Parametrising green dense cities – Conceptual framework analysis of climate-adaptive algorithmic system-based design

Abstract

Over the years, the field of landscape architecture has established certain design practices for processing landscape related data based on overlay mapping techniques, developed with the environmental movement in the United States in the 1960s. Although knowledge of the complexity and unpredictability of landscape systems has grown significantly since the 1960s, which no longer supports the promotion of such positivistic design techniques, landscape architects still utilise the same methods developed more than half a century ago as such. This data-related design methodological amnesia has had a debilitating impact on the ability of densely built urban environments to adapt to climate change, which is why new data-driven design approaches must be promoted in the field of landscape architecture to develop the cities’ socio-ecological resilience.

Algorithmic design and systems thinking can provide more efficient ways to approach the design of urban landscapes from an accurate data-driven perspective. Although the utilisation of both aspects in design has already been studied in landscape architecture, there still exists a significant gap between the theoretical knowledge associated with them and the methodological expertise of landscape architects related to their implementation in design. This thesis aims to bridge this gap.

Through a literature review and a case project analysis of four landscape design projects in Singapore, the thesis examines how algorithmic design and systems thinking theories can be used in a data-driven way to promote climate-adaptive urban landscape design. As an outcome, the thesis formalises a framework for algorithmic system-based design. The framework consists of a design workflow and guidelines that articulate a new trajectory for systems theory and computational thinking in resiliency-driven urban landscape design.

The framework serves as a way of programmatic and holistic design thinking. It emphasises that systems thinking should take place in all aspects of design, from understanding the landscape as a system to its design as a system. With the systemic processing of data in design, the latent socio-ecological potential of the landscape can be better harnessed to create urban environments that adapt to climate change. The framework further emphasises a heuristic and creative approach to articulate the landscape system’s complexity and unpredictability from a bottom-up perspective. In its entirety, it helps designers effectively translate a large amount of information related to the landscape into a physical form so that urban landscapes can perform in the most efficient way possible.

Maisema-arkkitehtuurin alalla on vakiintunut tietyt suunnittelukäytännöt maisemadatan prosessoimiseksi, jotka perustuvat 1960-luvun Yhdysvalloissa ympäristöliikkeen myötä kehittyneisiin karttatasotyöskentelymenetelmiin (engl. overlay mapping). Vaikka tieto maisemasysteemien monimutkaisuudesta ja ennalta-arvaamattomuudesta on sittemmin kasvanut merkittävästi, mikä ei enää tue tällaisten positivististen karttatasotekniikoiden käyttöä maisemien suunnittelussa, maisema-arkkitehdit käyttävät yhä samoja yli puoli vuosisataa sitten kehitettyjä menetelmiä sellaisenaan. Tämä dataan liittyvä suunnittelumetodologinen amnesia on vaikuttanut heikentävästi erityisesti tiiviisti rakennettujen kaupunkiympäristöjen kykyyn sopeutua ilmastonmuutokseen, minkä vuoksi maisema-arkkitehtuurin alalla tulee edistää uusien suunnittelukeinojen käyttöönottoa lisäämään niiden sosio-ekologista resilienssiä.

Algoritminen suunnittelu ja systeemiajattelu tarjoavat tehokkaamman tavan lähestyä kaupunkimaisemien suunnittelua tarkemmasta datalähtöisestä näkökulmasta. Vaikka molempia näkökohtia on tutkittu maisema-arkkitehtuurin alalla jo aiemmin, niihin liittyvän teoreettisen tiedon ja maisema-arkkitehtien metodologisen osaamisen välillä on merkittävä kuilu.

Tämä diplomityö pyrkii kuromaan umpeen tämän kuilun. Kirjallisuuskatsauksen ja Singaporessa sijaitsevan neljän maisema-arkkitehtuurikohteen tapaustutkimuksen avulla opinnäytetyössä tutkitaan, miten algoritmisen suunnittelun ja systeemiajattelun teorioita voidaan käyttää datalähtöisesti suunnitteluprosesseissa ilmastonmuutokseen sopeutuvien kaupunkimaisemien edistämiseksi. Aineiston pohjalta diplomityö muodostaa viitekehyksen algoritmiselle systeemipohjaiselle suunnittelulle. Viitekehys esittää maisema-arkkitehdeille suunnitteluprosessien työnkulun, sekä sen ohella yhdeksän suunnitteluperiaatetta, jotka luovat reunaehdot maisemien systeemiselle ja laskennalliselle (engl. computational) kehittämiselle ilmastoviisaiden maisemien edistämiseksi.

Algoritminen systeemipohjainen suunnitteluviitekehys toimii ennen kaikkea loogisena ajattelutapana ja ymmärryksenä maisemaholistisesta suunnittelusta. Se korostaa, että systeemisen suunnittelun näkökulmien tulisi tapahtua suunnittelun kaikilla osa-alueilla maiseman ymmärtämisestä systeeminä sen suunnitteluun systeeminä. Systeemisen lähestymiskulman avulla maiseman piilevää sosioekologista potentiaalia voidaan valjastaa paremmin ilmastonmuutokseen sopeutuvien kaupunkiympäristöjen luomiseksi. Viitekehys lisäksi painottaa tarvetta heuristiselle ja luovalle tavalle artikuloida maisemien kompleksisuutta ja ennalta-arvaamattomuutta alhaalta ylöspäin suuntautuvasta näkökulmasta. Kokonaisuudessaan se auttaa suunnittelijoita hallitsemaan maisemasysteemeihin liittyvää suurta tietomäärää, jotta kaupunkimaisemista onnistutaan luomaan dynaamisesti toimivia kokonaisuuksia.