Unreliable evidence. Evocative report and other exhibits.
Loading...
URL
Journal Title
Journal ISSN
Volume Title
School of Arts, Design and Architecture |
Master's thesis
Location:
P1 OPINNÄYTTEET D 2018 Mellanen
Unless otherwise stated, all rights belong to the author. You may download, display and print this publication for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Authors
Date
Department
Major/Subject
Mcode
Degree programme
Language
en
Pages
118 + 35
Series
Abstract
Unreliable Evidence. Evocative Report and Other Exhibits consists of three parts. The first part is called Framing the Unreliable. It is a reader’s manual thus it gives an overview to the thesis work as a whole, its structure and it lays out the philosophical and theoretical context. The second part is called Case Rangers File, which offers the empirical foundation. The file contains a case description of an artistic inquiry and an Evocative Report of it. The inquiry in question was realised with an organisation that carries an alias name Rangers. It is a work organisation without any artistic goal or activities. The third part, which is also the main component of the thesis work, is a Scriptbook called Un-reliable Evidence. It imitates a play or a transcribed fictive polylogue. There are five characters, which discuss the case Rangers and the artistic work related to it. The characters examine the inquiry and its results in the terms of practices, concepts and theories. The most defining feature of the script is the different positions, views, values and assumptions that the characters carry and express. The discussion meanders from the value of art, participatory art and its critique, to the concept of bricolage, knowing and working life, issue of power and further on to the issue of reporting. By dissecting the work into smaller pieces the characters are trying to conceptualise, what it is about. They get absorbed into the debating and reflecting so deep that eventually the subject of the work seems to disappear. By the textual format of the work I make a claim that the (art) discourse is never objective. The characters are representatives of the different voices of art discourse and beyond, but I have written part of myself into each one of them. This work demonstrates the tension between art and knowing and what it causes in the working life. When something is taken out of its own circles and exposed to the structures, discourse, people, professionals etc. of other disciplines it is revealed, discovered and seen in a different light. To me multi-disciplinarity brings depth and sensibleness. It is scary but intriguing to be out of the home court and to practice art in the areas outside the art institutions and discourse. Despite the fact that I apply art in organisations, I’m not actually interested in organisational development. My point of interest is people of the organisation and how an individual can feel complete, respected, be aware and experience pleasure. I feel, that art can set an example for that. An artist is entitled to use her full repertoire while working. She doesn’t have to prove vigorously her disposition or knowing, instead she just utilizes them silently and automatically. In an average work the frames, job descriptions, power structures and organisational conventions can crop individual’s capacity, deduct purposefulness, eat meaningfulness and pleasure. This potentially hinders also the development of the organization, but this I mention only in order to draw managers’ attention. In the terms of knowing I suggest to broaden the focus from the declarative mode also to knowing without being able to express it. This thesis and its characters wonder, whether it would be possible to reconceptualise knowing, or even knowledge, and what might be provoked then.Epäluotettavia todisteita: Evokatiivinen raportti ja muita todistuskappaleita, koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa Epäluotettavan kehystäminen, toimii lukijan käsikirjana. Kirjanen esittelee kokonaisuuden yleisellä tasolla, työn rakenteen sekä sen filosofisen ja teoreettisen perustan. Toinen osa, Case Rangers File, tarjoaa työn empiirisen sisällön. Kansio pitää sisällään case-kuvauksen taiteellisesta luotauksesta (artistic inquiry) sekä sen evokatiivisen raportin. Luotaus toteutettiin organisaation kanssa, jolla ei ole taiteellisia päämääriä tai toimintoja, ja siihen viitataan nimimerkillä Rangers Kolmas osa, joka myös muodostaa työn pääasiallisen kirjallisen osan, on käsikirjoitus Epäluotettavia todisteita. Se muistuttaa näytelmää tai litteroitua fiktiivistä vuoropuhelua. Näytelmässä on viisi roolihahmoa, jotka keskustelevat Rangers -casesta ja siihen liittyvästä taiteellisesta työstä. Hahmot tarkastelevat tapausta työtapojen, käsitteiden ja teorioiden valossa. Vuoropuhelua määrittää vahvasti hahmojen erilaiset asemat ja oletukset, sekä arvot ja näkökulmat. Vuoropuhelu polveilee taiteen arvosta, osallistavasta taiteesta ja sen kritiikistä bricolage -käsitteeseen, tietämiseen ja työelämään sekä vallan teemoihin ja edelleen raportoinnin kysymyksiin. Hahmot pyrkivät käsitteellistämään tehtyä pilkkomalla sitä yhä pienempiin osiin. He uppoutuvat reflektoimaan ja väittelemään niin, että lopulta työn aihe näyttää häviävän. Työni tekstuaalisen muodon avulla väitän, että (taide)diskurssi ei ole koskaan objektiivista. Näytelmän hahmot edustavat eri ääniä taidediskurssissa, mutta jokaisessa on samalla osa itseäni. Työni tuo näkyviin taiteen ja tietämisen välisiä jännitteitä ja mitä ne voivat aiheuttaa työelämässä. Olen erityisesti kiinnostunut taiteesta ei-taiteellisissa konteksteissa, kuten organisaatioissa ja työelämässä. Siirtämällä jotain omasta toimintaympäristöstään toisaalle ja altistamalla se muiden alojen rakenteille, puhuntatavoille, ihmisille, tai ammattilaisille siitä voi paljastua uusia puolia, se voi tulla löydetyksi uudelleen tai nähdyksi uudessa valossa. Omaan työskentelyyni monitieteellisyys tuo syvyyttä ja mielekkyyttä, ja taiteen harjoittaminen poissa kotikentältä on pelottavaa, mut-ta samalla kiehtovaa. Vaikkakin sovellan taidetta organisaatioissa, en ole kiinnostunut organisaatioiden kehittämisestä, vaan ihmisestä organisaatiossa – siitä, kuinka yksilö voi toteuttaa itseään, tulla tietoiseksi, kokonaiseksi, kunnioitetuksi ja kokea mielihyvää ja mielekkyyttä. Ajattelen, että taide voi olla siitä esimerkkinä. Taiteilijan on mahdollista käyttää koko olemustaan ja kaikkea osaamistaan työssään. Hänen ei myöskään tarvitse pontevasti todistaa asemaansa tai tietämystään työskennellessään, vaan hän saa käyttää niitä näkymättömästi ja automaattisesti. Tyypillisessä työympäristössä ihminen tulee määritellyksi vahvasti siilojen, viitekehysten ja työnkuvien kautta. Joskus ne myös estävät meitä käyttämästä kaikkia ulottuvuuksiamme ihmisinä tai työntekijöinä. Valta-asetelmat ja organisaatioiden totunnaisuudet voivat kaventaa yksilön kyvykkyyttä, vähentää merkityksellisyyttä ja mielihyvää. Tämä saattaa vaikuttaa haitallisesti myös organisaation kehittymiseen – mutta tämän sanon vain kiinnittääkseni johtajien huomion. Ehdotan tietämisen käsitteen laajentamista. Sen sijaan, että miellämme tiedon selitettävissä tai todettavissa olevaksi, tulisi tietäminen ymmärtää myös vaikeasti määriteltäviksi ja ilmaistavaksi asioiksi. Työni ja sen hahmot pohtivat, voiko tietämisen, tai jopa tiedon, käsitteellistää uudelleen ja mitä siitä seuraisi.Description
Supervisor
Euro, PiaThesis advisor
Rajanti, TainaNauha, Tero