Konsernin veroriskien hallinta sopimustuotekehityskeskusta perustettaessa ulkomaille

Abstract

Nykyisin monilla toimialoilla aineeton omaisuus muodostaa valtaosan yrityksen arvosta. Samaan aikaan siirtohinnoittelu on noussut yhdeksi ajankohtaisimmaksi ja haastavimmaksi aiheeksi kansainvälisen verotuksen parissa. Siihen liittyvä sääntely on lisääntynyt merkittävästi viime vuosien aikana, sillä maailmanlaajuisesti menetetään merkittäviä verotuloja virheellisen siirtohinnoittelun takia. Tästä syystä OECD on vuonna 2015 julkaisemassaan uudistuneissa siirtohinnoitteluohjeissa asettanut entistä enemmän ja tarkempaa painoarvoa aineettoman omaisuuden ja siihen liittyvien kustannusten oikeanlaiseen käsittelyyn.

Tämä tutkimus tarkastelee suomalaisen konsernin mahdollisuuksia ennakoida ja hallita veroriskejä sen perustaessa sopimustuotekehityskeskusta toiseen OECD:n jäsenmaahan siirtohinnoittelun näkökulmasta. Sopimustuotekehitys –toimintamallissa konserni keskittää aineettomat oikeudet yhdelle tai muutamalle yhtiölleen. Aineettomat omaisuuserät omistavan päämiehen pyynnöstä ja ohjauksessa sopimustuotekehityspalveluja tuottava yhtiö suorittaa erilaisia tuotekehitys- ja tutkimusprojekteja. Palvelusta maksetaan tyypillisesti kustannustenkorvaus lisättynä markkinaehtoisella voittolisällä.

Tyypillisimpiä sopimustuotekehitykseen liittyviä ongelma-alueita ovat konsernin operatiivisen suunnittelun ja siirtohinnoittelun välinen näkemysten laajuusero, aineettoman omaisuuden tunnistaminen, palvelun markkinaehtoisen hinnoittelun haastavuus sekä aineettoman omaisuuden tosiasiallisen omistajuuden määrittely. Lisäksi kansainväliset transaktiot voivat aiheuttaa haasteita, sillä eri maiden välillä saattaa olla merkittäviä eroavaisuuksia maiden lainsäädännöissä, OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden noudattamisessa sekä paikallisviranomaisten tulkinnoissa.

Veroriskejä ennakoinnissa ja hallinnassa tulisi lähteä liikkeelle siirtohinnoittelustrategian integroimisesta koko konsernin strategiaan ja tarkistaa siirtohinnoittelumallin yhteensopivuus operatiivisen toimintamallin kanssa. Seuraava askel on aineettoman omaisuuden huolellinen analysointi, jolloin arvioidaan tarkasti sen ominaisuudet ja millä hinnoittelumenetelmällä löydetään relevantein markkinaehtoinen hinta. Tämän jälkeen tulisi tunnistaa aineettoman omistajuus, jotta aineettomasta syntyvät tulot, mahdolliset kustannussäästöt sekä kuluvähennykset voidaan allokoida oikein konserniyhtiöiden välillä. Viimeisin riskienhallintakeino on hyödyntää asianosaisten maiden veroviranomaisten ennakollisen ohjauksen työkaluja. Huolellisen ja ajantasaisen siirtohinnoitteludokumentoinnin tärkeyttä ei voi korostaa tarpeeksi.