Interest in developing supply chain resilience is growing due to long supply chains as well as recent disruptions, such as the COVID-19 pandemic and the Russia-Ukraine war. In addition, supply chain resilience development is increasingly expected by the European Union from companies operating in critical sectors, creating the need to understand how resilience can be built efficiently. Prior research suggests that resilience strategies should be tailored to contextual factors of the industry rather than being applied uniformly across industries, which indicates the need to research resilience in the context of critical sectors especially.
In this thesis, three critical sector industries are selected as the context of the research. This thesis examines how private companies in the healthcare, food and transportation industries implement supply chain resilience practices, how these practices align with best practices found in literature, and which resilience practices should be prioritised in these industries. The research is based on seven expert interviews, and deductive coding is used to link findings with theory.
The research showed that the three industries share similar contextual characteristics in the complexities they face and can thus be described as process-complex critical sector industries. The process complexity was driven by complicated distribution networks, wide product and service portfolios with varying supply chains and processes. In addition to high process complexity, partnership complexity driven by high dependencies on large customers, critical infrastructure and suppliers was seen to create vulnerabilities in the supply chains.
While the examined industries are well aligned with theory and apply a wide vari-ety of resilience practices, the findings indicate clear differences between the practices in perceived costs and impact. Best impact is found when priority is put on proactive measures over reactive measures. In addition, the research indicates the need to invest in security and visibility, which function as a baseline for strong resilience. Furthermore, high impact can be found with cost-effective practices which can achieve high impact with less investments required.Kiinnostus toimitusketjujen resilienssin kehittämiseen on nousussa, erityisesti COVID-pandemian sekä Venäjän Ukrainassa käymän sodan seurauksena. Kiinnostuksen lisäksi, myös paine nostaa toimitusketjujen resilienssiä on kasvussa Euroopan unionin kriittisten sektorien yrityksille asettamien vaatimusten myötä. Tämä korostaa tarvetta ymmärtää tehokkaimpia toimenpiteitä ja strategioita resilienssin kehittämiseksi. Aiempien tutkimusten mukaan, toimitusketjujen resilienssin kehitystä tulee tehdä kontekstisidonnaisesti, eikä kaikille toimialoille sovi samat toimenpiteet. Siksi resilienssiä tulisi tutkia kontekstisidonnaisesti myös kriittisten sektorien osalta.
Tämän tutkimuksen kontekstiksi valikoitui kolme kriittisen sektorin toimialaa: ruuan jakelu ja tuotanto, yksityinen terveydenhuolto sekä kuljetusala. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, miten resilienssiä kehitetään näillä kolmella toimialalla, miten käytäntö vertautuu kirjallisuudesta löytyviin käytäntöihin ja mitä käytäntöjä tulisi priorisoida näiden toimialojen kontekstissa. Tutkimus perustuu seitsemään asiantuntijahaastatteluun kyseiltä toimialoilta. Aineisto analysoitiin deduktiivisen sisältöanalyysin avulla teoriaan pohjaten.
Tulokset osoittavat, että tarkastellut toimialat jakavat samankaltaisia piirteitä ja niitä voidaan kuvata prosessikompleksisiksi kriittisiksi toimialoiksi. Kompleksisuus prosesseissa liittyy monimutkaisiin jakeluverkostoihin ja laajoihin tuotevalikoimiin, jotka vaativat monia erilaisia toimitusketjuja ja prosesseja. Toimialoilla oli myös viitteitä kumppanuuksiin liittyvästä kompleksisuudesta, joka esiintyi riippuvuuksina suurista asiakkaista, toimittajista sekä kriittisestä infrastruktuurista. Nämä riippuvuudet aiheuttavat toimialoilla herkkyyksiä toimitusketjuissa.
Vaikka toimialoilla käytetään monipuolisesti erilaisia resilienssitoimenpiteitä ja täten käytäntö vastaa hyvin teoriaa, on eri strategioiden ja toimenpiteiden välillä selkeitä eroja vaikuttavuuden ja tehokkuuden suhteen. Suurin vaikuttavuus saavutetaan priorisoimalla ennakoivia toimenpiteitä reaktiivisten sijaan. Investoimalla turvallisuuteen ja näkyvyyteen toimitusketjussa voidaan kehittää resilienssille hyvä pohja, jonka jälkeen keskittymällä erityisesti kustannustehokkaisiin toimenpiteisiin voidaan löytää korkea vaikuttavuus vähäisemmillä investointitarpeilla.
