Älä jätä mua lähiöön

Abstract

Miten lähestyä ilmaisematonta, hämärää (paljastamatta sitä), kielen ja visuaalisten esitysten kautta? Taiteen maisterin lopputyössäni on kaksi keskeistä kysymystä, joista toinen käsittelee tutun ja kammottavan suhdetta (Freudin ja Heideggerin unheimlich, kotoisasta kumpuava kammottava) ja toinen itse kysymyksen jäsentämistä taiteellisen tutkimuksen, taiteen ja teorian keinoin. Taiteellinen tutkimus voi olla melkein mitä tahansa kuvasta ja äänestä eleisiin, liikkeisiin, sanoihin ja muotoihin. Usein kuitenkin opinnäytteissä se jakautuu kahdeksi erilliseksi osaksi, taiteelliseksi ja teoreettiseksi. Omassa työssäni halusin lähestyä aihettani, jossa kammottava, turvallisen kotoisa, lähiö, taiteelliset esimer-kit, identiteetti ja identiteetittömyys muodostavat keskeisen kysymyksen, tasapuolisesti taiteen ja teorian kautta. Filosofinen tekstiosuus ja videoista, valokuvista, piirustuksista, pahvilaatikoista ja pähkinänkuorista Porin puuvillan Generaattori-galleriaan rakennettu installaatio toimivat erilaisina medioina ja välineinä poh-tia aihetta, joka häilyy representoitavissa olevan ja ei-representoitavan välimaastossa. Teoreettinen tausta teoksessani on ranskalaisessa filosofiassa, joka ottaa vakavasti hämärän kysymykset ja jonka kautta ilmaisemattoman kysymyksiä on mahdollista lähestyä. Miten esittää se muodoton kammontunne, jonka lähtökohtana on tutussa? Tein teoksellista osuutta rinnakkain tekstin kanssa, jolloin molemmat rakensivat toisiaan ja lopulta valmis-tuivat suunnitellusti samaan aikaan. Eri mediat avasivat ajattelua ja loivat uusia perspektiivejä asian käsittelyyn. Samalla ne yhdessä herättävät uusia kysymyksiä. Tila ja sinne lavastetut tilat ja videoihin ja valokuviin tallennetut autiot asuinalueet häiritsevät. Miten nämä tilat todellisuudessa ja rakennettuna syntyvät? Kuinka yksinkertaisilla eleillä ne on esitettävissä, mikä on pienin mahdollinen määrä merkkejä, jotta syntyy merkitys? Miltä merkityksen kadottaminen ja kyseenalaistaminen tuntuu? Miten taide on taidetta tai tiede tiedettä, ja mistä niiden ero rakentuu? Mistä rakentuu esitys lähiöstä, tai itse lähiö? Miksi sitä rakentavat subjektit tuntuvat aina jäävän taustalle, muodottomaksi massaksi? Lopputyöhön liittyvässä teoksessa pähkinänkuoret esiintyvät poissuljettuna jätteenä, jonka homogeeninen järjestys on sulauttanut itseensä ja muodostanut siitä mahdollisesti identtisten joukon, massan, joka on helposti järjestettävissä ja muokattavissa. Tekstissä raken-nan ja puran näitä oletuksia massoista, jotka puolestaan kuvatallenteissa loistavat poissaolollaan. Lähiöitä leimaa hylätyn tuntu ja autious. Lähiö on teoksessani kuvitteellinen paikka ja esimerkki. Se on miniatyyrimaailma, jonka toivottaisiin olevan järjestyksessä ja hallittavissa. Asiat eivät kuitenkaan ole hallittavissa, maailmassa, subjekteissa tai edes itsessä.