Emootio fiktion päätöksentekoprosessissa - tutkimusaineistona naisiin kohdistuvat väkivaltakohtaukset fiktiossa

Thumbnail Image

Files

isbn9789526039459.pdf (9.61 MB)

Access rights

© 2020 Aalto-yliopisto ja Women in Film and Television Finland ry.
Final published version

URL

Journal Title

Journal ISSN

Volume Title

School of Arts, Design and Architecture | D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys
Unless otherwise stated, all rights belong to the author. You may download, display and print this publication for Your own personal use. Commercial use is prohibited.

Authors

Reinola, Kirsi

Date

2020

Department

Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos
Department of Film, Television and Scenography

Major/Subject

Mcode

Degree programme

Language

fi

Pages

51

Series

Aalto-yliopiston julkaisusarja TAIDE + MUOTOILU + ARKKITEHTUURI, 3/2020

Abstract

Elokuva on tunteen kuljetuksen väline. Kysymys tunteen merkityksestä audiovisuaalisen fiktion päätöksentekoprosessissa on tärkeä tuotannon joka vaiheessa, mutta erityisesti silloin, kun fiktiota vasta suunnitellaan. Tekijät ja rahoittajat kiinnostuvat joistakin aiheista, toisista taas eivät. Fiktiossa väkivallan merkitykset uusintavat ympäröivän yhteiskunnan väkivaltaa vähätteleviä tai sallivia ajatusmalleja. Naisiin kohdistuva väkivalta fiktiossa on lisääntynyt erityisesti ns. nordic noir -genren myötä. Tutkimuksessa selvitetään sitä, minkälaisen päätöksentekoprosessin tuloksena nämä väkivaltakohtaukset fiktioon päätyvät. Onko päätös rationaalinen vai emootioon perustuva, ja ovatko eri päätöksentekotavat erotettavissa toisistaan?Tutkimuksen kahdenlainen aineisto koostui elokuvan tai tv-sarjan valmiista kohtauksista fiktiossa sekä näiden kohtausten tekijöiden haastatteluista ja tekijöille lähetettyjen kyselyiden vastauksista. Kohtausaineistossa esitettiin tapahtuvaa tai tapahtunutta naiseen kohdistuvaa väkivaltaa. Vastausaineistokokonaisuus kerättiin kyselyillä ja teemahaastatteluilla. Tutkimushaastattelu- ja kyselykutsuun saatiin vain vähän vastauksia. Monen kieltäytymisen taustalla oli muistamattomuus, sillä aineiston fiktio on saattanut olla vuosia sitten toteutettu. Toisaalta emootiota koskevilla kysymyksillä saatiin myös laajoja vastauksia ja paljon tärkeää informaatiota siitä, mistä ei puhuta. Kieltäytymiset voitiin tulkita myös vaikenemiseksi, peloksi tai kenties vastaaja koki tutkimuksen turhanpäiväiseksi.Fiktion käsikirjoitusta luettiin ensimmäisen kerran teknisesti, koska tärkeää oli saada käsikirjoituksesta aikatauluihin ja kustannuksiin liittyvät ongelmat ulos. Toiset vastaajat taas käyttivät ensisijaisesti tunnetta työvälineenään arvioidessaan käsikirjoituksen laatua. Ohjaajan tunne syntyi vuorovaikutuksessa näyttelijän kanssa. Toisaalta ohjaaja kannatteli työryhmän tunteita, yrittäen saada tunnelman säilytettyä siirtymän yli toiseen lokaatioon tai toiseen ajankohtaan. Joskus taas kuvien rakentaminen oli täysin teknistä työtä, jolloin fiktiivisen väkivallan uhrin kuvien tekeminen ei herättänyt juuri mitään tunteita. Väkivaltakohtauksen tekeminen oli koko ryhmän mielestä ahdistava tilanne, ja kohtauksen kuvaukset ovat saattaneet herättää ahdistusta myös jälkikäteen. Vastausaineiston perusteella ei naiseen kohdistunutta tai kohdistuvaa väkivaltaa sisältävälle kohtaukselle pohdittu lainkaan vaihtoehtoja. Lähes aina elokuvantekijän valintoja määritti jokin aiemmin asetettu reunaehto. Showrunner tai konseptoiva ohjaaja oli esimerkiksi luonut konseptin, jolle muut päätöksentekijät olivat alisteisia. Myös muun muassa fiktion raakuusaste oli määritelty etukäteen. Kuoleman feminiiniset representaatiot ovat yleistyneet 1800-luvulta alkaen saduista kaikkialla kulttuurissa. Tutkimuksen johtopäätöksissä on keskusteltu ”kuolleen naisen troopista”, käsitteestä, joka on kytköksissä patriarkaaliseen kulttuuriin ja maskuliiniseen subjektipositioon. Suhde on ongelmallinen, sillä se perustuu naisen seksualisointiin ja objektifikaatioon. Väkivaltakohtauksia normalisoidaan katsojalle niin, ettei niihin kiinnitetä kriittistä huomiota. Vasta muutaman viimeisen vuoden aikana, kun naisiin fiktiossa tai sen tekoprosessissa kohdistuva väkivalta on nostettu julkiseen keskusteluun, ovat monen vastaajan silmät auenneet. Kaikissa aineiston kohtauksissa on kyse tapahtuvasta tai tapahtuneesta poikkeuksellisen raa’asta väkivallasta naista kohtaan. Kuitenkin huomattavan usein ei fiktiontekijä muista, mitä on tuntenut tai ajatellut kohtausta tehdessään. Johtopäätöksissä pohditaan, miten kohtauksen tekemistä on mahdollista olla muistamatta. Voiko olla niin, että fiktion kuvaukset, joissa nainen tai tyttö raiskataan, pahoinpidellään tai surmataan, eivät ole jääneet mieleen, sillä siellä ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä? Monet tutkimuksen vastaukset kiertyvät samaistumisen tematiikan ympärille. Mikäli samaistumista ei synny, voi fiktiivisen väkivallan uhrille tehdä mitä tahansa. Erityisesti ulkomaiset rahoittajatahot saattavat toivoa tuotantoyhtiöiltä fiktioihin yhä raaempaa väkivaltaa. Kansainvälisessä kilpailutilanteessa, jossa kotimaisilla tuotannoilla ei ole resursseja toimintaan perustuvaan fiktioon, on pelko yhä raaistuvasta fiktioväkivallasta todellinen.

Description

Keywords

elokuva, väkivalta, emootio

Other note

Citation

Permanent link to this item

https://urn.fi/URN:NBN:fi:aalto-202005183162

Collections

[report] Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu / ARTS