Since Chair

Abstract

This artistic research explores fashion design through the interaction of embodiment, materials, and space. The work focuses on how the design process can turn towards the existing and local environment, and what new design approaches this perspective may generate. The concrete starting point for the research was a self-built wooden chair, designed with the aim of finding a seat that would simultaneously support both relaxation and alertness of the body. The process began with bodily observation and stillness, evolving through embodied experience and environmental awareness.

The study was conducted as an autoethnographic, practice-based inquiry, where the designer’s bodily presence, tactile engagement with materials, and aesthetic examination of the environment guided the course of the process. The theoretical framework of the research drew on feminist theory as well as on thinking grounded in improvisation and dialogue between materials, which served as a guiding principle in structuring and interpreting the process. The goal was to understand how the designer can engage in a dialogic interaction with their environment and materials, improvising and responding to local resources without predetermined outcomes. This approach highlights the non-linear nature of the process and the designer’s ability to create meanings from existing elements.

A central tool in the research was the chair, which enabled experiential experimentation, spatial exploration, and shaping of materials. The chair experiments were also participatory and workshop-like, providing space for communal exploration and interaction. Performative exercises opened new perspectives on the use of materials and their interplay within space. The theoretical framework, emphasizing the significance of the body and experience alongside attentiveness and environmental awareness, laid the foundation for this experimental and relational approach, where environment and materials act as active agents in the design process. The written analysis further added depth and context to the designer’s embodied experience and its significance in fashion design.

The outcome of the research was an artistic garment collection that reflects the influence of a non-human starting point on the garment’s form language and material expression. The collection’s garments echo the interfaces and interactions between the chair and other objects, featuring recurring hand-shaped pleats, draperies, and cushion-like forms that create soft yet structured boundaries between space and body. The wearable whole not only reflects themes raised in the research—such as embodiment and materiality—but also challenges prevailing fashion design practices that often rely on industrial structures and acquisition of new materials. The work demonstrates how the design process can be local, temporary, and experimental, emerging from active interaction with the environment and materials.

This research expands the field of fashion design by introducing interconnected and embodied ways to understand the design process. It shows how dialogue with materials and the environment can generate sustainable and inclusive design practices that are process-oriented rather than outcome- or product-driven.

Tämä taiteellinen tutkimus tutkii muotisuunnittelua kehollisuuden, materiaalien ja tilan vuorovaikutuksen näkökulmasta. Työ keskittyy siihen, miten suunnitteluprosessi voi kääntyä kohti olemassa olevaa ja paikallista ympäristöä, ja mitä uusia suunnittelutapoja tämä lähestymistapa voi synnyttää. Konkreettinen tutkimuslähtökohta oli itse rakennettu puinen tuoli, jonka muotoilu pohjautui haluun löytää keholle istuin, joka tukisi samanaikaisesti rentoutumista ja valppautta. Prosessi käynnistyi kehon tarkkailusta ja pysähtymisestä, ja kehittyi kehollisen kokemuksen ja ympäristön havainnoinnin kautta.

Tutkimus toteutettiin autoetnografisena, käytäntölähtöisenä tutkimuksena, jossa suunnittelijan kehollinen läsnäolo, materiaalien tunnustelu ja ympäristön esteettinen tarkastelu ohjasivat prosessin kulkua. Tutkimuksen teoreettinen tausta nojasi feministiseen teoriaan sekä improvisaatioon ja materiaalien väliseen dialogiin perustuvaan ajatteluun, mikä toimi ohjenuorana prosessin jäsentämisessä ja tulkinnassa. Tavoitteena oli ymmärtää, miten suunnittelija voi toimia ympäristönsä ja materiaalien kanssa vuorovaikutuksessa, improvisoiden ja reagoiden paikallisiin resursseihin ilman ennalta asetettuja lopputuloksia. Tämä lähestymistapa korostaa prosessin ei-lineaarista luonnetta ja suunnittelijan kykyä luoda merkityksiä olemassa olevista elementeistä.

Keskeisenä työvälineenä tutkimuksessa toimi itse tuoli, joka mahdollisti kokemukselliset kokeilut, tilallisen tutkimisen ja materiaalien muotoilun. Tuolikokeet olivat myös osallistavia ja workshop-henkisiä, tarjoten tilaa yhteisölliselle kokeilulle ja vuorovaikutukselle. Performatiiviset harjoitteet avasivat uusia näkökulmia materiaalien käyttöön ja niiden vuorovaikutukseen tilassa. Kehon ja kokemuksen merkitystä korostava teoreettinen viitekehys sekä tarkkaavaisuuden ja ympäristön huomioiminen loivat pohjan tälle kokeelliselle ja suhteelliselle lähestymistavalle, jossa ympäristö ja materiaalit toimivat aktiivisina toimijoina suunnitteluprosessissa. Kirjallinen analyysi toi lisäksi syvyyttä ja kontekstia suunnittelijan keholliselle kokemukselle sekä sen merkitykselle muotisuunnittelussa.

Tutkimuksen lopputuloksena syntyi taiteellinen vaatemallisto, joka ilmentää ei-inhimillisen lähtökohdan vaikutusta vaatteen muotokieleen ja materiaaliseen ilmeeseen. Malliston vaatteet heijastavat tuolin ja muiden objektien välisten rajapintojen vuorovaikutusta, ja niissä toistuvat käsin muotoillut laskokset, drapeeraukset ja pehmusteen kaltaiset muodot, jotka luovat tilan ja kehon välille pehmeitä, mutta jäsentyneitä rajapintoja. Puettava kokonaisuus ei ainoastaan heijasta tutkimuksessa esiin nousseita teemoja, kuten kehollisuutta ja materiaalisuutta, vaan se myös haastaa vallitsevia muotisuunnittelun käytäntöjä, jotka usein nojaavat teollisiin rakenteisiin ja uusien materiaalien hankintaan. Työssä esitetään, kuinka suunnitteluprosessi voi olla paikallinen, väliaikainen ja kokeellinen, ja kuinka se voi syntyä ympäristön ja materiaalien aktiivisessa vuorovaikutuksessa.

Tämä tutkimus laajentaa muotisuunnittelun kenttää tuomalla esiin toisiinsa kytkeytyneitä ja kehollisia tapoja ymmärtää suunnitteluprosessia. Se osoittaa, kuinka materiaalien ja ympäristön kanssa käytävä vuoropuhelu voi synnyttää kestäviä ja osallistavampia suunnittelukäytäntöjä, jotka perustuvat prosessiin, ei ennalta määrättyihin tuloksiin.