Sanat kivettyvät kaupungiksi : tutkimus Helsingin kaupunkisuunnittelun prosesseista ja ihanteista

Abstract

Tutkimuksessa selvitetään, mitkä ovat Helsingin kaupunkisuunnittelua koskevat tärkeimmät puhetavat, miten kaupunkisuunnittelijat ymmärtävät ne ja miten ne konkretisoituvat kaupunkisuunnitteluksi. Tarkoituksena on tuottaa ajankohtaista tietoa Helsingin kaupunkisuunnittelun toimintaympäristöstä, kuvata suunnittelun prosessia siihen osallistuvien näkökulmasta sekä analysoida vallitsevia suunnitteluideologioita ja -ihanteita. Tutkimusta varten haastateltiin 15 kaupunkisuunnitteluun osallistuvaa keskeistä henkilöä.

Tutkimus osoittaa, että 1960- ja 1970-luvun vasemmistolainen, rationalistinen, loogis-empiristinen ja kokonaisvaltaista suunnittelua korostava maailmankuva vaikuttaa edelleen voimakkaasti helsinkiläiseen kaupunkisuunnitteluun. Tämä merkitsee sosiaalisten näkökohtien painottamista. 1990-luvun lopulle tultaessa tutkimustiedon merkitys suunnittelussa on vähentynyt. Samalla kaupunkisuunnitteluviraston suvereeni asema on tullut uhatuksi. Liikennesuunnittelu on poikkeus, sillä teknisenä suunnitteluna sen tietoperusta ja oikeutus eivät ole joutuneet kyseenalaisiksi.

Väestönkasvu on ollut Helsingissä tärkein suunnittelua ohjaava tekijä 1960-luvulta asti. 2000-luvulle tultaessa kaavoituskelpoinen maa uhkaa loppua, jolloin suunnittelun odotetaan siirtyvän kasvukulttuurista ylläpitokulttuurin suuntaan. Maankäyttöä koskevien ristiriitojen uskotaan lisääntyvän tulevaisuudessa voimakkaasti. Suhteellisen matalalinjainen mittakaava on suunnittelijoiden arvostama ja vaalima Helsingin kaupunkikuvan ominaispiirre, jonka pelätään tulevaisuudessa murtuvan.

Voimistuva puhetapa suunnittelussa on kansainvälistyminen, jota esiintyy kaupungin strategiatyön, käytännön toiminnan ja tutkimuksen tasoilla. Myös elinkeinoelämän painoarvo on kaupunkisuunnittelussa kasvanut. Osa suunnittelijoista pitää kehitystä luonnollisena, osan mielestä se on uhka suunnittelulle. Kaavoittajiin kohdistuu erityinen vaatimus yritysystävällisyyteen. Myös kaavoituksen vähittäinen yksityistäminen koetaan tulevaisuuden uhaksi. 1990-luvun alun laman myötä kiinteistöviraston ja -lautakunnan merkitys kasvoi, kun tonttien myynnille asetettiin kasvavat tuottotavoitteet.

Suunnittelijoilla on halua toteuttaa suunnittelun avoimuuden vaatimusta ja suunnitella kaupunkia nimenomaan asukkaille. Tätä vastaan asettuu kuitenkin suunnittelijoiden asiantuntemus sekä päätöksentekojärjestelmän demokraattisuus ja legitiimiys. Suunnittelujärjestelmän perusteita ei haluta muuttaa. Suunnittelijat asettuvat puolustuskannalle suhteessa asukasosallistumiseen, ja tilanne nähdään valtataisteluna. Asukasosallistumista pidetään yhtenä suunnittelun tulevaisuuden haasteista.

Kestävä kehitys on kaupunkisuunnittelun yleinen vaatimus. Käytännössä se asettaa suunnittelulle ristiriitaisia vaatimuksia. Suunnittelijat vastustavat kestävää kehitystä silloin, kun se asettuu asukasosallistumisena kaupunkisuunnitteluviraston suvereenia asemaa vastaan. Kestävä kehitys voidaan myös ymmärtää kokonaistehokkuuden merkityksessä, jolloin sitä käytetään legitimoimaan suunnitteluhankkeita.

Kaupunkipolitiikka on uusi, monimerkityksinen ja epämääräinen käsite, joka merkitsee tietoista ja tavoitteellista vaikuttamista kaupunkien kehitykseen. Käsitteellä voidaan tarkoittaa muun muassa valtion kaupunkeihin suuntautuvaa politiikkaa, kaupunkien omaa politiikkaa vetovoimaisuutensa kasvattamiseksi tai keinoa selviytyä Euroopan integraation ja globalisaation synnyttämässä kilpailutilanteessa.

Helsingissä kaupunkipoliittisilla strategioilla korostetaan kaupungin vahvuuksia ja nivotaan ne konkreettisiin hankkeisiin. Strategiat muotoilee kaupungin johto ja niillä on vaikutusta käytännön kaupunkisuunnitteluun sekä säännösten että mielikuvien kautta. Osa suunnittelijoista pitää kuitenkin strategioita pelkkänä retoriikkana vailla todellista merkitystä. Helsingin tavoitteena on luoda attraktiivinen kaupunki, joka vetää ihmisiä, pääomia ja kulttuuria puoleensa ja on kansainvälisesti tunnettu. Hyvän kaupungin mittari eivät ole enää hyvinvoivat ja onnelliset ihmiset vaan kaupunkiin liitetyt positiiviset mielikuvat.

Töölönlahden suunnittelun yhteydessä ilmenneet apulaiskaupunginjohtajan ja virastopäällikön väliset henkilöristiriidat perustuvat kokonaisvaltaisen ja inkrementalistisen tai evolutionaarisen suunnitteluihanteen kilpailuasetelmaan. Molemmat ihanteet oikeuttavat itsensä toista tieteellisempänä ja demokraattisempana. Kokonaisvaltaisen kaupunkisuunnittelun ihanteeseen kuuluu monimuotoisuus kokonaissuunnitelmaa luotaessa mutta yksipuolisuus hanketasolla. Evolutionaarisen kaupunkisuunnittelun ihanteeseen kuuluu yksipuolisuus kokonaisvisiota luotaessa mutta monimuotoisuus hanketason suunnittelussa.

Kaupunkisuunnitteluviraston edustama kokonaisvaltainen suunnittelu on purkautunut käytännössä aiempaa monimuotoisemmaksi, mutta suunnitteluihanteena se elää vahvasti. lnkrementalismi, jota kaupungin johto edustaa, toteutuu erityisesti Töölönlahdella. Kommunikatiivinen suunnittelu puolestaan on saanut jalansijaa erityisesti uuden Vuosaaren suunnittelussa. Kommunikatiivinen suunnitteluihanne tukeutuu virinneeseen asukasaktiivisuuteen ja uuden maankäyttö- ja rakennuslain henkeen.

Kestävä kehitys muodostaa kiistakapulan kokonaisvaltaisen ja kommunikatiivisen suunnitteluihanteen välillä, koska sitä voidaan tulkita molempien hyväksi. Kokonaisvaltainen ja inkrementalistinen suunnitteluihanne puolestaan törmäävät tiedonmuodostuksessa: edellinen näkee suunnittelun myös tiedon tuottamisena, jälkimmäinen vain tiedon soveltamisena tai asiantuntemuksena. lnkrementalismin ja kommunikatiivisen suunnitteluihanteen välinen kiistakysymys liittyy talouden ensisijaisuuteen ja suunnitteluprosessien avoimuuteen itseisarvona. Helsinkiläinen kaupunkisuunnittelu kehkeytyy näiden kolmen suunnitteluihanteen kamppailuna.