Kosketusten topografiaa – Kun lavastaja ajattelee ruumista

Abstract

Opinnäytteessä pohdin, kuinka lähtökohtainen kiinnostukseni ruumiiseen ja ruumiillisuuteen on vaikuttanut taiteelliseen työskentelyyni lavastajana. Tarkastelen, miten ruumis ilmenee työssäni lavastuksellisena mediumina ja praktiikkana, minkä lisäksi kartoitan taiteellista prosessia, jossa tilaa lähestytään ruumiin kautta ja ruumista tilan kautta. Miten kiinnostus, katse ja fokus ruumiiseen kääntyy ja vääristyy prosessissa, kun työvälineenä onkin tila? Mitä tapahtuu lavastuksessa, kun sen lähtökohtana on suhde ruumiiseen, ja mitä tapahtuu taiteellisessa prosessissa, kun yrittää lähestyä ruumista tilan kautta - ympäriltä, etäältä, sivusta, väistäen, harhautuen, kiertäen? Kirjoitan aiheesta perustellakseni ruumiillista harjoittamista yhtenä mahdollisena lavastuksellisen työskentelyn alueena sekä laajentaakseni käsityksiä lavastuksen ulottuvuuksista esittävien taiteiden alalla yleisemminkin.

Reflektoin ruumiin ja lavastuksen suhdetta kahdessa Teatterikorkeakoulussa toteutetussa harjoitustyössä, joissa toimin lavastajana kandidaatin opintojeni aikana: Ei ihmiskunta ole kovin järkevästi toiminut sekä Ei hätää kulta, tämä on leikkihuone. Käymällä läpi vanhoja työpäiväkirjaotteita sekä valokuvaamaani materiaalia muistelen, miten ruumis ja ruumiillisuus olivat läsnä molemmissa lavastusprosesseissa. Prosessien lähtökohdat sekä lopputulokset olivat erilaiset, mutta havainnoin niiden pohjalta joitain ruumiin ja tilan suhteessa toistuvia teemoja ja kysymyksiä, joita erittelen, muotoillen konkreettisia tarttumapintoja ruumiin ja tilan ajatteluun työssäni.

Suhteutan työskentelystäni tekemiäni havaintoja uusmaterialistisesta ja posthumanistisesta ajattelusta nouseviin ajatuksiin ja käsitteisiin, jotka avaavat kiinnostavia näkökulmia ei-inhimillisten olioiden ja materiaalien toimijuuteen, tarjoten hedelmällistä maastoa ruumiin ja tilan välisen suhteen sekä lavastuksellisen työskentelyn uudelleenarvioimiselle. Uusmaterialistisessa ajattelussa raja ruumiin ja ympäristön välillä hämärtyy, ruumis ja tila tulevat oleviksi suhteessa toisiinsa, ja tämän suhteen kautta ruumis ilmenee lavastuksellisena mediumina: erottamattomana osana sitä materiaalien kudosta, joka muodostaa esitystilan ja esityksen kokonaisuuden.

Ruumiin ja tilan välinen suhde tulee uudestaan kysyttäväksi jokaisessa prosessissa, mikä saa lavastuksellisen työni sijoittumaan ruumiin ja tilan väleihin. Kyseessä on epäsuora lähestymistapa, jonka ytimessä on yritys kohti tuntematonta, yritys oman tiedon, taiteellisen tahdon, ennakkoluulojen, oletusten ja odotusten väistämiseksi ja tietoisuuden harhauttamiseksi. Hahmottelen tällaisen lähestymistavan laajempia merkityksiä ja mahdollisuuksia taiteellisen työn näkökulmasta erityisesti suhteessa Tuija Kokkosen väitöskirjan Esityksen mahdollinen luonto: suhde ei-inhimilliseen esitystapahtumassa keston ja potentiaalisuuden näkökulmasta (2017) tarjoamaan heikon toimijuuden käsitteeseen, sekä Laura Gröndahlin artikkelissa Lavastus kohtaamisina ja kosketuksina (2014) esitettyihin ehdotelmiin lavastuksellisen työn ja kosketuksen olemuksista.