Näkökulmia katutilassa tapahtuneisiin muutoksiin Helsingin kantakaupungissa

Abstract

Kaupunkitila määrittää kokemustamme kaupungista. Kaupunkitila muodostuu monista eriluonteisista tiloista, kuten kaduista, aukioista, puistoista tai sisäpihoista. Sitä on sekä yksityistä että julkista. Julkinen kaupunkitila on kaikkien kaupunkilaisten yhteistä omaisuutta ja sen tulisikin palvella kaikkien kaupunkilaisten toiveita ja tavoitteita parhaan mukaan.

Merkittävin kaupunkitila, joka vaikuttaa kaupungin luonteen muodostumiseen tiiviisti rakennetussa kaupungissa, on katutila. Katutila rajautuu katua reunustavien rakennusten väliin ja on näin ollen niukka resurssi, jolloin se joudutaan jakamaan eri toimijoiden kesken. Oikeudesta tämän rajatun tilan käyttöön kamppailevat niin jalankulku, pyöräily, moottoriajoneuvoliikenne kuin kaupunkikasvillisuuskin. Helsinkiin ollaan lähivuosina rakentamassa valtavasti uutta katutilaa. Tätä suunniteltaessa on tärkeää ymmärtää, mistä nykyiset priorisoinnit katutilan jakautumisessa juontavat juurensa ja mihin nykyiset ohjeistukset sekä trendit johtavat.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan muutoksia maanpäällisessä katutilassa tapahtuneissa käyttötarkoituksissa sekä katutilan jäsentelyä ja laatua Helsingin kantakaupungissa kirjallisuuskatsauksen sekä historiallisen kuva- ja suunnitteluaineiston sekä nykyisten ohjeistusten analysoinnin avulla. Tarkastelu keskittyy Helsingin kaupunkikehityksen historiaan, liikennejärjestelmän kehitykseen, katutilaa koskeviin ohjeistuksiin sekä yksittäisiin esimerkkikohteisiin ympäristöhistoriallisten selvitysten sekä kuvamateriaalien kautta.

Kun liikkumistottumuksissa on tapahtunut muutoksia, on tämä vaikuttanut myös katutilaan. Kaupungin varhaisimmassa historiassa katutilaa on ollut runsaasti, kun rakennusten etäisyyksiin toisistaan ovat vaikuttaneet pääasiassa erilaiset suunnittelijoiden näkemykset miellyttävästä tilasta sekä valontarve. Nämä periaatteet ohjaavat edelleen katutilan suunnittelua, mutta hallitsevaksi tekijäksi viimeistään 1900-luvun aikana on noussut liikenteen viemä tilantarve. 1900-luvun puolivälissä autoliikenne alkoi kasvaa valtavasti ja valtasi lähes kaiken katutilan. Viime vuosikymmeninä tämä kehitys on kuitenkin kääntynyt, kun liikenteen aiheuttamiin haittoihin on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Ilmastokriisin edetessä kestävien liikkumismuotojen osuus katutilan liikenteestä tulee kasvamaan entisestään.

Hyvän katutilan ominaisuuksia tukee kävelyä ja pyöräilyä korostava suunnittelu. Tämä luo paitsi ekologisesti, myös sosiaalisesti kestävämpää, terveellisempää ja turvallisempaa kaupunkia. Ajoneuvoliikenteen sujuvuus vaatii suuremman tilan, kuin esimerkiksi tilatehokkaammat raideliikenne tai pyöräily. Voidaan kuitenkin kysyä, onko ajoneuvoliikenteen sujuvuus katutilan jakautumisen kannalta kestävä peruste, kun tavoitteena on kasvattaa kestävien liikkumismuotojen osuutta liikenteestä aiheutuvien päästöjen vähentämiseksi. Katutilaa ei tule nähdä ensisijaisesti liikenneväylänä, vaan kaikkien yhteisenä oleskelutilana. Siksi katutilan suunnittelun lähtökohtana tulee ensisijaisesti olla sen viihtyisyyden kasvattaminen.