Muunlainen itselleni: Tekijän kuvallinen ruumiillistuma autobiografisessa sarjakuvassa

Abstract

Autobiografinen sarjakuva asettaa minuuden suurrennuslasin alle. Kuka on se Toinen, joka edustaa itseä omaelämäkerrallisessa sarjakuvassa? Miten ja minkälaisena minuus representoituu juuri tämän kerrontaratkaisun kautta? Onko sarjakuva helpompi tapa tuoda arkojakin asioita julki, koska sanoma ilmaistaan etäännytetysti, varta vasten siihen tarkoitukseen luodun hahmon kerronnan kautta? Voisi ajatella, että hahmosta muodostuu ikään kuin piirtäjäänsä suojaava alter ego. Teoreettisen viitekehyksen puitteissa tutkielma pyrkii tarjoamaan vastauksia edellä mainittuihin kysymyksiin, jotka problematisoivat piirretyn minän sekä omaelämäkerrallisuuden sarjakuvassa.

Itseä esittämään luotu hahmo ei voi koskaan vastata reaalielämän itseä täydellisesti, vaan on suhteessa tekijäänsä aina toinen. Tämänkaltaisen toiseuden käsite kirjoitetaan tutkielmassa auki pääosin Tuija Saresman (2007) ja Elisabeth El Refaien (2012) tutkimusten valossa. Teoria rinnastuu tekijän omaan taiteelliseen työskentelyyn, kokeelliseen sarjakuvapäiväkirjaan, joka on oleellisessa tutkimusaineiston roolissa. Taideperustaisen tutkimusotteen tapaan tiedonkeruu tapahtuu taiteellisen prosessin tuloksena, tutkija-taiteilija asetelmalla.

Kun hävittää ajatuksen siitä, että omakuvallinen hahmo edustaa suoraa kuvausta itsestä, muodostuu hahmoon ihmissuhteen kaltainen side. Reaalimaailmassa on huomattavasti pienempi kynnys kertoa, mitä on tapahtunut jollekin toiselle sen sijaan, että kertoisi suoraan omista aroista tilanteista. Voisi väittää, että etäisyyden ottaminen on avaintekijänä sille, kuinka rohkeasti henkilökohtaisiakin asioita saattaa kertoa julkisesti autobiografisessa sarjakuvassa.