To see Naples and die
No Thumbnail Available
Journal Title
Journal ISSN
Volume Title
School of Arts, Design and Architecture |
Master's thesis
Ask about the availability of the thesis by sending email to the Aalto University Learning Centre oppimiskeskus@aalto.fi
Location:
P1 OPINNÄYTTEET D 2019 Gallen-Kallela
Author
Date
2019
Department
Major/Subject
Mcode
Degree programme
Valokuvataide
Photography
Photography
Language
en
Pages
40
Series
Abstract
The thesis Nähdä Napoli ja kuolla is a collection of essays inspired by the process of the creation of the artistic component, the photobook Nähdä Napoli ja kuolla (2019). This thesis is in English, while the artistic component is in Finnish, a choice I made due to the strong presence of Finnish culture in the work. This thesis meditates on issues of life that profoundly concern every human, such as death and mourning, from the perspective of an artist. Representation, rejection and the custom of diminishing female narratives -referred to as burying in this thesis- are all interrelated topics. Essays on them discuss aspects of our social- and cultural norms with the aid of theorists while bouncing off own experience and that of others. Airi Gallen-Kallela disappeared from her hometown of Helsinki in August 1962. Later that year, the police informed her ex-husband and son of her death in Napoli. Airi was buried by the municipality, alone. The investigation was pronounced confidential for the next fifty years, and although some rumors started, they eventually died too, and no clarity over the reasons or circumstances of her death was ever attained. From the moment I discovered a photographic portrait of Airi and saw my grandmother for the first time, it took another ten years for me to access the official investigations regarding her fate. An access point to her death, they also opened up a path to discover her life. The photobook tells the story of Airi Gallen-Kallela, and my process of uncovering her truth. I initially set out to research the obscure death of Airi. The official documentation I obtained led to questions, discoveries and more questions until all of a sudden I started to see myself as her. Airi and I already looked alike. Then it turned out that we both became photographers professionally. Before knowing anything about her love of Italy, I myself had married an Italian man. If her life was disposable like this, mine could be too. My research, though intending to make Airi’s life visible and real in a culture where she was unfairly considered an outcast, grew into an existential consolation of myself and hopefully of all deviant feeling individuals of my time and the future. My research consisted of a combination of interviews, family album photographs, official documents, old newspaper clippings, personal anecdotes and documentary photography. Through the story that started to form I, in the end, discovered no acceptable reason for the shunning of Airi, or the obscurity over her early demise. In the thesis I discuss how the resulting disconnect could have been avoided and how grief can be a powerful motivator for gaining control of one’s own narrative artistically. As a result of this articulation, the thesis suggests, a society can grow to be more tolerant and inclusive.Nähdä Napoli ja kuolla -opinnäyte on esseekokoelma, joka on kirjoitettu Nähdä Napoli ja kuolla –valokuvakirjan (2019) luomisprosessin inspiroimana. Opinnäytetyö on englanninkielinen, kun taas taiteellinen osa on suomeksi -valinta, jonka tein suomalaisen kulttuurin vahvan läsnäolon takia projektissa. Opinnäytetyössä pohdin taiteilijan näkökulmasta elämän aiheita, jotka koskevat syvästi jokaista ihmistä, kuten kuolemaa ja surua. Representaatio, hylkääminen ja naisnarratiivien sivuuttaminen –asia johon viittaan opinnäytteessä hautaamisena- ovat kaikki toisiinsa liittyviä aiheita. Esseet niistä keskustelevat yhteiskunnallista ja kulttuurista normeista tunnettujen teoreetikkojen tuella, samalla kun ne heijastavat omia ja muiden kokemuksia. Airi Gallen-Kallela katosi kotikaupungistaan Helsingistä elokuussa 1962. Myöhemmin samana vuonna poliisi ilmoitti hänen entiselle aviomiehelleen ja pojalleen kuolemasta Napolissa. Kunta hautasi Airin vailla seremonioita. Kuolintutkimus julistettiin salaiseksi viidenkymmeneksi vuodeksi, ja vaikka kuolema aiheutti huhuja, ne lopulta myös kuolivat, eikä selvennystä kuolinsyihin tai -olosuhteisiin koskaan saatu. Siitä kun löysin valokuvallisen muotokuvan Airista ja näin isoäitini ensimmäistä kertaa, kuluisi vielä kymmenen vuotta, että pääsisin tutustumaan hänen kuolemaansa koskeviin virallisiin tutkimuksiin. Ne olivat pääsy hänen kuolinolosuhteisiinsa, mutta ne avasivat myös tien hänen elämänsä tutkimiseen. Valokuvakirja kertoo sekä Airi Gallen-Kallelan tarinan, että minun prosessini sen tutkimisesta. Aluksi tutkin Airin hämäräperäistä kuolemaa. Saamani viralliset asiakirjat johtivat kuitenkin kysymyksiin, löytöihin ja sitten lisäkysymyksiin, kunnes yhtäkkiä aloin nähdä itseni Airissa. Airi ja minä olimme saman näköisiä. Kävi ilmi, että meistä molemmista tuli ammattivalokuvaajia. Ennen kuin tiesin mitään hänen rakkaudestaan Italiaan, olin itse avioitunut italialaisen miehen kanssa. Airin elämä tuomittiin arvottomaksi, ja niin voisi käydä myös minulle. Tutkimukseni, jonka tarkoitus oli tehdä Airin elämä näkyväksi ja siten todelliseksi kulttuurissa, jossa häntä pidettiin hylkiönä, kasvoikin eksistentiaaliseksi lohdutukseksi itselleni ja toivottavasti kaikille toiseuden tunteita kokeville tulevaisuudessa. Tutkimukseni koostui haastatteluista, perhealbumin valokuvista, virallisista asiakirjoista, vanhoista sanomalehtileikkeistä, henkilökohtaisista anekdooteista ja dokumentaarisesta valokuvasta. Se tarina, joka näistä muodostui, ei lopulta paljastanut yhtään hyväksyttävää syytä Airin vähättelyyn tai hänen kuolemastaan ka elämästään vaikenemiseen. Opinnäytetyössä keskustelen siitä, kuinka suru voi olla voimakas motivaatio taiteellisessa kerronnassa. Väitän että traumojen tiedostamisen, ja niiden käsittelyn tuloksena yhteiskunta kasvaa suvaitsevaisemmaksi ja osallistavammaksi.Description
Supervisor
Rekula, HeliThesis advisor
Gustafsson, LauraKeywords
representation, identity, feminism, photography, death, mourning
