Syntyjä - Rakukeraamisia uskonasioita
Loading...
URL
Journal Title
Journal ISSN
Volume Title
School of Arts, Design and Architecture |
Bachelor's thesis
Unless otherwise stated, all rights belong to the author. You may download, display and print this publication for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Authors
Date
2017
Department
Major/Subject
Mcode
Degree programme
Muotoilu
Language
fi
Pages
38 + 5
Series
Abstract
Suomen ja Japanin kansanperinteille on yhteistä henkiolentojen ja jumalien runsas määrä. Vaihto-opiskelujaksoni aikana Japanissa koin oivalluksen. Päätin tutkia Suomen myyttisiä hahmoja, joiden pohjalta tekisin sarjan taiteellista keramiikkaa. Halusin käyttää tekotapoja, jotka eivät lähtökohtaisesti vaadi sähköä ja joilla saa aikaan ns. rouheaa polttojälkeä. Päätin hankkia raku-uunin ja perehtyä itselleni uuteen tekniikkaan sekä sen historiaan. Ikivanhan japanilaisen tekotavan valinta oli looginen. Rakun lisäksi kokeilin nuotiopolttoa maakuoppaan kaivamassani “sahanpuru-uunissa”. Prosessin aikana hahmottui ymmärrys suomalaisesta kansanperinteestä, jossa satuhahmot ja Kalevala ovat yksi kokonaisuus, eivät vain toisistaan erillään olevia satukirjojen ja uskomusten tuotoksia. Ymmärrykseni rakukeramiikasta sekä nuotiopoltosta kasvoi, toisinaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Lopputulokseksi muodostui kokoelma myyttisiä esineitä, Syntyjä.Description
Supervisor
Lautenbacher, NathalieThesis advisor
Lautenbacher, NathalieKeywords
rakukeramiikka, kansanperinne, Kansanuskomukset, kansanrunous, nuotiopoltto