The research subject is the case of Old Paukku (Paukku=Explosive Charge; 1993–) in the town of Lapua, Finland. In 1992 Lapua acquired the area of the former State Cartridge Factory, which was located in the middle of the town. During the next decade the old industrial buildings went through great changes, and they were renovated for new uses. The area of the cartridge factory was transformed constructionally into the Cultural Centre 'Old Paukku', but changes were also perceived discursively in human speech and new attributed meanings. The case offered an interesting and unique theme, and the author herself carried some co-players' knowledge; she had been involved in the project at the time she held office as the City Architect and Planner. The history of Old Paukku is connected with many remarkable events and it plays a significant part in the history of independent Finland, political as well as architectural.
The aim has been to produce intensive and detailed knowledge of the research case, which has been described from different standpoints. The research was not meant to produce any generally valid model, but the research hopefully deeps the conceptual knowledge of the cultural heritage and increases the understanding to it in different directions.
The research questions concentrate on how the cultural heritage (in built environment) appeared in discussions concerning the case of Old Paukku, and how the meanings appeared, changed and struggled during the process. The case study sheds light on the position of the cultural heritage in municipal planning and decision-making processes.
The research method used has been discursive analysis, and other actors have been interviewed. Also the planning and decision-making documents, reports and newspaper articles (through which the researcher is reflecting her own actions) and a lot of photographical material (pictures from the time the factory was built in 1910's until today) have acted as source material for the research. The Old Paukku project's first decision-making phase was characterized by strong conflicts between private enterprise and cultural factions (Enterprise Model versus Culture Model). Before the actual theme interviews, a larger survey was conducted, in order to make sure that the discourses had many possibilities to come to light.
In the theoretical research framework culture is the network of currents in which meanings and discourses are arising, moving and periodically establishing their own position. Here appears the cultural turn of planning research, it is changing over to a Foucauldian-style discourse and power analytics. The level of discourses is rapidly developing in terms of place experience, historical meaning and the place of memory. Equally important have become the narratives of other actors in the process, the change in municipal planning, strategies and the meaning of the process in planning.
Old Paukku has become conceptually a "cultural environment" little by little through human speech when discussions centering around the history of the place, the collective memory and the new experiences gained combined together in the experienced process. The planning process of Old Paukku also created an open the forum (a place), where, in addition to the re-use of the old factory, other issues could also be dealt with. The process discourse is described with the sentence: "Where did they learn those models?" and it refers to changing power relationships: When before the actors in the field were mainly politicians and municipal officials, now within the process are also active cultural and citizen organizations. The place discourse is named with the sentence: "Now we have this kind of place.", and it contains not only the idea of the past and memories, but also issues relating to current identity and the cultural centre usage by people. When the base-camp of knowledge-power was changed, and because "the cultural heritage" developed from an "improper" direction (i.e. eminating from the citizens themselves and from central government agencies), it seems that neither a real mutual understanding of cultural heritage nor the significance of Old Paukku as cultural heritage has yet come into existence during the case study.
There has been considerable impact both within the case study and the discourses arising out of it, from the so-called official ongoing discussion of the concept "cultural heritage" within the built environment, which is used in environmental administration and also in municipal planning. This research work aims hopefully to increase understanding by joining the concept "cultural heritage" and its formulation discursively and locally, leading to a situation in which the experience of place and process would gain in significance.
For town planning and town politics the significance of this research means not only the power of narrative and example, but surely also the value of places and the events joined which people remember together, in other words, the collective memory.
Tutkimuskohde on Lapuan Vanhan Paukun projekti (1993-). Lapuan kaupunki osti vuonna 1993 entisen Valtion patruunatehtaan alueen, joka sijaitsee keskellä kaupunkia. Sitä seuranneen vuosikymmenen aikana vanhat teollisuusrakennukset kävivät läpi ison muutoksen, ja ne korjattiin uuteen käyttöön. Patruunatehtaan alue muuttui Kulttuurikeskus Vanhaksi Paukuksi konkreettisella rakentamistyöllä, mutta muutoksia tapahtui myös diskursiivisesti ihmisten puheissa ja merkityksiä antamalla. Tapaus tarjosi mielenkiintoisen ja ainutkertaisen aiheen, josta kirjoittajalla oli itsellään mukana olleen toimijan tieto. Vanhan Paukun historiaan liittyy monia merkittäviä tapauksia ja siinä on mukana huomattava kappale itsenäisen Suomen historiaa, niin poliittisesti kuin rakennustaiteenkin osalta.
