Anaesthesia of the heart and other funny things in art

Thumbnail Image
Journal Title
Journal ISSN
Volume Title
School of Arts, Design and Architecture | Master's thesis
P1 OPINNÄYTTEET D 2018 Häkkinen
Degree programme
Visual Culture and Contemporary Art
“When it comes to what amuses us, we are all authorities, experts in the field. We know what we find funny.” Simon Critchley, On Humour (2002) In this thesis, I write about humour in contemporary artworks. Humour is a recurring thing in my own thinking and my artistic work, and I find it an interesting viewpoint and an exciting aspect in contemporary art. The juxtapositions found in art and humour and those of them put together pushed me to study this subject for my Master Thesis at Aalto University in the program of Visual Culture and Contemporary Art. I find that art and humour go side by side, but in their different manners, and that humour has a lot to give to art. Humour has, for a long time, been a part of my artistic work. Lately, I have realised that there is a line of thought that lights up a way of explaining and thinking about art, and that is the humour found in art. This thesis is more a cultivation of thinking than answering any particular research question. I use it as a way to further my thinking and to clarify certain aspects in contemporary art and my own art. I study art and humour side by side, focusing on looking at art in the light of humour theories. I study how the humorous characteristics of an artwork affect the artwork’s message, and how these mechanics are, either physically or on the idea level, put into the artwork. I use examples from the contemporary art world, and I also focus on my own works as objects of interest. As a literal base for my research, I use philosopher Simon Critchley’s book On Humour (Routledge, 2002), namely the three main theories of humour, that he writes about in the Introduction of his book. I also turn to Alva Noë, Professor of Philosophy of University of California Berkeley, and his book Strange Tools: Art and Human Nature - especially chapter 8 in Part II See Me If You Can (Hill and Wang, 2016). How does an amusing appearance or funny content of an artwork affect the viewers’ experience? Are there differences in how a funny artwork get its message through as opposed to a neutral or a sad one? What kind of effects does context have to an artwork being funny or not? These are among the questions I have been pondering, and among ones I talk about in this thesis. First, I write about humour and some of the ways it has been analysed before, and then look at art and humour together to try and find clues for how to combine them, why they are combined, what they have become in their symbiosis, and how they react when put under the same microscope. The topic is relevant to me, because my own artworks are often rather funny, or humorously bizarre. By concentrating on this topic, I am aiming to better understand my own work and my process. Like I said before, this thesis is a tool for me to broaden my thinking and my own artistic work. The more I study art in universities, the more I have come to the stressful conclusion that a joke is not enough anymore: my art needs something more, too. Being funny has risen insecurities in me before, such as, “(how) can art be serious and at the same time funny”? And “Does the fact that an artwork is funny affect how its message is received by my audience”? I have overlooked going into the humour in my art before, but I see now that this is a path that can actually take me somewhere interesting and relevant if I just dare to get on it. Also, the fact that I love making art and that being an artist is fun, at least most of the time, has often made me wonder about the justification of my profession. Since I make funny art, there are these two typical suspicions present; can funny art be serious, and can real work be fun? An exhibition in Brooklyn raised these very questions in 2015, the show was called Anything for a Laugh: