This thesis examines the exercise of power in urban planning and design through a case study of Kansalaistori Square, located in the centre of Helsinki. The aim is to explore why the objectives of the detailed plan approved in 2002 were not realised as planned, despite the plan being a legally binding product of a democratic process. The research question can be summarised as follows: how was power exercised over the legal detailed plan in the subsequent planning process? And, what can be learned from this case to guide the future design of public areas more justly?
The question is approached using the method developed by Schmidt-Thomé and Mäntysalo (2014), which combines Steven Lukes’ three-dimensional theory of power with Gregory Bateson’s theory of learning. Lukes’ framework enables the identification of not only visible expressions of power but also its more silent and structural forms. Bateson’s perspective provides a means to consider how decision-makers and public officials might recognise and address the potentially unjust practices revealed through Lukes’ analysis. The methodology is qualitative, drawing on planning documents, meeting minutes, media coverage, interviews, and archival material.
The findings suggest that established procedures, such as the use of deviation permits and internal preparatory practices, may have been used in ways that constrained the influence of public dialogue and alternative proposals during the planning process. The unfinished urban space gave rise to a range of visions, the final of which focused on large-scale events, aligning with the city strategy at the time. It was later acknowledged that the site was not well suited for this function. While planning decisions were typically justified on the grounds of safety and functionality, citizen feedback tended to emphasise the value of small-scale cultural activities, historical continuity, and everyday social interaction.
The learning that occurred during the planning process seems to have remained as incremental adaptations within the existing system. Although moments of public critique and key turning points in the planning process presented openings for deeper reflection and course correction, the overall trajectory proceeded along established institutional routines.
Kansalaistori may illustrate how the goals of detailed plans are followed more flexibly in the case of public spaces than in building projects. The implementation of democratically approved objectives can be shaped by the interplay of institutional practices, strategic priorities, and tacit planning norms. Through this thesis, I aim to suggest that recognising and realising the public interest requires decision-makers to develop both the willingness and the capacity to question established planning conventions, and to view their role not only as facilitators of procedural steps, but as active shapers of urban life. Openness, attentive listening, and reflection could offer more inclusive ways toward a more pluralistic and more real understanding of the public interest – toward true citizens’ squares.Tämä opinnäytetyö tarkastelee vallankäyttöä kaupunkisuunnittelussa tapaustutkimuksena Helsingin keskustassa sijaitsevan Kansalaistorin suunnittelusta ja toteutuksesta. Työn tavoitteena on selvittää, miksi vuonna 2002 hyväksytyn asemakaavan tavoitteet eivät toteutuneet suunnitelman mukaisesti, vaikka kyseessä oli demokraattisen prosessin kautta syntynyt, oikeudellisesti sitova asemakaava. Tutkimuskysymyksen voi kiteyttää seuraavasti: miten kaavan jälkeisessä suunnitteluprosessissa käytettiin valtaa yli lainvoimaisen asemakaavan? Ja mitä tapauksesta voi oppia, jotta julkista ulkotilaa suunniteltaisiin vastaisuudessa oikeudenmukaisemmin?
Kysymystä tarkastellaan Schmidt-Thomén ja Mäntysalon (2014) kehittämällä menetelmällä, jossa yhdistyy Steven Lukesin kolmiulotteisen vallan teoria ja Gregory Batesonin oppimisteoria. Lukesin avulla voidaan tunnistaa näkyvän vallankäytön lisäksi myös hiljaisia ja rakenteellisia vallan muotoja. Batesonin kautta voidaan arvioida päättäjien ja virkamiesten mahdollisuuksia havaita ja korjata Lukesin osoittamia epäoikeudenmukaisia toimintamalleja. Menetelmä on laadullinen, ja aineistona käytetään suunnitteluasiakirjoja, kokouspöytäkirjoja, mediatekstejä, haastatteluja ja arkistoaineistoa.
Tulokset viittaavat siihen, että vakiintuneita menettelytapoja – kuten poikkeuslupien käyttöä ja sisäistä valmistelua – saatettiin hyödyntää tavoilla, jotka rajasivat julkisen keskustelun ja vaihtoehtoisten ehdotusten vaikutusmahdollisuuksia suunnitteluprosessin aikana. Keskeneräinen kaupunkitila kirvoitti useita eri visioita, joista viimeisimmäksi jäi suurmittakaavaisten tapahtumien keskus silloisen kaupunkistrategian mukaisesti. Myöhemmin on todettu, että alue ei sovellu tähän käyttötarkoitukseen kovin hyvin. Suunnitteluratkaisuja perusteltiin tyypillisesti turvallisuuden ja toiminnallisuuden näkökulmista, kun taas kansalaisten palautteessa painottuivat pienimittakaavainen kulttuuritoiminta, historian jatkuvuuden vaaliminen ja arkiset kohtaamiset.
Suunnitteluprosessin aikana läsnä ollut oppiminen näyttää jääneen järjestelmän sisäiseksi, asteittaiseksi mukautumiseksi. Vaikka julkinen kritiikki ja suunnitteluprosessin käännekohdat tarjosivat mahdollisuuksia syvällisempään reflektioon ja suunnanmuutokseen, suunnittelua jatkettiin vakiintuneiden toimintamallien mukaisesti.
Kansalaistori voi toimia esimerkkinä siitä, kuinka asemakaavan tavoitteita noudatetaan julkisten ulkotilojen osalta rakennuksia vapaamuotoisemmin. Demokraattisesti hyväksyttyjen tavoitteiden toteutuminen voi muotoutua institutionaalisten käytäntöjen, strategisten painotusten ja hiljaisten suunnittelunormien yhteisvaikutuksesta. Opinnäytetyölläni pyrin osoittamaan, että julkisen edun tunnistaminen ja toteuttaminen edellyttävät päättäjiltä halua ja kykyä kyseenalaistaa vakiintuneita suunnittelukäytäntöjä ja ymmärtää roolinsa ei vain prosessin läpiviejinä, vaan myös kaupunkielämän muokkaajina. Avoimuus, kuuntelu ja reflektio voivat avata uudenlaisia tapoja kohti moniäänisempää ja siten todellisempaa julkista etua – kohti aitoja kansalaisten toreja.
