Leikkauksen ihanuudesta ja kurjuudesta

Abstract

Leikkaajan vastuulla on rakentaa elokuvan materiaaleista toimiva kokonaisuus, olipa elokuva ohjattu, näytelty tai kuvattu miten hyvin tai huonosti tahansa. Tämä vastuu on suuri ja joskus raskas kantaa, varsinkin kun työskentelee aloittelevana leikkaajana harjoituselokuvien parissa elokuvakoulussa, kun omat odotukset ja suorituspaineet ovat korkealla.

Leikkaaminen on aikaa vievää ja kärsivällisyyttä vaativaa: elokuvan valmistuminen vaatii yleensä useita leikkauskierroksia. Kierrokset kirkastavat kerrontaa ja tislaavat elokuvan ajatusta esiin pikkuhiljaa. Leikkaaminen on katsojan kokemuksen muotoilua ja ennen kaikkea kommunikointia, tarinankerrontaa.

Leikkaaminen on tasapainottelua katsojan roolin ja elokuvan kaikkien ongelmien ratkaisijan roolin välillä. Leikkausversiota katsellessa leikkaaja pyrkii reagoimaan näkemäänsä kuin ensikertalainen katsoja ja tarkkailee tunteitaan: miltä mikäkin elokuvan kohta tuntuu. Mikä toimii ja mikä ei, miksi? Tämän perusteella leikkaaja tietää, mitä kohtaa työstää ja kuinka.

Leikkauksen toimivuuteen ei ole tarkkoja sääntöjä ja leikkaajat tekevätkin leikkauksellisia valintoja usein intuitionsa varassa. Intuitiivista leikkaamista leimaa sen helppous ja keveys. Intuitiivinen päätöksenteko tuntuu syntyvän ilman tietoista järkeilyä, vaikka sen taustalla lienee paljon tiedostamatonta tietoa ja kokemusta.

Leikkaajan sokeutuminen on sitä, kun hän turtuu ja kyllästyy työstämänsä elokuvan materiaaleihin niin, että arvostelukyky elokuvan suhteen hämärtyy. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että leikkaaja on työstänyt elokuvaa kauan aikaa ja nähnyt sen lukuisia kertoja. Sokeutumista aiheuttaa myös leikkaajan uupuminen leikkausprosessissa. Leikkaajan on tärkeää osata palautua sokeutumisen tilasta esimerkiksi pitämällä taukoa leikkaamisesta.

Leikkaajan työssä tärkeää on omien erityispiirteiden tunteminen ja arvostaminen, sekä leikkaajan työnkuvan ymmärtäminen. Keskeistä on myös luottamus muihin työryhmän jäseniin, jotta leikkaajan suorituspaineet olisivat mahdollisimman pienet. Tällöin keskeneräisen työn näyttäminen muille on helpompaa. Erityisesti ohjaajan ja leikkaajan välinen luottamus on tärkeää.