Elokuvan uskottavuus – leikkiä todenkaltaisuuden kanssa

Abstract

Elokuva arvotetaan epäonnistuneeksi sen ollessa epäuskottava. Tekijöille ja katsojille tunnistettavat asiat vaikuttavat uskottavilta, mutta helpon ymmärryksen vuoksi voimme saatamme menettää ihmisen moninaisuuden representaatiota.

Kandiohjaustyössäni työskentelin varsin epäuskottavan ajatuksen kanssa: toinen päähahmoista on alienrapu ja elokuva sijoittuu kauas tulevaisuuteen. Onko mahdollista saada mielikuvituksella ja tälle päivälle todenkaltaisilla asioilla leikkimällä tuotannollisesti haastava käsikirjoitus uskottavaksi? Katoaako elokuvan uskottavuus, jos elokuvaa tehdään niin, että se tietää olevansa elokuvaa? Tutustun teoreettiseen kirjallisuuteen, jossa käsitellään todellisuuden representoimista elokuvassa.

Omaa tekijyyttä pohdin valehtelun, unen logiikan ja riemun kautta, ja peilaan B-elokuvien ja campin suhdetta niihin. Inspiroituneena maailman paskimmaksi tituleeratun ohjaajan Ed Woodin käsittämättömästä elokuvasta Plan 9 from Outer Space (1957) käyn läpi uskallusta kokeilla ja ratkoa kandielokuvan Crazy Crabs from Outer Space (2022) tuotannollisia ja maailmanrakennuksellisia haasteita. Elokuvaesimerkkien, elokuvateorian ja eurooppalaisen taidehistorian avulla selvitän uskottavuusvaikeilujani, ja yritän ymmärtää mistä uskottavuuden vaade sepitetyssä fiktiossa juontaa juurensa. Määrittelen esseemäisen pohdinnan kautta omia mieltymyksiäni ja suhdetta intuitiiviseen työskentelyyn uskomattoman äärellä, ja kyseenalaistan käsityksen epäuskottavasta epäonnistuneena. Syvennän omaa elokuvahistorian tuntemustani ja avaan käsitystä, miksi elokuvan yhteydessä puhutaan todenkaltaisesta ja uskottavasta. Ymmärrän paremmin mistä viehättymiseni maailmanrakentamiseen ja hämmennyksen kokemiseen johtuu.