Kartellit ovat yksi vahingollisimmaksi luokiteltu kilpailurajoituksen muoto. Tästä huolimatta kartelleista johtuneet vahingonkorvauskanteet harvoin onnistuvat korvaamaan vahinkoa kärsineille eli kantajille aiheutuneet vahingot. Oikeus korvaukseen ei ole täysin toteutunut kilpailuoikeudellisten vahingonkorvausten osalta. Vuonna 2016 voimaan tulleen direktiivin (2014/104/EU) tarkoitus olikin tuoda helpotusta tilanteeseen parantamalla vahinkoa kärsineiden oikeusasemaa. Direktiivi tuo oletuksen siitä, että kartellin voidaan olettaa aiheuttaneen vahinkoa, ellei toisin näytetä.
Kilpailuoikeus ja erityisesti kilpailuoikeudellisten vahingonkorvausten merkitys on kasvanut viime vuosina sekä Suomessa että Euroopassa. Tässä tutkielmassa pyrin jäsentelemään ja kokoamaan kartelleihin sekä kilpailuoikeudellisiin vahingonkorvauksiin liittyvää lainsäädäntöä ja havainnollistamaan kilpailuoikeudellisten vahingonkorvausten nykyistä oikeustilaa.
Tutkielman oikeustapauksena toimii Suomessa vuosina 1997-2004 toiminut raakapuukartelli. Tutkielma sisältää lisäksi oikeustapausvertailun raakapuukartellin ja Suomessa samaa aikaa toimineen asvalttikartellin vahingonkorvauskanteiden välillä. Raakapuukartellin osalta vahinkoa voidaan todeta syntyneen huomioiden kartellin räikeän toiminnan ja salaisen luonteen takia. Tuomioistuimet kuitenkin määräävät aina sovellettavan lainsäädännön mukaan. Raakapuukartellin ratkaisussa sovellettiin vanhaa kilpailurajoituslakia. Vanhan kilpailurajoituksen aikaan vahingonkorvausprosessit olivat vaikeita, monimutkaisia sekä pitkiä. Mahdollisuus jäädä ilman korvausta oli suuri ja tästä syystä vahingonkorvauskanteita onkin nostettu vähän Suomessa ja muualla Euroopassa.
Tutkielmassa tulen loppupäätökseen siitä, että kilpailuoikeudellisten vahingonkorvausten oikeustila on vieläkin epäselkeä ja puutteellinen. Tämä näkyy esimerkiksi oikeuskirjallisuuden tulkintaeroista ja oikeustapauksen kohdalla siinä, että asvalttikartellin vahingonkorvauskanteiden kantajat perustivat vaatimuksiaan 15 eri oikeuskeinon yhdistelmällä. Kenellekään ei ole täysin selvää, mihin oikeuskeinoon vedota. Vaikka 2014/104/EU direktiivi tuokin apua vahinkoa kärsiville, täysin kattava se ei ole. Se ei ota suoraa kantaa vahingon laskentamenetelmiin tai vahingon määrittämiseen. Tämä olisi ollut tärkeää, sillä vahingon määrittäminen on yksi suurimmista haasteista vahingonkorvauskanteissa.
