Opinnäytetyössäni tein materiaalitutkimuksen valkoisen, läpikuultavan posliinin kehittämiseksi. Yhtä tärkeänä tavoitteena oli kartuttaa omaa materiaalitietoutta. Perehdyin olemassa oleviin resepteihin ja materiaaleihin erilaisilla keramiikan internetfoorumeilla, internetjulkaisuissa sekä alan kirjallisuudessa. Tutustuin raaka-ainekemiaan ja kävin keskusteluja harjoitusmestari Tomi Pelkosen kanssa.
Valmistin kuuden aloitusreseptin pohjalta valumassat, joilla valoin koe-esineet ja poltin ne kolmeen eri lämpötilaan. Näistä saatujen tulosten perusteella kehitin uusia reseptejä. Tutkin polttotuloksia ja tein niistä muistiinpanoja. Prosessin aikana valmistin yhteensä 20 koemassaa.
Kirjallisessa osassa kerron posliinin määrittelystä, käyttämistäni raaka-aineista sekä omista motiiveistani ja inspiraationlähteistäni. Lisäksi kirjallisessa osassa perustellaan materiaalitutkimuksessa tehtyjä valintoja sekä tulkitaan tuloksia.