Ekologisesta kompensaatiosta kohti maankäytön suunnittelun ekologista tilinpitoa

Abstract

Ekologista kompensaatiota on ehdotettu keinoksi, jonka avulla myös Suomessa voitaisiin ratkoa maankäytön muutoksista aiheutuvan luontokadon ongelmaa. Esimerkiksi tonttituotantokohteiden tai rakennettavan liikenneväylän heikentämät luontoarvot tulisi hyvittää jossain toisaalla, jotta elinympäristöt ja luonnon monimuotoisuus eivät vähenisi hankkeen vaikutuksesta. Ekologisen kompensaation idea ei ole ongelmaton: sen voi perustellusti pelätä edistävän ympäristölle haitallisten hankkeiden toteuttamista. Kustannus, jonka maan käyttäjä luontoarvojen heikentämisestä saa vastattavakseen, voidaan mieltää ostetuksi luvaksi heikentää ympäristöä. Kompensaatiota koskevan kritiikin ytimessä on vaade, jonka mukaan luonnon tilaa heikentävät hankkeet tulisi estää kokonaan: lupaa heikentää ympäristöä ei tulisi antaa edes maksua vastaan. Tässä kirjoituksessa ehdotamme, miten ekologisen kompensaation ideaa voitaisiin kehittää nimenomaan suomalaiseen alue- ja yhdyskuntasuunnittelun kulttuuriin ja maankäytön suunnittelujärjestelmään soveltuvalla tavalla, sudenkuopat välttäen. Suunnittelututkimuksen ja kompensaatiotutkimuksen näkökulmia yhdistävässä puheenvuorossa ehdotamme, että ekologisen kompensaation menettelyjä tulisi kehittää erityisesti yleispiirteistä maankäytön suunnittelua ohjaavaksi työkaluksi. Johtopäätöksemme on, että ekologisen kompensaation mieltäminen niin sanotuksi kaavoituksen ekologiseksi tilinpidoksi merkitsisi, että toisiinsa verrannollisille asemakaava- tai tonttituotantokohteille laskettaisiin niiden toteuttamisesta aiheutuvan ekologisen haitan vertailukelpoinen arvio. Kaikkia kaavoituskohteita velvoittavasti koskeva käytäntö ennaltaehkäisisi luontohaittojen syntymistä yleispiirteisen maankäytön suunnittelun keinoin. Sen sijaan maanomistajalähtöisestä tavasta soveltaa kompensaatiota vapaaehtoisesti yksityiskohtaisessa suunnittelussa tulisi luopua.

Biodiversity offsetting has been suggested to ease biodiversity loss caused by land use projects in the future. For example, as housing production and transportation infrastructure unavoidably always cause some loss for biodiversity, these losses can be compensated in another location to prevent habitat and other losses caused to the environment. The idea of biodiversity offsetting is not without problems: concerns of greenwashing and acceleration of construction projects with negative environmental impact can be raised. The costs that constructors pay for compensation can be comprehended as a paid permission to harm the environment. In the core of biodiversity offsetting critique is a demand of more restrictive planning policies: prevention of biodiversity loss should be prioritized, instead of seeking ways to facilitate new projects that cause environmental harm. In this commentary we aim to understand how biodiversity offsetting procedure should be elaborated to fit well into the context of Finnish publicly driven land use planning. We combine theoretical aspects from planning and biodiversity offsetting research. To have positive impact on planning principles from a sustainability viewpoint, we suggest that the offsetting procedure needs to be developed into a new direction that supports strategic planning. As our conclusion, we end up sketching an idea of ecological accounting in land use planning: such accounting should take into account all cases of detailed planning, to compare the ecological weight between the potential locations of future development projects. Such obligatory alignment would prevent biodiversity loss as it would help to steer development smartly into certain, ecologically reasoned directions. Further, voluntary and privately driven biodiversity offsetting, initiated by landowners and developers to enhance project development, should not be the approach from which to develop offsetting policies in the future in Finland.