Humour in Contemporary Art. The curator Dominic Molon writes in the press release as follows: “Artists who dedicate their practice to the consistent engagement of all things humorous are typically taken less seriously overall”. This is s common idea in my experience and in my own head, too, that I am now overcoming. Humour is seen as “easy” because it is more often than not easy to digest and consume. But it is hard work to be funny. I think there is also such a deeply rooted Lutheran work ethic in the Finnish mind-set, that it has this kind of effects. Somehow working hard needs to be serious and not fun, or you aren’t really working hard enough. I have often had so much fun working on different art projects around the clock in terrible conditions, doing “real work” like pumping out water from dark caves at night, or cleaning out trash from abandoned factories for shooting a video, or making budgets, or laying down hundreds of meters of dirty electric cords for a show for hours on end, but almost all the time it has been super fun and the best times of my life. This forced seriousness, this “work must be sad and boring” is a feeling I want to shake, and by studying humour I think I can come closer to a freeing myself from it. Trying to break into the core of humour in art is a straight continuum to my Bachelor Thesis. In that work, I thought and wrote about how to justify art and the artist’s profession as a young, graduating artist. The effort to try and break down the essence of art and understand it has now lead to concentrating on a smaller fragment; in this case humour. Trying to get a hold of art is an endless ocean that I am glad to be a part of, one grain of beach sand at a time. This thesis is divided into 4 different topics and 14 subtopics, followed by a conclusion – or rather a gathering of thoughts. I will start by writing about humour and jokes in general. Then, I will explore how humour transfers from its common manifestation – often fast social situations between a certain group of people, namely jokes – into artworks. I am also interested in the artist’s process and motive behind creating a funny artwork, and how the context of its presentation affects the receiving and perceiving of the work from the part of the audience, and where exactly the humour hides in an artwork. I will break down ideas and forms, that make up the funny side in my own artworks. I will analyse them to see why or how they appear funny. By also analysing the process and what lies behind it, I am aiming to strengthen the basis on which my artworks grow. I think the topic is also relevant today in light of the ongoing political situation. Without going into the actual politics, because this is not an analysis of the world’s political situation, I feel like stating that there is a need in humanity for a little tomfoolery in a frightening and unstable international situation. Laughter can be a good way to release suspense. But, it is also always a bit tricky because of its ambiguous and subjective nature, though. That is one of the things that makes it so interesting for me, in the context of art. Humour can easily be misunderstood, and so can art; I have personally seen this happen. Still, we have a primitive instinct to laugh at a joke, at a funny-looking animal or out of sheer excitement. I think we instinctively look for fun and we look for art in our lives. I am interested in this particular set of things or ideas simply because they appeal to me. Art and humour go together well because both can be a loose cannon – they can have reactions that burst out into any direction. In the words of the contemporary artist Stanford Biggers: “- - comedy can be misread, and misinterpreted, and become problematic. But that’s what art does: it problematizes things” (New Yorker, 2/2018) . Art and humour can be equal as tools for making sense of our existence.

