Tutkimuksen tavoitteet
Tutkimuksen tavoitteena on kuvata perustajaurakoinnin tilinpäätöskäsittelyä ja
verotusta sekä analysoida säännöstöjen välisiä eroja. Tilinpäätöskäsittelyä
tarkastellaan KPL:n ja IFRS:n mukaan. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on
analysoida IFRIC 15 -tulkinnan voimaantulon vaikutusta perustajaurakointia
harjoittavien rakennusyhtiöiden tilinpäätöksiin. Tutkimusaiheen ymmärtämistä
syvennetään puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla.
Lähdeaineisto
Tutkimuksen lähdeaineistona on laskentatoimen ja rakennusalan kirjallisuutta
ja lehtiartikkeleita. Lisäksi lähdeaineistona ovat kirjanpitoa, verotusta ja
asuntokauppaa säätelevät lait, KILA:n yleisohjeet, verohallinnon ohjeet, IFRS-
standardit sekä IFRIC 15 -tulkinta. Lähdeaineistona on myös käytetty seitsemän
Suomessa toimivan rakennuskonsernin vuosikertomuksia sekä
asiantuntijahaastatteluja.
Tutkimuksen toteutus
IFRIC 15:n tilinpäätösvaikutusta analysoidaan vertaamalla seitsemän Suomessa
toimivan rakennusyhtiön tilinpäätösinformaatiota vuodelta 2009 sekä ennen
että jälkeen IFRIC 15:n soveltamista. Teemahaastattelua varten haastateltiin
viittä rakennusalalla työskentelevää laskentatoimen ammattilaista.
Tulokset
Nykyinen verotuskäytäntö on ristiriidassa kirjanpidon säännösten kanssa. IFRIC
15:n jälkeen perustajaurakoinnin tuloutusperiaatteet eroavat KPL:n ja IFRS:n
välillä. IFRIC 15:n myötä perustajaurakointihankkeiden tuloutuksessa on
siirrytty valistusasteen mukaisesta tulouttamisesta luovutuksen mukaiseen
tulouttamiseen. Muutoksella on ollut merkittävä vaikutus rakennusyhtiöiden
tilinpäätöksiin.