Kaupunkiluonnon tarjoaman luontoyhteyden merkitys yksinäisyyden kokemisessa

Abstract

Yksinäisyys on sekä inhimillinen perustunne että yhteiskunnallinen ilmiö, jossa henkilö ei koe kuuluvansa yhteisöön tai yhteys muihin ihmisiin on katkennut. Maisema-arkkitehdeilla on valtaa vaikuttaa kaupungin viheralueiden suojeluun ja ennallistamiseen. Arkkitehdeilla ja maisema-arkkitehdeilla on suunnittelijoina tärkeä rooli ihmiselle mielekkään ympäristön suunnittelussa, sillä heillä on koulutuksensa puolesta tietoa ja ymmärrystä siitä, miten suunnitellaan ihmisystävällistä kaupunkiympäristöä. Ihmisystävällisellä ympäristöllä tarkoitetaan julkista tilaa, jossa ihminen tuntee olevansa turvassa fyysisesti ja henkisesti. Ihmisen hyvinvoinnin huomioivalla kaupunkiympäristöllä voidaan palauttaa yhteyden tunne esimerkiksi luontoyhteyden avulla. Ympäristöpsykologian alalla on tutkittu luontoyhteyttä ja luonnon elvyttävää vaikutusta. Maisema-arkkitehtuurilla parannetaan kaupunkien viherverkostoja ja kehitetään laadukasta julkista ulkotilaa.

Tässä tutkielmassa syvennyn kaupunkiluonnon monimuotoisuuteen ja erityisesti Helsingin kaupungin viherympäristösuunnitelmiin. Kandidaatintutkielmani toteutan kirjallisuuskatsauksena, jossa perehdyn sosiaalitieteiden, ympäristöpsykologian ja maisema-arkkitehtuurin alojen saatavilla olevaan tutkimustietoon. Maisema-arkkitehtuurin ja luontokokemusten yhteyttä hyvinvointiin ja mielenterveysongelmiin on tutkittu laajasti, mutta yksinäisyyttä on käsitelty niukasti. Tästä johtuen haluan tutkielmallani avata keskustelua rakennetun ympäristön ihmisystävällisyydestä ja kyvystä parantaa elämänlaatua. Kandidaatintyöni tavoitteena on vastata kysymyksiin ”miten kaupunkiluonnon tarjoama luontoyhteys voi lievittää kaupungissa koettua yksinäisyyttä?” sekä ”mikä on kaupunkiluonnon merkitys luontoyhteyden ylläpitämisessä?”

Tutkielman tavoitteena on kertoa lukijalle ajankohtainen katsaus Helsingin kaupungin lähivirkistysalueiden suunnitteluperiaatteista sekä selkeyttää lähivirkistysalueiden merkitystä koetun yksinäisyyden lievittymisestä ja koetun terveyden lisääntymisestä silloin, kun henkilö vierailee säännöllisesti lähiluonnossa ja on muodostanut tiiviin suhteen lähiluontoonsa luontoyhteyden avulla.