Opinnäytetyöni tavoitteena oli tutkia hiljaisuuden käyttöä animaation äänisuunnittelussa tekijälähtöisesti ohjaajan näkökulmasta. Tutkimuksen fokuksena oli lyhytanimaatio, ja aiheen valintaa motivoi kiinnostukseni äänisuunnitteluun ja animaatiokerronnan rytmiin. Tutkimus keskittyi hiljaisuuden tarinankerronnallisiin ominaisuuksiin, eikä siis käsitellyt elokuvan varsinaista äänityöskentelyä. Tästä näkökulmasta ei tietääkseni ole aiemmin tehty tutkimusta, vaan lukemani elokuvan hiljaisuutta koskevat kirjoitukset käsittelevät vain näytelmäelokuvaa.
Tutkimusta varten analysoin hiljaisuuden käyttöä eri animaationtekijöiden lyhytanimaatioelokuvissa. Lisäksi käytin tutkimusmateriaalina äänisuunnittelun kirjallisuutta, artikkeleita, videoesseitä ja dokumenttielokuvaa. Tämä tutkimus erotteli toisistaan hiljaisuuden eri lajit ja pyrki löytämään eroavaisuuksia hiljaisuuden käytössä animaation ja live action -elokuvan välillä. Tutkimus tarkasteli, miten hiljaisuudella rakennetaan animaatioelokuvan rytmiä ja miten hiljaisuutta käytetään korostuksen välineenä. Tutkimus myös vertasi hiljaisuutta kuvallisiin kontrastin käytön keinoihin.
Tutkimuksessani havaitsin, että live action -elokuvassa vältetään absoluuttisen eli täydellisen hiljaisuuden käyttöä, sillä täydellistä hiljaisuutta ei ole todellisessa maailmassa olemassa. Absoluuttisen hiljaisuuden kaltainen äärimmäinen kontrastin käyttö on animaation ominaispiirre, joka sopii hyvin animaation epärealistiseen maailmaan, ja jonka katsoja animaatioelokuvan kohdalla hyväksyy ongelmitta.
Hiljaisuuden kerronnallinen voima syntyy sen kyvystä luoda kontrastia ja rytmiä, eli ohjata katsojan huomiota. Visuaalinen vastine hiljaisuudelle on minimalistinen kuvailmaisu ja kuvan kompositiossa käytetty negatiivinen tila. Karsimalla elementtejä kuvasta ja äänestä voi korostaa oleellisinta ja luoda tilaa katsojan omille kokemuksille ja muistoille. Taitavalla hiljaisuuden käytöllä on siis mahdollista voimistaa katsojan kokemaa eläytymistä ja saada elokuva tuntumaan merkitysellisemmältä ja henkilökohtaisemmalta.The aim of this thesis is to explore the use of silence in sound design of animated film, from the perspective of an animation film director. The focal point of the study was animated short film, and the chosen topic was motivated by my interest in sound design and rhythm in animated storytelling. The study focused on the narrative quality of silence, thus not addressing actual sound design work. To my knowledge, no previous research has been done from this perspective. All of the writings I have read about silence in film have only covered live action film.
The research was conducted by analysing the use of silence in animated short films by various filmmakers. The research material used also included books on sound design, written articles, video essays and documentary films. This study classified the different forms of silence and aimed to find differences between the ways silence is used in animation and live action film. The study investigated how the rhythm of animated film is built using silence, and how silence functions as a method of creating contrast. The study also compared silence with visual methods of contrast.
The findings indicate that live action film generally avoids the use of absolute silence, because in the real-world absolute silence does not exist. The use of extreme contrast, such as absolute silence, is a characteristic feature of animated film. With animated film, the audience easily accepts absolute silence as belonging in the unrealistic story world of animated film.
The findings also showed that the narrative power of silence consists of its capacity to create contrast and rhythm; to direct the viewer’s attention. The visual equivalent for silence is visual minimalism and negative space in image composition. Reducing the amount of visual and auditory elements can serve as means for emphasizing the essential and also create space for the audience’s own lived experiences and memories. A skilful use of silence has the potential to amplify the empathy experienced by the audience and to enable a more meaningful and personal viewing experience.
