Mikä tekee merkityksettömästä merkityksellistä? Ei-kielellinen puhe elokuvassa
Loading...
URL
Journal Title
Journal ISSN
Volume Title
School of Arts, Design and Architecture |
Master's thesis
Location:
Unless otherwise stated, all rights belong to the author. You may download, display and print this publication for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Authors
Date
2017
Department
Major/Subject
Mcode
Degree programme
Language
fi
Pages
70
Series
Abstract
Elokuvat sisältävät useimmissa tapauksissa puhetta, kahden tai useamman hahmon välistä dialogia, ajatusääntä tai kertojan ääntä. Tämä puhe on oletettavasti jotain kieltä, mutta ei aina. Elokuvataiteessa on käytetty jo pitkään myös vaihtoehtoista tapaa ilmaista puhetta. Erityisesti Charles Chaplin ja Jaques Tati olivat ei-kielellisen puheen käytön mestareita. Ei-kielellinen puhe on itse keksimäni termi puheelle, joka ei ole mitään tunnettua kieltä tai vieraskielistä puhetta ja jota ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi, tarkoittaen ettei dialogia ole käännetty. Lähimpänä ei-kielellistä puhetta lienee Michel Chionin käyttämä termi ”virtaava puhe”, kuitenkin eroten hieman käyttötavaltaan. Käyttämäni tiedesuuntaukset kuten kielitiede ja fonetiikka eivät tunnista ei-kielellisyyttä. Elokuvanteossa ei-kielellinen puhe onkin ehkä lähempänä semiotiikkaa kuin varsinaisesti kielitiedettä. Merkityksillä pelaaminen on myös itse elokuvataiteen ydintä. Kielitieteen termejä voi kuitenkin käyttää havainnollistamaan ei-kielellistä puhetta. Kun erotetaan kieli ja puhunta, äänisuunnittelijan tehtävä on olla ohjaajan puhunta. Puhun työssäni ei-kielellisestä puheesta ja ei-kielellisestä dialogista. Puheella tarkoitan yleisesti puhetta laajemmin ja elokuvan kontekstissa esim. ajatusäänet, kertojat. Dialogia käytän puhuessani äänisuunnittelijana dialogista ja sen käsittelystä. Olen jaotellut ei-kielellistä puhetta seuraaviin lokeroihin: eläinten ja lasten kanssa kommunikointi, huudot ja huudahdukset, vieras kieli, jota ei käännetä, hölynpölykielet ja elottomien esineiden kieli. Ei-kielellinen puhe on usein elokuvissa hahmojen välistä dialogia, ei esimerkiksi ajatusääntä tai tekstiä. Merkityksellisyydestä puhuessani tarkoitan merkityksiä semioottisessa mielessä. Luonnolliset kielet ovat aina sopimuksenvaraisia mutta luonteeltaan arbitraarisia, eli mielivaltaisia. Tämä tarkoittaa, ettei ole olemassa sääntöä, miksi jokin sana tarkoittaa juuri sitä, mitä se on sovittu tarkoittamaan. Ihmiset ovat luoneet tämän sopimuksen. Luonnollisten kielien lisäksi on myös olemassa apukielet, joita ovat esimerkiksi ohjelmointikielet ym. Apukielet käyttävät kuitenkin aina jotain laitetta ja välittävät lähinnä informaatiota, kun ei-kielellinen puhe välittää abstraktimpia mielikuvia. Ei-kielellinen puhe välittää huonosti pelkkää puhuttua informaatiota, mutta ei ole luonnollisen kielen representaatiokaan, vaan jotain luonnollisen kielen ja apukielen väliltä. Ei-kielellinen puhe onkin lähempänä äänisuunnittelun ja musiikin, kuin kielen periaatteita. Elokuvassa ei-kielellisyys on enemmänkin maailman rakentamista ja uudelleen järjestelyä kuin valmiin maailman haltuunottoa. Elokuvan työryhmän kannalta ei-kielellisyyttä koskevat päätökset pitää tehdä hyvissä ajoin. Äänisuunnittelija on ohjaajan ja näyttelijän ohella lähin ihminen kieltä koskevissa päätöksissä. Äänisuunnittelijan on hallittava kehitetty kieli täydellisesti ja pysyä mukana kielen mahdollisessa kehityksessä sekä kehittää kieltä itse. Työryhmä voi itse määritellä kielen säännöt. Raja ovat ei-kielellisessä puheessa vaikeita vetää ja aina tapauskohtaisia. Rajat ovat häilyviä, koska ei-kielellisen puheen konventioita ei elokuvataiteessa ole. Rajana voi olla kulttuuri, yksityisyys ja elokuvan hahmon sisäiset rajat. Mielestäni ihmisillä on tarve ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Kieli voi olla silta