Keskuspankit Euroopan alueella ovat tasaisesti laskeneet ohjauskorkojaan jo pitkään tavoitteenaan lainanoton lisääntyminen sekä investointien aikaistaminen. Paikoin jopa negatiivinen korkoympäristö on herättänyt mielenkiintoa taloustieteilijöiden keskuudessa ja sen vaikutuksista talouskasvuun on keskusteltu paljon. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia matalan korkoympäristön vaikutusta valittujen suomalaisten pörssiyhtiöiden lainanottoon ja investointeihin. Yhtiöiden optimaalista pääomarakennetta ja siihen vaikuttavia tekijöitä on aikaisemmassa kirjallisuudessa tutkittu laajalti, ja keskeisimpiä pääomarakennetta käsitteleviä teorioita käsitellään myös tässä tutkielmassa. Tutkielmassa käsitellyt teoriat ovat Modiglianin & Millerin irrelevanttiusteoreena, Pecking Order-teoria, Trade-off -teoria sekä markkinoiden ajoitusteoria.
Rahoitusrakennetta käsittelevien teorioiden jälkeen tutustutaan aikaisempaan empiiriseen tutkimukseen liittyvään kirjallisuuteen ja tämän perusteella valitaan korkotason lisäksi kolme kontrollimuuttujaa, joita ovat kannattavuus, käyttöpääoman osuus taseesta, ja koko. Tutkimustulosten mukaan korkotasolla ei nähdä olevan merkitystä suomalaisten pörssiyhtiöiden rahoituspäätöksissä, kun taas kontrollimuuttujilla nähdään olevan selkeästi enemmän painoarvoa pääomarakennetta koskevia päätöksiä tehtäessä.