Siirtohinnoittelu suomalaisessa käytännössä

Abstract

Tiivistelmä Tutkimukseni tavoite oli selvittää millä tavoin siirtohinnoittelu on järjestetty suomalaisissa yrityksissä ja Suomen Verohallinnossa. Lisäksi tutkin siirtohinnoittelun roolia verosuunnittelussa ja maiden välisessä verokilpailussa. Siirtohinnoittelussa käytetyt metodit ja vertailutiedot eivät käytännössä mahdollista sitä, että siirtohinnat olisivat täysin samat kuin hinnat riippumattomien osapuolten välillä. Lisäksi siirtohinnoittelu tarjoaa yrityksille vaihtoehtoja verosuunnitteluun. Pyrin siis selvittämään millaisia valintoja yritykset käytännössä tekevät ja miksi. Tutkimukseni keskeisimmät lähteet olivat 15 teemahaastattelua, joissa haastattelin kokeneita siirtohinnoittelun asiantuntijoita. Tein haastatteluja suomalaisissa pörssiyrityksissä ja verokonsultointiyrityksissä sekä yhden haastattelun Verohallinnossa. Lisäksi lähetin 29 Euroopan maan verohallinnolle kyselyn, jossa pyysin tilastotietoja siirtohinnoitteluun käytetyistä voimavaroista ja siirtohinnoittelumenettelyistä. Suomalaiset yritykset ovat panostaneet laajamittaisemmin siirtohinnoitteluun vasta aivan viime vuosina. Tällä hetkellä siirtohinnoitteluosaaminen suurimmissa yrityksissä on korkealla tasolla. Ne käyttävät siirtohinnoittelua myös verosuunnittelun välineenä. Pienemmät yritykset pyrkivät lähinnä välttämään veroriskit. Suomessa verokonsulttien rooli siirtohinnoittelussa on suuri, koska vain muutamilla suurimmilla yrityksillä on omia siirtohinnoitteluasiantuntijoita. Suomessa toimii runsaat 50 siirtohinnoitteluun erikoistunutta verokonsulttia lähinnä big four – yrityksissä. Vielä vuosituhannen alussa heitä oli vain muutamia. Siirtohinnoittelun järjestämisessä riskien ja verotehokkuuden hallinta ovat yritysten keskeisimmät tavoitteet. Tämän vuoksi viime vuosina ovat yleistyneet keskitetyt mallit, joissa monikansalliset konsernit keskittävät toimintoja yhteen tai muutamaan yhtiöön. Keskitetty liiketoimintamalli mahdollistaa siirtohinnoittelun koordinoinnin vähäisemmin voimavaroin. Verosuunnittelun näkökulmasta keskeistä on mihin maahan päämiesyhtiö sijoitetaan. Suomen Verohallinto heräsi siirtohinnoitteluun vuosituhannen vaihteessa. Kymmenen vuoden opettelun jälkeen verottajan osaaminen ja resurssit alkavat olla kohtuullisella tasolla. Tällä hetkellä siirtohinnoittelu on keskitetty Konserniverokeskukseen, jossa työskentelee 37 siirtohinnoitteluspesialistia. Oikeusasteissa siirtohinnoitteluosaamisessa on yhä edelleen puutetta. Siirtohinnoittelun valvominen vaatii muuhun verotukseen verrattuna huomattavasti enemmän voimavaroja, joten resurssikysymystä joudutaan tarkastelemaan edelleen. Siirtohinnoitteluun käytetyt voimavarat ovat Suomen Verohallinnossa hyvää eurooppalaista keskitasoa. Ainoastaan Tanskassa ja Norjassa verottaja on selvästi Suomea aktiivisempi. Erityisesti pienemmissä Itä-Euroopan maissa siirtohinnoitteluun on havahduttu vasta aivan viime vuosina. Suomalaisten yritysten kokemusten mukaan siirtohinnoittelun ongelmat kiteytyvät oikeusvarmuuden puutteeseen. Verottajan linjauksista ei aina ole tietoa. Lisäksi verottajan toimintatavat koetaan aggressiivisiksi maailmanlaajuisesti nimenomaan siirtohinnoittelua koskien. Yrityksille paras tapa välttää siirtohintariskejä on suunnitella ja dokumentoida siirtohinnoittelu mahdollisimman huolella. Tämä aiheuttaa kustannuksia, joita katetaan verosuunnittelun keinoin. Avainsanat siirtohinnoittelu, verosuunnittelu, verovalvonta, teemahaastattelu, verotuskäytäntö