maailman ja ihmisen välillä. Äänisuunnittelijalla on elokuvanteossa keskeinen osa tämän tarpeen näkyväksi tekemisessä ja helpottamisessa. Ei-kielelliselle puheelle voi olla monia tarkoitusperiä. Ei-kielellisyys voi olla tyylivalinta, statement, keino elävöittää, auttaa muuta elokuvakerrontaa tai kohdistaa fokusta puheen sijaan muualle.In most cases films contain speech. It can be dialogue, voice-over or narration. Speech is presumably in some known language, though not always. In films, there has been, for some time, an alternative way to express speech. Especially Charles Chaplin and Jacques Tati were masters of non-linguistic speech. Non-linguistic speech, a term invented by me, means the speech is not in any known language or is in a foreign language but not meant to be understood and has no subtitles. Michel Chion, with his term ‘emanation speech’, might be close to non-linguistic speech. The branches of science I have discussed, such as linguistics and phonetics, do not recognize non-linguistic speech as a term. In filmmaking, non-linguistic speech is closer to semiotics than linguistics. Playing with meanings is in the core of filmmaking. By using linguistic terms, I can demonstrate how non-linguistic speech works in film. When dividing language and speech, a sound designer’s main role is to be the director’s voice to the viewer. In my thesis, I use the following terms: non-linguistic speech and non-linguistic dialogue. By the term speech I mean speech in general and dialogue, voice-over, narrator’s voice all together. I use the term dialogue when speaking about sound design and dialogue in films. I have divided non-linguistic speech into following parts: communicating with children and animals, shouts, foreign language with no subtitles, gibberish and language of lifeless objects. Non-linguistic speech is usually the dialogue between two characters, not voice-over or text. When discussing meanings, I mean meanings in the semiotic sense. Natural languages are always conventional but arbitrary by nature. This means there are no rules why some word actually means what it signifies. People have created this link between the sign and the signifier. In addition, there are auxiliary languages such as programming languages. These languages usually contain mainly plain information when non-linguistic speech deals with more abstract level. Non-linguistic speech is not for information and it’s not a representation of natural language. It’s something in between a natural and an auxiliary language. Non-linguistic speech is closer to the principals of sound design and music than language. In films, non-linguistic speech is more about creating a world and reorganizing the world that already exists. The decision to use non-linguistic speech in a film should be made early on in the process of creating such film. The sound designer is, together with the director and the actor, closest person to the dialogue in the film and as such, should be part of the decision-making-process. A sound designer should know the language perfectly and be able to develop non-linguistic speech in a film. Borders are hard to define in non-linguistic speech. Lines are thin because there are no conventions using non-linguistic speech in films. Boundaries can be drawn by culture, privacy or the limits of a film’s character. In my opinion people have a need to understand and to be understood by other people. Language can be a link between the world and the person. It’s the sound designer’s duty to make that need visible and alleviate that need. There can be many intentions in using non-linguistic speech: style, statement, bringing characters to life or to turn the focus somewhere else instead of dialogue.Description
Supervisor
Koskinen, PietariThesis advisor
Mustajoki, PinjaKeywords
elokuvaäänisuunnittelu, dialogi, semiotiikka, kieli, kielellisyys