The aim of this thesis was to examine the application of the arm’s length principle to cash pooling arrangements. Cash pooling is used for short term cash management within corporate groups. Cash pooling allows a corporate group to consolidate cash balances from multiple accounts into a centralised account, which is managed by a group company (typically the parent or the treasury entity of the group). There are two main types of cash pooling arrangements: physical pooling and notional pooling. Physical pooling involves transfer of funds from subsidiary accounts to a central account, resulting in intercompany loans. Notional pooling allows subsidiaries to maintain separate bank accounts while the funds are netted notionally for interest calculations.
The main benefit of a cash pool is the “netting benefit”, which arises when the account balances of participating entities are consolidated. As a result, the group benefits from increased interest income or reduced interest expense. Such benefits would generally be shared among the cash pool members, provided that the cash pool leader also receives an appropriate compensation for the functions it provides in the pooling arrangement. When considering how the benefits should be shared, the functions performed, the assets used, and the risks assumed by each entity should be considered. In practice, the benefits are allocated to the participating entities through the interest rate applied to their cash pool positions. The OECD transfer pricing guidelines do not provide detailed instructions for determining the arm’s length interest rate, but the starting point is that the group companies should benefit from the arrangement in some way. In a physical pooling arrangement, in addition to allocating the benefits, it is essential to determine an arm’s length interest rate for the cash pool balances, as they are in practice (short-term) intercompany loans. When determining this rate, the short-term nature of the cash pool, and the risks associated with the arrangement should be considered. Furthermore, it should be noted that if the debit and credit balances become more long term, the arrangement should likely be characterised as a term loan or a term deposit and priced accordingly. Any guarantees related to the pooling arrangement should also be considered in the pricing, as in some cases guarantee fees should be payable.
Since cash pooling is only used within corporate groups, there is no direct evidence of what conditions would have been established by independent enterprises. As a result, applying the arm’s length principle may be challenging in practice. Thus, the application of transfer pricing to such arrangement requires careful consideration. It is particularly important to delineate the transaction accurately and to do a careful functional analysis – this process includes identifying the structure of the cash pool, the related agreements and any guarantees, as well as the functions, assets and risks of the parties involved. This process ensures that the transactions are priced according to the actual responsibilities of the parties. It is also essential to be able to justify how the arm’s length price has been determined. This justification is provided through transfer pricing documentation. The transfer pricing documentation should, among other things, clarify how the participating companies benefit from the cash pool arrangement, and how the arm’s length interest rate was determined.Tutkimuksessa tarkastellaan konsernitilijärjestelyn (ns. cash pool -järjestelyn) markkinaehtoisuuden arviointia siirtohinnoittelun näkökulmasta. Konsernitilijärjestelyä käytetään konserneissa lyhytaikaiseen kassanhallintaan. Sen avulla koko konsernin varat voidaan netottaa yhdelle tilille, jota yksi konserniyhtiö (tyypillisesti konsernin emo- tai rahoitusyhtiö) hallinnoi. Konsernitilijärjestelyissä on kaksi päätyyppiä, physical pooling sekä notional pooling. Fyysisessä konsernitilijärjestelyssä (physical pooling) varat liikkuvat yhtiöiden välillä, jolloin muodostuu velkaa ja saatavaa konserniyhtiöiden välille. Laskennallisessa konsernitilijärjestelyssä (notional pooling) varat taas ovat edelleen yhtiöiden omissa nimissä ja kirjanpidossa, ja tilien saldot netotetaan vain koron laskemista varten.
Konsernitilijärjestelyn pääasiallinen hyöty on ns. ”netting benefit”, joka syntyy, kun yhtiöiden tilisaldot netotetaan. Tämän seurauksena konserni hyötyy lisääntyneistä korkotuotoista tai vastaavasti pienemmistä korkokustannuksista. Tällaiset hyödyt tulisi jakaa järjestelyyn osallistuvien yhtiöiden kesken, huomioiden, että myös konsernitilijärjestelyä hallinnoiva yhtiö (cash pool leader) saa markkinaehtoisen korvauksen suorittamistaan toiminnoista. Järjestelyn hyödyt tulisi jakaa huomioiden yhtiöiden toiminnot, riskit sekä niiden käyttämät varat. Käytännössä hyödyt jakautuvat konsernitilijärjestelyyn osallistuville yhtiöille määritettyjen tilikorkojen kautta. OECD:n siirtohinnoitteluohjeissa ei mainita markkinaehtoisen koron määrittämiseen tarkkoja ohjeita, mutta lähtökohtana markkinaehtoisuuden arvioinnissa on, että konserniyhtiöt hyötyvät järjestelystä jollain tavalla. Fyysisessä konsernitilijärjestelyssä tulee hyötyjen jakamisen lisäksi huomioida, että järjestelyssä syntyy saatavaa ja velkaa konserniyhtiöiden välille. Tällöin on olennaista arvioida, onko lainan pääoma markkinaehtoinen, sekä määrittää markkinaehtoinen korko. Markkinaehtoista korkoa määrittäessä tulee huomioida konsernitilijärjestelyn lyhytaikainen luonne, sekä järjestelyyn liittyvät riskit. On syytä huomioida, että jos konsernitilijärjestelyyn osallistuvien yhtiöiden tilisaldot muodostuvat pitkäaikaiseksi, konsernitilijärjestely tulisi määrittää pitkäaikaiseksi lainaksi tai talletukseksi ja hinnoitella sen mukaisesti. Myös takaukset tulee ottaa huomioon konsernitilijärjestelyn hinnoittelussa, sillä tietyissä tilanteissa niistä tulee maksaa erillinen korvaus.
Koska konsernitilijärjestely on käytössä vain konserneissa, ei ole näyttöä siitä, miten riippumattomat osapuolet olisivat hinnoitelleet vastaavan järjestelyn. Markkinaehtoinen hinnoittelu voikin käytännössä olla haastavaa. Konsernitilijärjestelyn kohdalla onkin syytä käyttää erityistä harkintaa markkinaehtoista hintaa määrittäessä. Erityisen tärkeää on, että liiketoimi määritetään tarkasti ja tehdään huolellinen toimintoanalyysi - tunnistetaan konsernitilijärjestelyn rakenne, siihen liittyvät sopimukset ja mahdolliset takaukset, sekä osapuolten toiminnot, niiden käyttämät varat sekä niiden kantamat riskit. Näin voidaan varmistaa, että liiketoimi on hinnoiteltu osapuolten tosiasiallisten vastuiden mukaisesti. Tämän lisäksi on tärkeää pystyä perustelemaan käytetyn hinnan (mm. koron, tai palveluveloituksen) markkinaehtoisuus. Käytännössä markkinaehtoisuus osoitetaan siirtohinnoitteludokumentaation avulla. Siirtohinnoitteludokumentaatiossa on syytä perustella erityisesti, miten konsernitilijärjestelyyn osallistuvat yhtiöt hyötyvät järjestelystä, ja miten markkinaehtoinen korko on määritetty.
