Liposomes as drug carriers

Abstract

Tämän työn kirjallisuusosassa käsiteltiin liposomeja lääkeaineiden kantajina yleisesti sekä erityisesti niiden käyttöä propranololin ja nadololin kantajina. Edelleen perehdyttiin liposomien syntymiseen ja rakenteeseen sekä siihen, miten liposomien eri ominaisuudet vaikuttavat niiden käyttöön lääkeformulaatioissa. Lisäksi tarkasteltiin propranololin ja nadololin kontrolloitua vapautumista elimistössä.

Työn kokeellisessa osassa tutkittiin liposomeja lääkeaineiden kantajina sähkökemiallisia menetelmiä käyttäen. Työssä valmistettiin ekstruusiomenetelmällä kahta eri 33-salpaajana toimivaa lääkeainetta, propranololia ja nadololia, sisältäviä liposomeja. Valmistuksessa käytettävän membraanin reikäkokoa vaihtelemalla liposomeja tehtiin kolmea eri kokoa, halkaisijaltaan 100, 400 ja 800 nm. Syklistä voltammetriaa ja neliöaaltovoltammetriaa hyödyntämällä työssä tutkittiin liposomien käyttäytymistä mikroreikäkennoon asetettavalla neste-neste -rajapinnalla.

Työssä saatiin selville, että (beta-salpaaja propranololia saadaan liitetyksi liposomeihin merkittävästi enemmän kuin nadololia. Lisäksi selvisi, että molempia beta-salpaajia on liposomeissa sitä enemmän mitä suurempia liposomit ovat. Mallintamalla lääkeainemäärän riippuvuutta liposomin pinta-alasta ja tilavuudesta voitiin päätellä, että molemmat lääkeaineet ovat sitoutuneet etupäässä liposomin fosfolipidikaksikerrokseen ja että liposomien sisällä vesiliuoksessa lääkeainetta on vain vähän. Hydrofiilisen nadololin huomattiin kuitenkin sitoutuvan kaksikerrokseen selvästi heikommin kuin lipofiilisen propranololin. Lipofiilisyysero ja siitä johtuva ero membraaniin sitoutumisessa selittävät sen, miksi nadololia saatiin kokonaisuudessaan liitetyksi liposomeihin propranololia vähemmän.