Sattuma taiteen tapahtumisen välineenä
Loading...
URL
Journal Title
Journal ISSN
Volume Title
School of Arts, Design and Architecture |
Doctoral thesis (monograph)
| Defence date: 2018-04-20
Unless otherwise stated, all rights belong to the author. You may download, display and print this publication for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Authors
Date
2018
Department
Major/Subject
Mcode
Degree programme
Language
fi
Pages
145
Series
Aalto University publication series DOCTORAL DISSERTATIONS, 36/2018
Abstract
Chance is a term used in artistic speech. Artists use the term to describe their own way of working, critics use it to describe the artists’ works. The idea seems to be that referring to the concept of chance expresses something essential about artistic work and the work of art. What each person means by chance remains unclear, however, and the use of the term is frustratingly confusing. In my research I ask what chance is like as a tool of artistic expression. I consider chance to be an essential part of an artistic process that has been perceived as successful; it is the artist’s way of surprising herself. Pretentious art vibrates with chance and speaks to the artist. My study includes both artistic and theoretical part. The artistic part comprises two exhibitions Ei-mikään (Nothing) and Jokin (Something), which jointly form a full artistic process. In the theoretical part, I divide the artistic work between “nothing” and “something” phases with view to highlighting the terms of chance. In addition to the stated purpose, this division is the best way of describing my own work. The key source for my theoretical part is Aristotle. Aristotle (Physics II 4) criticises the existence of views that contested chance and, more generally, the prevailing ambiguous attitude towards chance. According to Aristotle, the term chance is often used inconsistently, on one hand denying its existence and on the other hand, talking about things occurring by chance. Aristotle was dissatisfied with the fact that the concept of chance was used randomly without any analysis of its nature. According to Aristotle, the concept of chance is worth exploring. I rephrase my own view of chance in successful artistic process on the basis of Aristotle’s observations on chance. It is an event occurring in the context of goals that is 1. unpredictable, 2. surprising, 3. without explanation and 4. perceived as meaningful. Having done this, I tested my vision and took a closer look at Francis Bacon's and John Cage's views on making art with the help of chance. Finally, I looked at the concept of nothingness. I would for instance like to suggest that in addition to emptiness, nothingness can be understood as indivisibility. This describes it as one phase of artistic work, as indivisible or undifferentiated. The econd question relates to the subject of nothingness in relation to chance. I will give two answers to the question: 1. There is no chance in nothingness, and 2. nothingness is chance. The frame of reference for the first response is artistic work, and its two phases are nothing and something. A characteristic of the nothingness phase is that the action does not contain detailed objectives. By definition, chance occurs in the context of the goals. In the nothingness phase the context goals are not present in the required manner, so the conditions of chance are not met. The frame of reference for the second answer is determinism. On the basis of the principle of reason formulated by Leibniz, all that exists has a reason. By definition, chance does not have a specific explanation, so it can be understood from the perspective of the principle as nothingness.Sattuma on käytetty termi taidepuheessa. Taiteilijat käyttävät termiä omaa työskentelyään, kriitikot taiteilijoiden teoksia, kuvatessaan. Ajatus lienee, että sattuman käsitteeseen vetoamalla on ilmaistavissa jotain olennaista niin taiteellisesta työskentelystä kuin taideteoksesta. Se, mitä kukin sattumalla tarkoittaa, jää teksteissä kuitenkin epäselväksi ja termin sattuma käyttö on monenkirjavuudessaan sekavaa. Tutkimuksessani kysyn, millainen on sattuma taiteen tapahtumisen välineenä. Pidän sattumaa oleellisena osana onnistuneeksi koettua taiteellista tekoprosessia, se on taiteilijan keino yllättää itsensä. Tekeytyvä teos puhuu tekijälleen sattuman värähdellessä siinä. Tutkimukseni sisältää sekä taiteellisen että teoreettisen osan. Taiteellisen osan kaksi näyttelyä Ei-mikään ja Jokin muodostavat yhdessä yhden täysipainoisen taiteellisen prosessin. Teoreettisessa osassa jaan sattuman ehtojen esiintuomista silmälläpitäen taiteellisen työskentelyn ei-minkään ja jonkin vaiheisiin. Tämän tarkoituksensa ohella kyseinen jako on paras löytämäni jako kuvaamaan omaa työskentelyäni. Teoreettisen osan keskeinen lähteeni on Aristoteles. Aristoteles (Fys. II 4.) kritisoi sattuman olemassaolon kiistäviä näkemyksiä sekä yleisemmin vallitsevaa epäselvää asennetta sattumaa kohtaan. Aristoteleen mukaan termiä sattuma käytetään usein ristiriitaisesti, yhtäältä kielletään sen olemassaolo ja toisaalta samaan aikaan puhutaan sattumalta tapahtuvista asioista. Aristoteles on tyytymätön siihen, että sattuman käsitettä käytetään ilman minkäänlaista analyysia sen luonteesta. Aristoteleen mukaan sattumaa on syytä tutkia. Muotoilen Aristoteleen sattumaa koskevien huomioiden pohjalta oman näkemykseni onnistuneeksi koettuun taiteelliseen tekoprosessiin sisältyvästä sattumasta. Se on 1. päämäärien kontekstissa ilmenevä tapahtuma, joka on 2. ennakoimaton, 3. yllättävä, 4. vailla selitystä ja 5. koetaan merkitykselliseksi. Tämän tehtyäni testaan näkemystäni sekä tarkastelen hieman yksityiskohtaisemmin Francis Baconin ja John Cagen näkemyksiä taiteen tekemisestä sattuman avustuksella. Lopuksi tarkastelen ei-minkään käsitettä. Esitän muun muassa, että tyhjyyden ohella ei-minkään voi ymmärtää jakamattomuutena. Tätä se tarkoittaa taiteellisen työskentelyn yhtenä vaiheena, jakautumattomuutta tai eriytymättömyyttä. Toinen aiheeseen liittyvä kysymys koskee ei-minkään suhdetta sattumaan. Annan kysymykseen kaksi vastausta: 1. ei-minkään vaiheessa ei esiinny sattumaa ja 2. ei-mikään on sattuma. Ensimmäisen vastauksen viitekehyksenä on taiteellinen työskentely ja sen kaksi vaihetta ei-mikään ja jokin. Ei-minkään vaiheen ominaispiirteenä on, ettei tekemiseen sisälly yksityiskohtaisia päämääriä. Sattuman määritelmän mukaan sattuma ilmenee päämäärien kontekstissa. Ei-minkään vaiheessa päämäärien konteksti ei ole vaaditulla tavalla läsnä, joten sattuman ehdot eivät täyty. Toisen vastauksen viitekehyksenä on determinismi. Leibnizin muotoileman perusteen periaatteen mukaan kaikella olemassaolevalla on syy. Sattumalla ei määritelmän mukaan selittävää syytä ole, joten sen voi ymmärtää periaatteen näkökulmasta ei-minään.Description
Supervising professor
Hohti, Paula, Assistant Prof., Aalto University, Department of Art, FinlandThesis advisor
Himanka, Juha, Dr., University of Lapland, FinlandKeywords
kuvataide, maalaustaide, taiteellinen työskentely, taideteos, taide, sattuma, ei-mikään, Aristoteles, visual art, painting, artistic work, work of art, art, chance, nothingness, Aristotle