Rumuus on satua — rumuuden kuvaaminen satuelokuvissa

 |  Login

Show simple item record

dc.contributor Aalto University en
dc.contributor Aalto-yliopisto fi
dc.contributor.advisor Barck, Hans
dc.contributor.author Häkkinen, Janne
dc.date.accessioned 2020-06-28T15:03:17Z
dc.date.available 2020-06-28T15:03:17Z
dc.date.issued 2020
dc.identifier.uri https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/45280
dc.description.abstract Satujen kuvasto käsittää linnoja, prinsessoja, prinssejä, kuninkaita, kuningattaria ja aatelisia, mutta myös ryöväreitä, peikkoja, hirviöitä, synkkiä metsiä, sinne eksyviä lapsia, piparkakkutaloja ja noitia. Synkkä metsä ympäröi Hannua ja Kerttua, suden valheet kiertyvät Punahilkan ympärille, rumuus nielaisee kauneuden. Opinnäytetyö käsittelee tätä sadun ja rumuuden suhdetta, mutta ei varsinaisten satujen vaan elokuvien kautta. Miten rumuutta käsitellään satuelokuvissa? Miten rumuutta kuvataan? Satuihin perustuvia elokuvia löytyy hyvin runsaasti, lumikki- ja tuhkimotarinoita ovat versioineet Disneyn lisäksi lukemattomat muut. Opinnäytetyötä varten elokuva-aineistoa rajattiin jonkinlaiseksi otannaksi satuelokuvien synkemmästä laidasta. Robert Eggersiltä mukana on kaksi elokuvaa, noidista kertova The Witch (The VVitch: A New England Folktale, 2015) ja majakkasaarelle sijoitettu prometheustarina The Lighthouse (2019). Ali Abbasin Rajassa (Gräns, 2018) peikot seikkailevat nykyajassa, ja Thomas Alfredsonin Ystävät hämärän jälkeen (Låt den rätte komma in, 2008) on vampyyrikertomus 1980-luvulta. J.-P. Valkeapään He ovat paenneet (2014) on eräänlainen Hannu ja Kerttu -allegoria. Tämän opinnäytetyön taiteellinen osa on Jarno Lindemarkin ohjaama Rakkaudella, Matti (2019), jonka voi katsoa tuhkimotarinana. Kirjallinen lähdeaineisto taas käsittää rumuuden ja estetiikan teoriaa Umberto Ecosta Stephen Bayleyhin ja folkloristiikkaa Vladimir Proppilta ja Mikel J. Kovenilta. Elokuvauksen teoriassa opinnäytetyö tukeutuu John Altoniin ja Blain Brownin lisäksi kausijulkaisuissa esiintyneisiin haastatteluihin aineiston elokuvien kuvaajilta ja ohjaajilta. Opinnäytetyö etsi näiden lankojen — elokuvien, elokuvauksen teorioiden, rumuuden ja estetiikan teorioiden ja folkloristiikan — kudelmasta toistuvia kuvioita, malleja, tapoja tehdä ja pyrkii vastaamaan siihen, miten rumuutta kuvataan. Rumuus ja sadut kohtaavat ja poikkeavat taas toisistaan käsitellyissä elokuvissa monin tavoin. Joskus pimeys kätkee sisäänsä rumuutta, jota olisi liian vaikea kohdata, ja joskus valo taas paljastaa karun todellisuuden rumuuden. Monissa elokuvissa sillä, miltä kuvat näyttävät ja miten ne on kuvattu, pyritään vaikuttamaan siihen, miltä ne tuntuvat. Perinteisistä valaisu- ja valotustavoista, kameranliikkeistä ja liikkeen logiikasta on luovuttu, jotta herätettäisiin katsojassa reaktioita. Samanaikaisesti monet elokuvat toisintavat satujen linjoja mutta vievät käyttämänsä estetiikan pois kauneusihanteista, kohti ihmisen mielikuvituksen synkempiä sävyjä. Elokuvat tarttuvat aiheeseen myös dualistisesti: rumuutta on sekä konkreettista että psykologista laatua. Aivan kuin varjoa ilman valoa, ei rumuutta ole ilman kauneutta. Hyvät sankarit eivät näyttäydy hyvinä ilman pahoja hirviöitä. Ajan kuluessa, satujen, tarinoiden, elokuvien ja ihmisyyden kehittyessä, myös rumat hirviöt voivat olla hyviä. Ja ovatko ne silloin enää edes rumia? fi
