Työhyvinvointi ja valta - hyvinvoiva työntekijä oman tuottavuutensa säätelijänä

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin työhyvinvointia diskursiivisena ilmiönä, jota rakennetaan sitä koskevissa teksteissä yhä uudelleen. Lisäksi pyrin ennen kaikkea jäsentämään työhyvinvoinnin diskursiivista ilmiötä siihen liittyvien valtaimplikaatioiden kautta. Työni teoreettisena viitekehyksenä on Michel Foucault'n valta-ajattelu sekä siihen liittyvä käsitteistö, kuten hallinnan rationaliteetit, normalisoiva hallinta ja biovalta. Tutkielmani keskeisenä tavoitteena on ymmärtää, millaisia kontrollimuotoja työhyvinvointia koskevat tekstit mahdollistavat. Tavoitteen saavuttamiseksi vastaan tutkielmassani kysymyksiin, jotka koskevat sitä, miten työhyvinvointia rakennetaan diskursiivisesti sitä koskevissa teksteissä ja miten mahdollisia kontrollimuotoja rakentuu työhyvinvoinnin diskursseissa.

Tutkielmani metodina on foucault'lainen diskurssianalyysi ja aineistona 14 työhyvinvointia käsittelevää blogikirjoituksta henkilöstöammattilaisten yhdistyksen HENRY ry:n ja Työelämä2020 -hankkeen sivustoilla. Foucault'laisena diskurssianalyysinä tutkimusotteeni on laadullinen ja sosiaaliseen konstruktionismiin nojautuva. Analyysivaiheessa tunnistin aineistostani 4 yhtenäistä diskurssia: liiketoiminnallisen, humanistisen, haltuunottamisen ja voimaannuttamisen diskurssit. Tämän jälkeen siirryin analysoimaan diskurssien välisiä suhteita ja syventämään pohdintaani kohti valtakysymyksiä. Liiketoiminnallinen diskurssi osoittautui dominoivaksi ja humanistista diskurssia hiljentäväksi diskurssiksi, jonka hegemonista asemaa haltuunottamisen diskurssi vielä voimistaa.

Löytämäni diskurssit jäsentävät työhyvinvointia eri tavoin. Liiketoiminnallisessa diskurssissa se ilmenee mahdollisiin tuotto- ja kustannusvirtoihin liittyvänä tuottavuuden kysymyksenä, kun taas humanistinen diskurssi korostaa hyvinvointia itseisarvollisena sekä yrityksille velvollisuuksia synnyttävänä tavoitteena. Haltuunottamisen diskurssissa todellisuus ja täten myös työhyvinvointi näyttäytyy yksinkertaisena ja suoraviivaisena kokonaisuutena, joka saadaan hallinnan alaiseksi kehittämällä siihen suoraviivainen ratkaisu. Voimaannuttamisen diskurssi taas nostaa yksilön työhyvinvointi-ilmiön keskiöön, painottamalla toisaalta sen työntekijälle synnyttämiä mahdollisuuksia kehittää itseään, mutta toisaalta asettamalla tämän kehittämisen yksilön harteille ja hänen omaksi huolekseen. Yhdessä liiketoiminnallinen, haltuunottamisen ja voimaannuttamisen diskurssit mahdollistavat sellaisten käytäntöjen luomisen työhyvinvoinnin ympärille, jotka synnyttävät hyvinvoivan työntekijän subjektiviteetin, joka itse kontrolloi omaa hyvinvointiaan ja täten tuottavuuttaan.