Kandidaatin opinnäytteeni Hiljainen tie - käsillä työskenteleminen ja ajattelu taidegrafiikan prosesseissa on taiteellinen tutkimus, joka käsittelee hiljaisuutta ja sen merkitystä ihmiselle. Tarkastelen, minkälainen on se hiljainen tie, joka vie ihmisen olemassaolon äärelle, hiljaisen tiedon äärelle. Taiteen tekemisessä, käsillä työskentelyssä ja hiljaisuudessa on yhtymäkohtia, joissa ne keskustelevat keskenään ja tuloksena on ainutlaatuista tietoa. Tieto, taito ja ajattelu ovat opinnäytteeni keskeisiä käsitteitä. Teoreettisena pohjana toimii fenomenologis-pragmaattinen tutkimusote. Tutkin aihetta havainnoiden taidegrafiikan erityispiirteitä kirjallisten lähteiden ja kokemusteni pohjalta. Erityisesti Jyrki Siukosen Vasara ja hiljaisuus. Lyhyt johdatus työkalujen filosofiaan - teos (2011), yhdessä Juhani Pallasmaan Ajatteleva käsi. Arkkitehtuurin eksistentiaalinen ja ruumiillinen viisaus - teoksen (2017) kanssa toivat tutkimukseeni arvokasta aineistoa.
Pohdin käden arvoa ja olemusta, sillä käsillä työskenteleminen on ihmiselle ominaista ja luonnollista. Sen muoto on vain muuttunut aikojen myötä. Taide on näennäisesti erotettu käsityöläisyydestä. Nykytaiteesta ja perinteisistä käsityöläisistä työskentelymalleista on löydettävissä kuitenkin samankaltaisia työvaiheita ja käden ajattelua. Käsillä työskenteleviä yhdistää fyysinen läheisyys materiaalin kanssa. Tekijälle välittyy materiaalin kohtaamisesta tärkeää informaatiota. Kehon kautta hankittu tieto on olennainen osa taidegrafiikan työskentelyä ja taidon kehittymistä. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena oli tarkastella materiaalisuutta suhteessa informaation välittymiseen ja taidon kehittymiseen. Tutkimukseni osoitti, että taiteellisen työskentelyprosessin varrella tapahtuu paljon näkymätöntä havainnointia, oppimista ja valintoja. Toisto, harjoittelu ja aistit ovat siinä avainasemassa.