Kotihäpeästä kotipositiivisuuteen, kuinka sisustusarkkitehti voi edistää esteettistä hyvinvointia

Abstract

Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena on muodostaa kuva kotihäpeästä ilmiönä. Lyhyesti summattuna kotihäpeä on stressiä siitä, että kodin pitäisi aina olla tiptop. Se on ahdistusta, joka muuttaa asumisen loputtomaksi siivous- järjestely- ja organisointioperaatioksi. Kotihäpeän takia kyläilijät jäävät kutsumatta, eikä yllätysvieraille avata ovea. Se saa meidät linnoittautumaan koteihimme, jättämään vieraat ulkopuolelle ja käpertymään yksin kodin keskeneräisyyteen

Tutkielma jakautuu kolmeen osaan. Alun kirjallisuuskatsauksessa taustoitetaan kotihäpeän käsitettä pohtimalla, kuinka kokemus kodista muodostuu ja millaisia vaatimuksia yhteiskunta sekä historialliset rooliodotukset kodin kentälle luovat. Ympäröivän kulttuurin voimat näkyvät kodissa myös makuun, statukseen ja kunnollisuuteen liittyvinä vaatimuksina. Vastinparina kotihäpeälle tutkielmassa avataan esteettisen hyvinvoinnin sekä kotipositiivisuuden määritelmiä, ja peilataan niitä kotihäpeän teemoihin.

Tutkielman seuraavassa osassa konkretisoidaan kotihäpeän kokemusta. Laadullisen kyselytutkimuksen avulla luodaan kuvaa siitä, millaisia vaikutuksia kotihäpeällä todella on ihmisten arjessa. Aineistosta käy ilmi, että kotihäpeä aiheuttaa stressiä, mielialan laskua ja se yhdistetään voimattomuuden, ja huonommuuden tunteisiin. Varsinkin vieraiden tulo koetaan kuormittavana: silloin ahdistutaan, hävetään kodin kauhtunutta sisustusta ja peitellään epäjärjestystä. Haaveena olisi, että kodista tulisi perheen yhteinen projekti, jossa tavarat olisivat järjestyksessä, ja jossa arki sujuisi rauhallisesti ja seesteisesti.

Työn viimeisessä osiossa vedetään yhteen tausta- ja tutkimusosien teemoja. Tarkoitus on syventää käsitystä ilmiöstä edelleen ja pohtia kotihäpeän merkitystä suunnittelijan näkökulmasta. Aineiston pohjalta on selvää, että kotihäpeä on arkea monelle, ja sen vuoksi sitä tulisi käsitellä asuntosuunnittelun kysymyksiä pohdittaessa. Kyselyn perusteella ei voida tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta vastauksista nousee esiin monia mahdollisia vaikuttamisen paikkoja kodin käytännön ratkaisuista aina yhteiskunnalliseen muutokseen asti.

Tutkielma osoittaa, että kotihäpeä osuu syvälle. Se on rajoittava tekijä, joka estää meitä nauttimasta kodista ja sosiaalisista suhteista. Se on monitahoinen käsite, joka kietoutuu kysymyksiin ihmisen persoonasta, arvosta ja hyväksytyksi tulemisesta. Tästä tulokulmasta herää tarve keskustelevaan ja tasavertaiseen kohtaamiseen suunnittelijan ja asukkaan välillä. Dialoginen suunnitteluote voisi toimia vastalääkkeenä häpeälle ja auttaa kestävien ratkaisujen löytämisessä.