aalto1 untyped-item.component.html
Ajatuksia vastaan iho – Havaintoja omakohtaisesta elokuvasta
Loading...
URL
Journal Title
Journal ISSN
Volume Title
School of Arts, Design and Architecture |
Bachelor's thesis
Unless otherwise stated, all rights belong to the author. You may download, display and print this publication for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Authors
Date
Department
Major/Subject
Mcode
Degree programme
Language
fi
Pages
27
Series
Abstract
Kirjallinen kandidaatin työni käsittelee omakohtaista elokuvaa, dokumentaarisen ja fiktiivisen kerronnan rajapintoja ja rekonstruktion mielettömyyttä. Se kysyy, missä määrin jo koettu ja eletty on mahdollista herättää uudelleen henkiin. Kirjallinen työ on subjektiivinen yhtä lailla kuin aiheensa: se rakentuu muistiinpanoista, havainnoista ja keskusteluista vuosien takaa. Se on prosessipäiväkirja elokuvan tekemisestä ja reflektoiva vilkaisu menneeseen, nuoruuteen ja elokuvakoulun kovimpiin oppivuosiin.
Taiteellisena opinnäytetyönä pohjan havainnoille ja pohdinnalle antaa kandidaatintyöni taiteellinen osuus “Tyttö ja videokamera” (2016), joka oli totuudellisuuden rajoja kokeileva pyrkimys elää jo eletty uudelleen. Viittaan havainnoissani myös elokuvan dokumentaariseen edeltäjään “Pimeydestä pimeyttä vastaan” (2012). Molemmat elokuvat tarkastelevat osittain samaa ajanjaksoa eri välinein ja keinoin, hapuillen ja etsien. Ne kuitenkin pitävät sisällään kysymyksenasetteluita ja oivalluksia, joita pidän elokuvantekijänä yhä valideina ja ennen kaikkea tekijyyttäni eteenpäin vievinä.
Esittelen työssäni lyhyesti omakohtaisen elokuvan taustaa osana dokumentaarisen elokuvan perinnettä. Avaan elokuvan “Tyttö ja videokamera” (2016) syntyä käymällä läpi todelliset tapahtumat elokuvan takaa sekä syyn, miksi alkuperäistä materiaalia ei voinut käyttää. Käyn myös läpi elokuvan muodon ja metodin valintaa.
Havaintoni laajenevat koskemaan mm. näyttelijävalintoja ja representaatiota, dramaturgisia päätöksiä, kuvausta, eri aika- ja kerrontatasojen sekoittamista, subjektiivista kerrontaa sekä ohjaajan vastuuta. Kaikkea tätä yhdistää havaintojen nouseminen saman elokuvan tekoprosessista. Pohdin myös samaistumisen vaikeutta dokumentaarisen ja fiktiivisen kerronnan rajalla.
Löydän avuksi Laura U. Marksin teorian visuaalisesta haptisuudesta, joka tarjoaa itselleni termejä puhua elokuvasta sellaisena kuin sen koen. Haptisuus myös tarjoaa yhden vastauksen esittämääni kysymykseen jo eletyn välittymisestä elokuvan keinoin.
Päätän työni yhteenvetoon. Pyrkimyksenäni yhteenvedossa on myös kiteyttää yleisesti havaintoni elokuvan tekemisestä.