“Kun pohditaan sitä, mikä meitä kutakin huvittaa, olemme jokainen eksperttejä asiassa. Me tiedämme mikä on meistä hauskaa.” (Simon Critchley, On Humour, 2002. Oma suomennos.) Tässä taiteen maisterin opinnäytteessäni keskityn huumoriin nykytaiteessa. Huumori on toistuva teema omassa ajattelussani, sekä taiteellisessa työssäni. Se on mielestäni kiinnostava lähestymiskulma nykytaiteeseen ja jännittävä osa sitä. Taide ja huumori yhdessä, sekä niistä löytyvät vastakkainasettelut työnsivät minut kohti tätä aihetta, jota nyt tutkin Aalto-yliopiston Visual Culture and Contemporary Art -koulutusohjelmaan tekemässäni maisterintyössä. Huumori on jo pitkään ollut selkeä osa taiteellista työskentelyäni ja teosteni luonnetta. Olen huomannut, että siitä on itseasiassa hyötyä ajatusprosessissa, jossa pyrin jäsentämään taidetta ja taiteen tekemistä itselleni. Tämä maisterin kirjallinen työ on enemmänkin ajattelun harjaannuttamista, kun vastaus mihinkään tarkkaan, tieteelliseen tutkimuskysymykseen. Näen tämän erinomaisena tilaisuutena jäsennellä ajatteluani, edistää sitä, ja selkeyttää taidetta ja sen osasia omassa työskentelyssäni. Tutkin taidetta ja huumoria rinnakkain, mutta keskitän huomioni kuitenkin taiteeseen huumorin teorioiden valossa. Miten taideteoksen humoristiset puolet vaikuttavat sen sanomaan? Mitä nämä mekanismit ovat ideatasolla ja käytännössä, ja kuinka ne istutetaan teokseen? Käytän tekstissä esimerkkinä teoksia nykytaiteen maailmasta, sekä omia teoksiani. Maisterintyöni kirjallisena pohjana on filosofi Simon Critchleyn teos On Humour (Routledge, 2002). Keskityn etenkin kolmeen huumorin teoriaan, joista Critchley kirjoittaa kirjan johdannossa. Toinen kirjallinen päälähteeni on Alva Noë, filosofian professori University of California Berkeleystä, ja hänen teoksensa Strange Tools: Art and Human Nature. Noën teoksesta ammennan ennen kaikkea huumoria sivuavasta kappaleesta kahdeksan; See Me If You Can (Hill and Wang, 2016). Miten taideteoksen hauska ulkomuoto tai humoristinen sisältö vaikuttaa teoksen kokemiseen? Saako hauska taideteos viestinsä läpi helpommin vai huonommin, kuin vaikka neutraali tai surullinen teos? Miten konteksti vaikuttaa tähän kaikkeen? Näitä asioita olen pohtinut viime aikoina, ja nyt jatkan niiden jäsentelyä. Kirjoitan ensimmäiseksi huumorista yleisesti, sekä tavoista, joilla sitä on analysoitu. Seuraavaksi tarkastelen taidetta ja huumoria yhdessä, ja etsin johtolankoja sen näkymisestä taiteessa. Tutkin miksi näin tehdään, mitä taiteelle ja huumorille tapahtuu symbioosissaan, ja miten ne reagoivat katsellessani niitä saman suurennuslasin alla. Omat teokseni ovat usein hauskoja tai humoristisella tavalla outoja. Keskittymällä tähän teoksista löytyvään huumoriin, pyrin ymmärtämään omaa taiteellista prosessiani paremmin. Kuten sanottua, pyrin laajentamaan ajatteluani ja sitä kautta vahvistamaan taiteellista työskentelyäni. Mitä enemmän olen opiskellut taidetta yliopistoissa, sitä enemmän olen tullut tukalaan loppupäätelmään, että hauskuus yksinään ei riitä. Taide tarvitsee jotain muutakin elääkseen. Se, että teokseni ovat hauskoja, nostaa esiin erilaisia epävarmuuksia. Miten taide voi olla hauskaa ja tosissaan otettavaa samanaikaisesti? Vaikuttaako teoksen humoristisuus siihen, miten sen viesti kulkeutuu yleisölle? Olen aiemmin jättänyt syöksymättä tämän ajatusketjun kimppuun, ja piiloutunut huumorin taakse. Nyt huomaan, että hauskuuden tutkiminen ja tonkiminen on itseasiassa hedelmällinen polku, jolla on mahdollisuus viedä minut jonnekin kiinnostavaan ja olennaiseen taiteen sisuksissa. Yksi tärkeä seikka, joka sai minut tutkimaan tätä aihetta, on hauskuuden aliarvostus. Minusta taiteilijan ammatti on lähes aina hauskaa, ja tämä on luonut tarpeen perustella ammatinvalintaani. Kun vielä lisäksi teen hauskaa taidetta, joudun perustelemaan asiaa itselleni tuplasti. Mieleen nousee kysymyksiä kuten; voiko hauska taide olla vakavaa, ja voiko työ olla hauskaa? Brooklynissä, USA:ssa, järjestettiin vuonna 2015 taidenäyttely, joka kamppaili samojen kysymysten kanssa. Anything for a Laugh: Humour in Contemporary Art -näyttelyn kuraattorin Dominic Molonin sanoin: “Taiteilijoita, jotka omistavat uransa humorististen aiheiden kanssa leikittelyyn, ei tyypillisesti oteta yhtä vakavasti kuin muita”. 