcode
Degree programme
Language
fi
Pages
78
Series
Abstract
Opinnäytetyössäni olen tutkinut paikan käsitteen ja paikka- ja maisemakuvien käytön muuttumista medioitumisen myötä, erityisesti tallentamisen ja jakamisen vaikutusta itse kokemukseen sekä identiteetin rakenteluun sosiaalisessa mediassa. Työni keskiössä on oma kokemukseni, mutta lähestyn aihetta myös teoreettisesti ja filosofisesti. Yksi aikamme ilmiö on muutos kuvien elämässä: ennen kuva jaettiin tapahtuman jälkeen – täällä olin, tämän näin. Kuva katsottiin fyysisesti samassa paikassa muiden kanssa ja se säilytettiin muistona. Nyt kuva jaetaan reaaliajassa fyysisesti poissaolevalle, näytetään että tämä on, täällä olen. Kuva (ja paikka) on yhä enemmän osa kommunikaatiota. Voimme olla samaan aikaan läsnä monessa paikassa yhtä aikaa ja kutsua fyysisesti kaukana olevat siihen paikkaan jossa itse olemme, näkemään saman. Kuvien virta on medioituneessa ja globalisoituneessa ajassamme valtavaa ja usein lähes reaaliaikaista. Lisäksi kuvat kulkevat usein mukanamme, kun ne ovat tallennettuna puhelimen tai jonkun muun kannettavan laitteen muistiin tai palvelimelle. Kuviin (paikkoihin, ihmisiin, maagisiin hetkiin) voi siis palata missä vain, matkalla jonnekin tai jostakin pois. Lisäksi me matkustamme paikallamme: Käymme paikoissa astumatta niihin jalallammekaan. Kuvien, äänien ja elokuvien New York on tuttu paikka niillekin, jotka eivät ole siellä käyneet, ja pääsemme toisten henkilökohtaisiin maisemiin ja paikkakokemuksiin sosiaalisen median tai kuvaviestien avulla. Maisema voi myös edustaa minuutta ja mielentilaa. Paikka- ja maisemakuvilla luomme digitaalista identiteettiämme ja kerromme itsestämme tarinaa joka on jatkuvasti uusinnettavissa ja joka tulee kollektiivisesti nähdyksi ja muokatuksi. Valokuvien ja videoiden sosiaalisen käytön – tässä tapauksessa erityisesti maisema- ja paikkakokemusten jo tallentamisvaiheessa tapahtuvan toisen katseen läsnäolon ja jakamisen – voisi katsoa synnyttävän eräänlaisen kollektiivisesti nähdyn uudelleen muistiin ja identiteettiin kiinnittyvän kartan. Yksi keskeinen havainto työssäni on myös se, miten esimerkiksi kuva paikasta tai maisemasta voi muodostua yhtä merkitykselliseksi paikaksi kuin fyysinenkin sijainti. Samoin kuin paikkakokemuksen tallentaminen ja jakaminen tekona voi muodostaa merkittävän osan itse paikkakokemusta. Tutkimukseni teoreettinen pohja on monitieteinen. Humanistisen ja kulttuurisen maantieteen, sosiologian ja sosiaalipsykologian, media- ja viestintätieteen sekä valokuvauksen teoriat kehystävät ja nostavat yksityistä yleiseen tilaa, paikkaa ja maisemaa, niiden medioitumista sekä niiden merkitystä identiteetin rakentelussa ja niissä tapahtuvan kokemuksen mediavälitteistä jakamista käsitellessäni.In my thesis I have been focusing on the new understanding of a concept of a place in the era of mediation, as well as the shift that has been going on in using photographs of a place and landscape as a tool for communication, where place becomes part of the communication itself. One of the most crucial research questions is, how documenting and sharing our experiences of a place is affecting on the experience itself and also how sharing itself is connected to the identity reconstruction f.e in social media platforms. The core of my thesis is based on my own experience, but there is also a strong theoretical and philosophical frame supporting my findings. In other words: subjective experience is intertwined with the interdisciplinary theories. Disciplines such as cultural and human geography, sociology and social psychology, media- and communication studies and theories of photography are framing my personal experiences. One phenomenon in the era of digital photography is the change in social use of photography: previously photograph was shared after the experience – there I was, this is what I saw. Now the photo is shared in real time for tho-se who are physically absent – here I am, this is what I see. Photograph (and a place itself) has become part of the communication itself. We can be present in multiple places at the same time, and invite those who are physically absent to share the same view. The flow and amount of images in the era of mediation and globalisation is huge, and we can see to the other side of the world from where we are. We are travelling without moving: we have visited New York via photos, tv and movies without physically walking on the streets of the city. In addition, we carry the images with us, we are mobile as are our images and photo albums. We are able to return to our images (places, people, magical moments of our lives) almost anywhere, while travelling from place to place. And we are also invited into other peoples intimate places and experiences via cell phones or social media. Place and landscape can also be used as presentitives of our identity or of our state of mind. We are creating a digital identity with images of our lives, and constantly editing a story of ourselves. These scenes are editable, repetitive and collectively seen. One of the main results of my study is that an image or an audiovisual artifact can become as meaningful place as the physical location ¬– or even more. Same goes to sharing: sharing an experience of a place can be significant part of the experience itself.Description
Supervisor
Vuori, RasmusThesis advisor
Tani, SirpaKeywords
medioituminen, paikka, identiteetti, valokuva, sosiaalinen media, topobiografia, maisema, elämäntarina