dc.description.abstract The imagery in the folktale consists of castles, princesses, princes, kings, queens and nobles, but also robbers, trolls, monsters, dark woods, children lost in said woods, houses made of gingerbread and witches living in said houses. The dark wood surrounds Hansel and Gretel, the lies of the Wolf wrap around the Little Red Riding Hood, the Ugly swallows the Beauty. The thesis considers this coexistence between the folktale and ugliness not through the tales themselves, but through films. How do folktale films portray ugliness? How is ugliness cinematographed? Motion pictures based on folktales are numerous, the adaptations of Snow White and Cinderella are countless by Disney and all the others. For this thesis, the source material was narrowed down to the darker side of films based on folktales. From Robert Eggers there’s two films included: self-explanatory The Witch (The VVitch: A New England Folktale, 2015) and a Prometheus story set on a lighthouse island, The Lighthouse (2019). Ali Abbasi’s Border (Gräns, 2018) is a tale of trolls in modern times and Thomas Alfredson’s Let the Right One In (Låt den rätte komma in, 2008) is a vampire tale set in the eighties. J.-P. Valkeapää’s They Have Escaped (He ovat paenneet, 2014) is a Hansel and Gretel story of sorts. The artistic part of this thesis is Jarno Lindemark’s short, From Matti with Love (Rakkaudella, Matti, 2019) which can be interpreted as a variation of Cinderella. The written source material consists of theory for ugliness and aesthetics, from Umberto Eco to Stephen Bayley and folkloristics from Vladimir Propp and Mikel J. Koven. For theory in cinematography, the thesis took use of John Alton and Blain Brown. Periodicals were used in the form of author interviews with the cinematographers and directors of the source films. The thesis then dug into this interwoven tapestry of the films, the theories in cinematography, in ugliness and in aesthetics and folkloristics ultimately trying to answer the question of how is ugliness cinematographed. Ugliness and the folktale encounter each other and diverge again in the films in question in different ways. Sometimes darkness hides ugliness too horrible to witness, sometimes the light reveals the blunt ugliness of reality. In many films the emotion is paramount in how they are shot, framed or lit. Traditional lighting, exposure, movement and the logic of moving have been transcended to provoke a reaction in the audience. At the same time, the films tread the paths of the folktale, but the aesthetics are swerving away from the idea of beauty towards the deeper, darker tones of imagination. These films tackle the topic of ugliness in a dualist fashion: ugliness can be tangible or it can be psychological. Like shadow without light, ugliness doesn’t exist without beauty. Good heroes won’t appear very good without evil monsters. Eventually, the folktale, stories, cinema and humanity evolve and even the ugly monsters can be good. And then, can you call them ugly anymore? en
dc.format.extent 37 + 4
dc.format.mimetype application/pdf en
dc.language.iso fi en
dc.title Rumuus on satua — rumuuden kuvaaminen satuelokuvissa fi
dc.title Ugly tales — Cinematographing ugliness in folktale films en
dc.type G2 Pro gradu, diplomityö fi
dc.contributor.school Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu fi
dc.contributor.school School of Arts, Design and Architecture en
dc.subject.keyword elokuvat fi
dc.subject.keyword elokuvataide fi
dc.subject.keyword elokuvaus fi
dc.subject.keyword sadut fi
dc.subject.keyword kansansadut fi
dc.subject.keyword rumuus fi
dc.subject.keyword kauneus fi
dc.identifier.urn URN:NBN:fi:aalto-202006284236
dc.type.ontasot Master's thesis en
dc.type.ontasot Maisterin opinnäyte fi
dc.contributor.supervisor Ronkainen, Rauno
dc.programme fi
local.aalto.electroniconly yes
local.aalto.openaccess yes


Files in this item

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record

Search archive


Advanced Search

article-iconSubmit a publication

Browse