Alkukantaisen lumo - Primitiivistisiä pyrkimyksiä arkkitehtuurissa 1930-luvulta 50-luvulle sekä niiden taustoja

Abstract

Primitivismi oli yksi sodanjälkeisen arkkitehtuurin kutkuttavimmista ilmiöistä, mutta aihetta on tutkittu niukasti. Mikä sai modernistit etsimään vaikutteita alkukantaisista rakennelmista? Entä onko löydettävissä jotain erityisen suomalaista lähestymistapaa primitiivisyyteen, vai heijastiko rakennustaiteemme vain kansainvälisiä ilmiöitä? Olen määritellyt kolme erityyppistä primitivististä lähestymistapaa: emotionaalisen, intellektuaalisen ja piilotajunnan primitivismin, joiden kautta olen tarkastellut aikakauden arkkitehtuuria. jossain määrin olen myös etsinyt yhteyksiä vastaaviin ilmiöihin kuvataiteissa.

Primitivismin aatteelliset juuret voidaan modernismin tavoin jäljittää modernin yhteiskunnan muotoutumiseen 1700-luvun kuluessa. Valistusajan arkkitehtuuriteoreetikot uskoivat selvittävänsä rakennustaiteen luonnolliset ja kiistämättömät perusteet tutkimalla suojan alkuperäisintä olomuotoa, rustiikkia alkumajaa. 1800-luvulla siirtomaavalta, arkeologia ja maailmannäyttelyt kasasivat jatkuvasti tietoa vieraiden maanosien arkkitehtuurista ja omasta varhaishistoriastamme. Merkittävimmän teorian taiteiden ja arkkitehtuurin alkuperästä tällöin kehitti saksalainen Gottfried Semper.

Pyrkimystä palata alkukantaiseen yksinkertaisuuteen hylkäämällä rappeutuneen pidetty akateeminen perinne oli yksi modernismin keskeisimmistä aatteellisista lähtökohdista. Laajemmin primitivismi alkoi konkretisoitua 1930-luvun kuluessa, jolloin kysymyksen rakentamisen suhteesta paikalliseen ilmastoon, topografiaan, materiaaleihin ja rakennusperinteisiin nousivat keskiöön modernistisessa arkkitehtuurikeskustelussa. Nationalismin voimistuessa funktionalismin kansainvälinen muotokieli haluttiin sitoa kansallisiin ja paikallisiin perinteisiin. Sen askeettiset ihanteet yhdistettiin erityisesti Välimeren piirin anonyymiin kansanrakentamiseen, mutta myös pohjoisen rakennusperinteen karun yksinkertaisuuden nähtiin heijastavan samoja ideaaleja. Eniten innoitusta primitivistisiin kokeiluihin epäilemättä tarjosivat Le Corbusierin työt 1930-luvun alusta lähtien. Suomessa karheiden luonnonmateriaalien ja talonpoikaisaiheiden käyttöön rohkaisivat ennen kaikkea Alvar Aallon suunnitelmat vuosikymmenen loppupuolella. Tällöin alettiin kiinnostua uudelleen myös Karjalan puurakennusperinteestä ja sen tulkinnoista 1900-luvun vaihteen kansallisromantiikassa.

Sota-aikana akuutti tarve rakentaa pakolaisille mahdollisimman yksinkertaisia hätäasuntoja sai monet arkkitehdit kehittelemään kiinnostavia primitivistisiä suunnitelmia. 1940-luvulla Pohjoismaissa muotoutui kaksi erilaista lähestymistapaa kansanrakentamiseen. Uusempirismissä kansanomaisia aiheita ja rustiikkeja luonnonmateriaaleja käytettiin varsin sovinnaisella tavalla. Kiinnostavampi on sen neorealismiksi kutsuttu rinnakkaisilmiö Italiassa, jossa poliittinen tilanne kannusti populistiseen kansanomaisuuteen. Molempia selvästi radikaalimpaa primitivismiä edusti pohjoiseksi metsäläisarkkitehtuuriksi kutsumani suuntaus, jossa alkukantaista puurakennustekniikkaa tulkittiin modernismin keinoin. Sitä voidaankin pitää Pohjoismaiden merkittävimpänä panoksena primitivismin aatehistoriaan.

Uudenlainen abstrakti lähestymistapa primitiivisyyteen muotoutui 1950-luvun alussa varsinkin Team Tenin ja norjalaisen PAGON-ryhmän piirissä. Pohjois-Afrikasta tuli tällöin pyhiinvaelluskohde monille nuorille arkkitehdeille. Hieman myöhemmin myös luonnonkansojen rakentamisesta alettiin kiinnostua vakavasti. Englantilaiset brutalistit löysivät aivan oman vernakulaarin perinteen anonyymien teollisuusrakennelmien maailmasta. Suomessa metsäläisarkkitehtuurin hiivuttua 1950-luvun vaihteessa ei selvästi primitivistisiä suunnitelmia enää juuri tehty. Mielikuvatasolla suomalaiseen arkkitehtuuriin tosin liitettiin sitkeästi eksoottinen ja mystinen primitiivisyys. Intellektuaalisen primitivismin perinne jatkui erityisesti Aulis Blomstedtin kirjoituksissa. Emotionaalista primitivismiä johdonmukaisimmin edusti Reima Pietilä, joka tulkitsi kansanomaisia teemoja omaperäisettä ja usein pitkälle abstrahoidulla tavalla.