Selvityksen taustaoletuksena on, että ilmastotavoitteiden täyttämiseksi yhteiskunta on sähköistettävä. Selvitys tarkastelee, miten lämpöpumput ovat vaikuttaneet lämmityssektorin sähkönkulutukseen vuositasolla 2000-2018 (ja osin vuosina 2000-2019). Lisäksi tarkastellaan kahta skenaariota: lähitulevaisuuden kehitys vuoteen 2030, sekä vaihtoehtoinen kehitys, jossa fossiilisista irtautuminen, eli sähköistäminen toteutuu ilman lämpöpumppuja. Selvitys tarkastelee lämpöpumppujen vaikutusta sähkönkulutukseen vuositasolla, arvioimatta vaikutuksia tehonhallinnan tarpeeseen tai energiankulutukseen tai tuotantoon muilla sektoreilla. Selvityksen tulosten perusteella lämpöpumput edistävät ja helpottavat sähköistämistä. Lämpöpumppujen avulla sähkönkulutus kasvaa hitaammin kuin se muuten kasvaisi. Vuonna 2018, lähes miljoona lämpöpumppua eivät ole kasvattaneet lämmityssektorin sähkön kokonaiskulutusta vuositasolla huolimatta rakennuskannan kasvusta sekä öljylämmityksen korvaamisesta lämpöpumpuilla ja sähkölämmityksellä. Ilman lämpöpumppuja, lämmityksen sähköistäminen kuluttaisi vuositasolla jopa 26 TWh sähköä vuonna 2018, eli vuositasolla 9 TWh nykyistä enemmän. Sähköistämisen edetessä lämpöpumput korvaavat enemmän öljyä, kau-kolämpöä ja puuta, sekä yhdistettyä sähkön- ja lämmöntuotantoakaukolämmöntuotannossa, lisäten sähkönkulutusta. Kuitenkin, vuonna 2030 rakennusten lämmityksen sähköistäminen ilman lämpöpumppuja kuluttaisi vuositasolla jopa 13 TWh enemmän kuin hyödyntämällä lämpöpumppuja. Lisäksi, tässä vaihtoehtoskenaariossa kaukolämmön tuotannon sähkönkulutus ei kasva, vaan se perustuu edelleen polttamiseen. Ilman lämpöpumppuja sähköä siis kuluisi enemmän ja päästöt olisivat suuremmat. Selvitys tarkastelee lämpöpumppujen vaikutusta sähkönkulutukseen vuositasolla, arvioimatta vaikutuksia tehonhallinnan tarpeeseen tai energiankulutukseen tai tuotantoon muilla sektoreilla. Kaikessa sähköistämisessä on haasteena tehokysymykset, jotka on ratkaistava, kun yhteiskunnan sähkönkulutus kasvaa yhtäaikaisesti sähköntuotannon muuttuessa yhä sääriippuvaisemmaksi.
Suomen lämpöpumppuyhdistys SULPU ry avustanut selvityksen tekemisessä toimittamalla aineistoja ja tietoa toimialasta.