Työssä selvitetään korroosion vaikutusta auton eri osien lujuuksiin ja selvitetään myös vuosikatsastuksen ajanmukaisuutta sekä ruostumisen merkitystä katsastajan näkökulmasta.
Työssä testattuja auton osia: MacPherson joustintuki, tukivarsi, ja kynnyskotelo oli yhteensä 19 kappaletta ja johtoajatuksena työssä oli verrata kahden samanlaisen osan kestävyyttä toisiinsa uutta vastaavassa kunnossa ja eriasteisesti ruostuneena.
MacPherson -joustintuen alalautasen geometrialla on suuri vaikutus kappaleen lujuuteen.
Parhaiten puristavaa voimaa kestää pieni ja muodoltaan suippo alalautanen.
Joustintuen lujuus ei riipu niinkään kappaleen korrodoitumisasteesta.
Silmämääräisesti arvioiden hyväkuntoiset tukivarret ovat puristuksen alkuvaiheessa jäykkiä ja lujia, kunnes rakenne rikkoutuu kerralla.
Tukivarren geometrialla on suuri vaikutus kappaleen lujuuteen, pienemmät tukivarret ovat jäykempiä kuin suurikokoisemmat.
Testatut kynnyskotelot olivat hyvin erilaatuisia sisältäen sekä täysin puhkiruostuneita että hyväkuntoisia rakenteita.
Kynnyskoteloiden puristuksessa yhtäläistä oli lähes kaikissa tapauksissa voimakäyrässä oleva jyrkkä nousu painuman ollessa välillä 20 - 30 mm.
Kyseisen voimakäyrän nousun on arvioitu johtuvan kynnyskotelon geometrisen muodon muuttumisesta siinä kohtaa.
Kynnyskoteloiden kestävyyksissä on n. 2,8 -kertainen ero lujimman ja heikoimman kynnyskotelon välillä.
Katsastusmiehille tehdyn kyselyn perusteella ilmeni, että katsastustoiminnassa olisi tarvetta mm. varrelliselle peilille, jolla pystyttäisiin tarkastamaan auton ahtaita paikkoja, kuten joustintuen alalautasta ja kierrejousta.
Muita katsastusta helpottavia apuvälineitä olisivat kyselyn mukaan optinen tähystin 1. endoskooppi sekä elektroninen aineenpaksuusmittari.
Korroosion heikentämä kynnyskotelo tai kierrejousen painuminen läpi korrodoituneen joustintuen voi olla osasyynä liikenneonnettomuuteen.