Työni käsittelee julkisen veistoksen tekoprosessia dialogisena, moniäänisenä tapahtumana. Tarkastelen tekstissäni taideteoksen ja katsojan, sekä ennen kaikkea taideteoksen ja tekijän välistä dialogisuhdetta, joka rakentuu taiteen institutionaalisen olemuksen, subjektin fenomenologisen läsnäolon, ja taideteoksen käytön kautta. Käsittelen näitä kysymyksiä suhteessa veistokseeni Joitakin teknokukkasia.
Joitakin teknokukkasia on Turku 2011 -kulttuuripääkaupungin alaisen Kulttuurikuntoilun keskuspuisto-hankkeen tuottama julkinen veistos. Hankkeen tavoite oli tuottaa teoksia, jotka tukevat taiteen ja liikunnan kohtaamista kaupunkitilassa.
Teos valmistui Aurajoen rantaan syksyllä 2011. Se muodostuu kolmestakymmenestä, liiketunnistimen kautta valaistuvasta elementistä. Veistoskokonaisuuden osat ovat teräsrunkoisia, auringonkukkaa muistuttavia kappaleita, joiden monenväriset keskiöt reagoivat katsojan läsnäoloon ja liikkeeseen. Kukkaset kommunikoivat katsojansa kanssa syttymällä ja sammumalla.
Tämä kommunikaatioprosessi toimi työni kantavana ajatuksena. Jos taideteosta ei haluta tarkastella pelkkänä objektina, tulee olennaiseksi kysyä, voiko teos olla subjekti siinä missä sen katsojakin, ja voivatko nämä kaksi kohdata toisensa ja asettua dialogiin toistensa kanssa. Teoreettista tukea ajatuksilleni etsin Heideggerin filosofiasta ja sen taiteenteoreettisisista sovelluksista, sekä taiteen instituutioita käsittelevästä kirjallisuudesta.