Acquisition and use of land for exchange in executing nature conservation areas in southern parts of Finland

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää vastikemaiden hankinnan ja käytön nykytilannetta luonnonsuojelualueiden toteutuksessa. Tutkimuksessa vastikemaiden hankintaa ja käyttöä tarkastellaan yleisellä tasolla koko Suomessa ja tarkemmalla tasolla Suomen eteläosissa. Lisäksi työssä esitetään kehittämismahdollisuuksia alueilla, joilla ei ole ennestään vastikemaita käytettävissä. Tutkimus perustuu asiantuntijoiden haastatteluihin, ympäristöhallinnon ja Metsähallituksen maanhankintatilastoihin sekä MML:n JAKO-tietopalveluun.

Vuosina 1998-2000 suojelualueiden toteutuksessa vaihdolla hankittiin 25,4 % pinta-alasta ja 20,3 % kiinteistöistä. Vaihdolla hankittujen kiinteistöjen osuus kaikista hankituista kiinteistöistä ei ainakaan merkittävästi poikkea Etelä-Suomen ja Pohjois-Suomen kesken. Maanomistajille tehtyjen kyselyjen perusteella voidaan todeta, että selvästi yli puolet maanomistajista pitää vaihtoa parhaana suojelualueen toteuttamis-keinona. Syitä siihen, miksi kuitenkin vain noin 25 % pinta-alasta toteutetaan vaihdolla, ovat sijainniltaan ja laadultaan sopivien vaihtomaiden puute sekä maanomistajien epärealistiset odotukset vaihtomaiden suhteen. Suomessa vastikemaiden hankinta on toistaiseksi ollut melko vähäistä. Suurin syy vastikemaiden vähäiseen hankintaan on suojelualueiden toteuttajien pelko siitä, että vastikemaat eivät menekään suojelualueiden toteutukseen vaan jäävät valtiolle.

Yksi ratkaisu vastikemaan hankkimisen ongelmiin voisi olla jonkin valtion viranomaisen toimiminen ns. maapankkiviranomaisena. Tämä maapankkiviranomainen voisi hankkia ja käyttää vastikemaita erilaisiin yhteiskunnan tarpeisiin. Jos vastikemaata jäisi varastoon suojelualueen toteuttamisen yhteydessä, sitä pystyttäisiin käyttämään hyödyksi muihin yhteiskunnan tarpeisiin. Vastikemaiden hankintaa voidaan suorittaa myös hankeuusjaon yhteydessä. Varsinkin Suomen eteläosissa valtiolla on vain vähän maata käytettäväksi vastikemaana. Siksi olisi tärkeää tehdä jokaisesta suojelualueesta erikseen tarveselvitys, jossa kiinteistö- ja omistajatietojen perusteella arvioitaisiin, paljonko kyseisen alueen toteuttamiseen tarvitaan vastikemaata ja voidaanko tilusjärjestelyjä käyttää toteuttamisessa.