Taidemuseo 2010-luvun Suomessa

Abstract

Tutkimuksessa tutkin 2010-luvun taidemuseoita Suomessa. Mitkä ovat 2010-luvun taidemuseoiden arkkitehtuurin erityispiirteet? Miten eri toiminnot korostuvat taidemuseotoiminnassa tänä päivänä ja mitä se aiheuttaa arkkitehtuurille? Käytän teoreettisena taustana kirjallisuuskatsausta, jota täydennän kohdetarkasteluilla. Kohteina ovat Serlachius Göstan laajennus, Tampereen Taidemuseon laajennus, Amos Rex ja Guggenheim Helsinki.

Kohdetarkasteluiden tärkeimpänä havainnointimateriaalina olivat Safan kilpailuaineistot sekä kohdevierailut rakennetuissa kohteissa. Vierailuilla kohteita havainnointiin kirjoittaen valokuvaten ja piirtäen. Lisäksi jokaisen kohteen arkkitehtuuripiirroksia ja tilaohjelmia käytettiin havainnointia tehdessä. Tutkimuksessa selvisi, että vaihtuvien näyttelyiden suosion kasvu on vaikuttanut näyttelytilojen järjestelyyn ja vaatimuksiin. Lisäksi uudeksi julkisivumateriaaliksi on kohonnut puu, joka aiemmin nähtiin sopimattomana muistiorganisaatiolle.

Veistoksellisuuden tavoittelu on Kiasman jälkeen jatkunut taidemuseoiden erityispiirteenä. Veistoksellisuutta perustellaan taidemuseoiden keskeisellä sijainnilla ja kaupunki-imagoa kohottavalla piirteellä. 2010-luvun taidemuseoista useat liittyvät vanhaan rakennuskantaan laajennuksena, mikä on vaikuttanut arkkitehtuuriin ja tukenut ideaa siitä, että veistoksellisen museon on kuitenkin liityttävä ympäristöönsä kunnioittaen. Lisäksi taidemuseokeskusajattelu on jatkunut 1990-luvulta tähän päivään ja taidemuseorakennusten yhteyteen liittyy muita palveluita, jotka vievät tilaa näyttelytiloilta.

Jatkotutkimukseksi ehdotetaan tutkimaan sitä, miten taidemuseorakennus voitaisiin toteuttaa Suomeen ekologiseksi, sillä 2010-luvun suomalaisissa taidemuseoissa ekologisuutta ei juurikaan painotettu. Myös näyttelytilojen suunnittelun kaksivaiheisuutta voisi tutkia syvemmin, miten taidemuseoarkkitehtuuri tukee näyttelyarkkitehtuuria?