1 (Oma suomennos.) Olen huomannut tämän olevan hyvin yleinen ajatus. Omassa päässänikin se poukkoilee, ja pyrin nyt pääsemään siitä eroon. Huumori nähdään usein ”helppona”, koska se on useimmissa ilmenemismuodoissaan helppoa kuluttaa ja sulattaa. Mutta hauskuus ja sen luominen on vaikeaa! Suomalaisessa mielenmaisemassa on tiukasti juurtunut luterilainen työmoraali, joka osaltaan vaikuttaa tähän ongelmaan. Työnteon on oltava rankkaa ja ilotonta, tai muuten et tee työtä tosissaan. Minulla on ollut taiteen parissa työskennellessäni hullun hauskaa, vaikka hommia on tehty kellon ympäri järkyttävissä olosuhteissa. Eikö esimerkiksi veden pumppaaminen kylmistä ja pimeistä luolista esitystä varten, tai roskien siivoaminen hylätystä ja likaisesta tehtaasta, saati sitten budjettien laatiminen ja satoja metrejä pitkien sähköjohtojen selvittely ole ”oikeaa työtä”? Kaikki tuo edellä mainittu on ollut lähestulkoon aina hauskinta ja ihaninta aikaa elämässäni! Pakotettu vakavuus, ja ajatusmalli, jonka mukaan työn on oltava vakavaa ja tylsää, on seikka, josta haluan pyristellä irti. Tutkimalla hauskuutta ja huumoria taiteen yhteydessä uskon pääseväni lähemmäs tätä tavoitetta. Huumorin tutkiminen on selkeä jatkumo edelliseen opinnäytetyöhöni ammattikorkeakoulusta. Siinä pyrin myös perustelemaan taiteilijuutta, ja jäsentämään taidetta ymmärtääkseni sitä, omaa ammattiani, paremmin. Tämä pohdinta on nyt johtanut pienemmän fragmentin tutkimiseen: huumorin jäsentämiseen taiteessa. Taiteesta kiinni saaminen on loputon meri, ja olen erittäin tyytyväinen voidessani ottaa osaa sen tutkimiseen, yksi rantahiekanjyvä kerrallaan. Tämä maisterintyö on jaettu neljään lukuun, joilla on 14 alaotsikkoa. Viimeisenä on loppupäätelmä, joka on oikeastaan enemmänkin ajatusten kokoaminen. Kirjoitan ensin huumorista ja vitseistä yleisesti, jatkaen sillä, miten ne kääntyvät taiteeseen. Kuinka huumori muuttuu nopeista, sosiaalisista kanssakäymisistä – eli vitseistä – taideteoksiksi. Minua kiinnostaa taiteilijan motiivit ja prosessi hauskan teoksen takana, ja kontekstin vaikuttaminen teoksen vastaanottoon. Missä huumori oikeastaan piilee taideteoksessa? Tutkin ja erittelen omien teosteni hauskuutta, ja analysoin prosessiani, pyrkien vahvistamaan pohjaa, jolla teokseni kasvavat. Huumori aiheena on mielestäni ajankohtainen myös maailman poliittisen tilanteen vuoksi. En mene tässä kirjoituksessa itse politiikkaan, sillä maisterintyöni ei käsittele sitä, mutta tuntuu ajankohtaiselta tuoda ilmi ihmisen perustavanlaatuinen tarve huumoriin. Epävakaassa ja pelottavassa tilanteessa huumori on mainio pakokeino, sillä nauru on erinomainen stressin ja jännitteiden lievittäjä. On silti huomattava, että siinä on myös ongelmansa. Huumori on luonteeltaan epämääräinen ja hyvin subjektiivinen, ja se antaa yllättävän paljon tilaa väärinymmärryksiin ja loukkaantumiseen. Myös tämän luonteenpiirteen vuoksi kyseessä on mielenkiintoinen aihe taiteen näkökulmasta. Niin huumori, kuin taidekin, voidaan helposti ymmärtää väärin; olen kokenut tämän henkilökohtaisesti. Ja kuitenkin meillä on primitiivinen reaktio nauraa vitsille, nauraa hassunnäköiselle eläimelle, tai ihan vain silkasta ilosta. Uskon, että etsimme vaistonvaraisesti taitetta ja huumoria ympäriltämme. Kirjotan maisterintyöni näistä ajatuksista puhtaasti sen vuoksi, että ne kiinnostavat minua. Taide ja huumori sopivat mielessäni hyvin yhteen. Molemmat ovat villejä kortteja, ne voivat saada aikaan mihin tahansa suuntaan lähteviä reaktioita. Nykytaiteilija Stanford Biggersin sanoin: “- - komedia voidaan lukea väärin ja tulkita väärin, ja näin siitä tulee problemaattista. Mutta juuri sitä taide tekee: se problematisoi asioita” 2 (New Yorker, 2/2018). Taide ja huumori voivat olla tasa-arvoisia välineitä olemassa olomme tutkimiseen.
Lindman, Pia
Thesis advisor
Lindman, Pia
contemporary art, humour, theory of art, theory of humour
Other note