Evaluation of the single resolution mechanism in mitigating liquidity crises in banks under resolution

Abstract

The European Single Resolution Mechanism has been designed to solve bank capi-talization problems through the resolution process preserving financial stability and saving taxpayer money. However, banks dealing with capital issues typically may also face liquidity shortfalls. The Single Resolution Mechanism has the capability to provide liquidity through the Single Resolution Fund with a size of around 80 billion euros.

This thesis studies whether Single Resolution Mechanism provides a credible way to mitigate liquidity crises in banks under resolution. After introducing the institutional setting, I cover the resolution cases that have happened since the Single Resolution Mechanism was put into place. Finally, I conduct a resolution stress test following the methods the idiosyncratic crisis of Amamou et al. (2020) using public Pillar 3 reporting data from the end of 2023 for 10 large European banks to estimate the possible liquidity shortfalls of banks going into resolution in a very severe crisis scenario. I find that the possible liquidity shorfalls of up to 182.6 billion euros are of such magnitude that the Single Resolution Mechanism is unable to credibly mitigate them. I note that the possibility of contagion leading to a systemic crisis further underlines the Single Resolution Mechanism’s limited capabilities for liquidity assistance.

Eurooppalainen yhteinen kriisinratkaisumekanismi on suunniteltu ratkaisemaan pankkien vakavaraisuusongelmia kriisinratkaisumenettelyn kautta säilyttäen rahoitusvakautta ja säästäen veronmaksajien rahaa. Vakavaraisuusongelmissa olevat pankit kohtaavat usein myös maksukykyongelmia. Yhteisellä kriiisinratkaisumekanismilla on kyky tukea pankin maksukykyä 80 miljardin euron yhteisellä kriisinratkaisurahastolla.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan, tarjoaako yhteinen kriisinratkaisumekanismi uskottavan tavan lieventää kriisinratkaisun kohteena olevien pankkien likviditeettikriisejä. Esiteltyäni institutionaalista rakennetta, käsittelen yhteisen kriisinratkaisumekanismin käyttöönoton jälkeen tapahtuneita kriisinratkaisutapauksia. Lopuksi toteutan kriisinratkaisustressitestin Amamou et al. (2020) idiosynkraattisen kriisin menetelmien mukaisesti, jossa arvioidaan vakavassa kriisitilanteessa olevien pankkien mahdollisia likviditeettivajeita. Käytän julkisesti raportoitua Pilari 3 dataa kymmenelle suurelle eurooppalaiselle pankille. Mahdolliset, jopa 182,6 miljardiin asti yltävät likviditeettivajeet ovat niin suuria, ettei yhteinen kriisinratkaisumekanismi pysty ratkaisemaan niitä uskottavalla tavalla. Totean myös, että tartuntavaikutusten mahdollisuus, joka voi johtaa systeemiseen kriisiin, korostaa entisestään yhteisen kriisinratkaisumekanismin rajallisia mahdollisuuksia likviditeetituen antamiseen.