aalto1 untyped-item.component.html
Lisää ahdinkoa, kiitos!: Eksistentialistinen momentti elokuvissa Melancholia ja Don't Look Up
Loading...
URL
Journal Title
Journal ISSN
Volume Title
School of Arts, Design and Architecture |
Bachelor's thesis
Unless otherwise stated, all rights belong to the author. You may download, display and print this publication for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Authors
Date
Department
Major/Subject
Mcode
Degree programme
Language
fi
Pages
43
Series
Abstract
Tämä kandidaatintutkielma tarkastelee, miten kerronnan keinot elokuvissa Melancholia (2011) ja Don't Look Up (2021) tuottavat katsojassa tunteen eksistentiaalisesta ahdistuksesta. Lisäksi teksti kysyy, kykenevätkö nämä kaksi mainittua eksistentiaalista elokuvaa tuon herätetyn ahdistuksen kautta muuttamaan ihmisen tapaa kokea maailmaa tai kohdella toisia ihmisiä. Yhdeksi teesikseni tekstin edetessä muodostuu se, että elokuvataide todella on kykeneväinen muovaamaan ihmisen tapaa käsittää maailmaa ja kohdata toiset, mutta vain, jos elokuva onnistuu liikuttamaan katsojaa, tai muuten viipyilemään katsojan iholla elokuvakokemuksen päätyttyä.
Tutkielma kuvailee, miten valitut esimerkkielokuvat ovat vaikuttaneet omaan käsitykseeni minuudesta, peloistani ja ahdistuksestani. Elokuvat ovat osaltaan muodostuneet oman elämäni eksistentialistiseksi momentiksi, jolloin ihmiselämän rajallisuus, järjettömyys ja olemassaoloon liittyvä kipuilu tulee jollain tavalla ihmiselle näkyväksi. Nämä elokuvat ovat osoittaneet minulle, kuinka paljon ja mitä minun on syytä pelätä.
Työn teoriaosuuden tueksi olen valinnut Carl F. Weemsin, Natalie M. Costan, Christopher Dehonin ja Steven L. Bermanin kirjoittaman artikkelin "Paul Tillich's theory of existential anxiety: A preliminary conceptual and empirical examination", jonka turvin pohdin eksistentiaalisen ahdingon ulottuvuuksia, vaikutusalaa ja taiteen osuutta tunteen rakentumiselle. Teoriaosuudessa avaan lisäksi eksistentialismin aatesuuntauksen ja eksistentialistisen momenttikäsityksen historiallista taustaa, eksistentialismin etymologista merkityksellisyyttä sekä sitä, miten omat ajatukseni suhteutuvat valittuihin aineistoihin.
Työn teoriaosuus on kuitenkin vain pintaraapaisu aiheeseen, sillä tämän työn ydin on subjektiivisessa analyysissäni ja keskustelussa, jota käyn valittujen esimerkkielokuvien kanssa. Elokuvien kanssa käyty keskustelu johdattelee minut kysymyksen äärelle: Millaisena eksistentiaalisen ahdistuksen kokemus minussa, tekstin kirjoittajassa, ilmenee? Mitä oikein pelkään?
Lähden liikkeelle ja päätän tekstini haluuni perustella oma taiteellinen tekijyyteni – haluankin tämän tekstin teemojen kautta pohtia, millaisia tarinoita haluan itse kertoa, millainen elokuvantekijä haluan itse olla. Loppupäätelmät sitovat tekstin yhteen esipuheen kanssa: haluan olla elokuvantekijä, koska minulla on suuri kyky pelätä, kuten Don't Look Upin ja Melancholian parissa vietetty aika minulle osoittaa.