Taskupuistot osana kaupunkirakennetta

Loading...
Thumbnail Image

URL

Journal Title

Journal ISSN

Volume Title

School of Arts, Design and Architecture | Bachelor's thesis
Ask about the availability of the thesis by sending email to the Aalto University Learning Centre oppimiskeskus@aalto.fi

Date

Department

Mcode

ARTS3002

Language

fi

Pages

43

Series

Abstract

Kandidaatintyö tutkii taskupuistoja, joita esitellään sekä helsinkiläisessä kontekstissa että ulkomaisin esimerkein. Taskupuistot ovat tiiviisiin kaupunginosiin sijoittuvia, mittakaavaltaan pieniä ja kasvillisuudeltaan vaihtelevia puistikkoja. Tiivistyvissä kaupungeissa jää yhä vähemmän tilaa viheralueille, mikä johtaa puistojen vähyyteen ja niiden etäisyyksien kasvuun samaan aikaan, kun aluetta asuttaa yhä suurempi väestömäärä. Tiivistyvät kaupungit ovat globaali ilmiö, ja niitä tavoitellaan esimerkiksi tehokkuussyistä, jolloin muun muassa liikkumiseen käytetty energia ja siitä syntyvät päästöt vähenevät. Kehittyvissä maissa tärkein syy tiiviisiin kaupunkeihin on nopea väestönkasvu ja maalta kaupunkeihin muuttamisen suuntaus, mikä aiheuttaa voimakasta asuntokysyntää. Tutkimuksissa on kuitenkin ilmennyt, että pitkät etäisyydet viheralueisiin ja niiden vähäisyys vaikuttavat kielteisesti sekä kaupunkilaisten hyvinvointiin että kaupungin ekologiseen tilaan. Viheralueiden on toisaalta todettu myös nostavan asuinalueiden arvoa ja vahvistavan kaupunginosien identiteettiä. Pieniin kaupunkitiloihin mukautuvat taskupuistot ovat ajankohtainen tutkimusaihe, joista on olemassa vielä verrattain vähän tutkimustietoa. Kandidaatintyön tavoitteena on selvittää, millaisia merkitysulottuvuuksia taskupuistoihin voi sisältyä kaupunkilaisten hyvinvoinnin kannalta ja voivatko taskupuistot lieventää viheralueiden vähyydestä johtuvia, hyvinvointiin kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia. Työ toteutetaan kirjallisuuskatsauksena. Koska taskupuistojen vaikutuksia koskevat tutkimukset ovat varsin tuore ilmiö, valtaosa saatavilla olevasta aineistosta koostuu artikkelijulkaisuista. Työn tulokset osoittavat, että taskupuistoilla voi olla tärkeä merkitys kaupunkilaisten hyvinvoinnille sosiaalisen elämän ja rentoutumisen näyttämöinä. Ne voivat täyttää päivittäistä tarvetta luontokontaktiin tai ulkona olemisen kokemukseen. Niissä voi esiintyä myös laadultaan parempi mikroilmasto kuin niitä ympäröivässä kaupunkitilassa. Taskupuistot voivat siten ratkaista lähipuistojen ja helppopääsyisten, matalan kynnyksen epämuodollisten ajanviettopaikkojen kysyntää.

Description

Supervisor

Hautamäki, Ranja

Thesis advisor

Muhonen, Matleena

Other note

Citation