Pyrkimyksenä on ollut tuottaa mahdollisimman intensiivistä ja yksityiskohtaista tietoa tapauksesta, joka on kuvattu eri toimijoiden kannalta. Tutkimuksen tarkoituksena ei ole ollut aikaansaada mitään yleispätevää mallia, mutta tutkimuksen toivotaan osaltaan syventävän tietoa kulttuuriympäristön käsitteestä ja lisäävän sitä koskevaa ymmärrystä eri tahoilla. Tutkimuskysymykset keskittyvät siihen, miten kulttuuriympäristö diskursiivisesti muodostui Vanhan Paukun tapauksessa, ja kuinka merkitykset muuttuivat ja taistelivat siinä. Tapaustutkimus valaisee omalta osaltaan kulttuuriympäristön asemaa kunnallisessa suunnittelu- ja päätöksentekoprosessissa.
Tutkimusmetodina on ollut diskurssianalyysi, jota varten muita toimijoita on haastateltu (kahdeksan henkilöä, kymmenen tuntia nauhoitusta). Käytettävissä ovat olleet myös suunnitteluja päätösasiakirjat, raportit ja lehtiartikkelit (joiden kautta tutkija refklektoi omaa toimintaansa) sekä runsas valokuvamateriaali (kuvia tehtaan rakentamisen ajoista 1910-luvulta aina nykyhetkeen asti). Tapaus Vanhan Paukun ensimmäisen vaiheen päätöksentekoa 1993–4 perusteltiin voimakkaalla kulttuurin ja yrityselämän vastakkainasettelulla (Yritysmalli ja Kulttuurimalli). Ennen varsinaisia teemahaastatteluja on sen vuoksi tehty laajempi lomakekysely (toimijaroolien mukaan ryhmät: poliitikot, virkamiehet, yrityselämä ja kulttuuri), jotta diskursseille on kyetty varmistamaan monipuoliset esiintulomahdollisuudet.
Tutkimuksen teoreettisessa kehyksessä kulttuuri on virtojen verkko, jonka sisällä merkitykset ja diskurssit syntyvät, liikkuvat ja hetkittäin kiinnittyvät paikalleen. Tässä näkyy yhdyskuntasuunnittelun tutkimuksen ns. kulttuurinen käänne siirtymisenä kohti foucault'laista diskurssi- ja valta-analyysiä. Diskursseissa nousevat esiin ja niihin kiinnittyvät paikkakokemukset, historian merkitys ja muisti sekä muiden toimijoiden kokemukset tapauksesta ja kunnan suunnittelun muutos, strategiat ja prosessin merkitys suunnittelussa.
Vanhasta Paukusta muodostui "kulttuuriympäristö" käsitteellisessä mielessä pikku hiljaa ihmisten puheissa ns. diskursiivisesti, kun paikan historiaan, muistiin ja kokemiseen liittyvät puheet yhdistyivät prosessin kokemukseen. Vanhan Paukun suunnitteluprosessi tarjosi myös foorumin (paikan), jossa voitiin käsitellä avoimesti muitakin asioita kuin tehdasalueen uutta käyttöä. Prosessidiskurssia kuvaa lause: "Missä niitä malleja opittiin?", ja se viittaa valtasuhteen muutokseen: jos aiemmin kentällä toimijoina oli ollut pääasiassa luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita, niin nyt prosessissa ovat mukana myös aktiiviset kulttuuri- ja kansalaisjärjestöt. Paikkadiskurssi on nimetty lauseella: "Kun meillä nyt on tällainen paikka", ja siihen sisältyy ajatus menneisyydestä ja muistista, mutta myös nykyisestä identiteetistä ja ihmisten käyttämästä kulttuurikeskuksesta. Tietovallan kotipesien muuttuessa, ja koska "kulttuuriympäristö" tarjoutui kunnan johdon kannalta "väärältä" suunnalta (kansalaisten ja valtion hallinnon suunnalta), näyttää siltä, ettei todellista yhteisymmärrystä kulttuuriympäristöstä eikä ainakaan Vanhan Paukun merkityksestä kulttuuriympäristönä vielä syntynyt tapaustutkimuksen aikana.
Tapaustutkimuksessa on ollut mukana ja syntyneisiin diskursseihin vaikutti niin sanottu virallinen diskurssi kulttuuriympäristön käsitteestä, jota käytetään ympäristöhallinnossa ja siis myös kuntien kaavoituksessa. Tutkimuksen toivotaan osaltaan lisäävän ymmärrystä, joka liittyy kulttuuriympäristön käsitteeseen ja sen muodostumiseen diskursiivisesti ja paikallisesti, ja että paikan ja prosessin kokemuksen merkitys tulisi huomatuksi. Tutkimuksen merkitys kaupunkisuunnittelulle ja -politiikalle on narratiivin ja esimerkin voima, mutta varmasti myös siinä, että edelleen huomataan paikkojen suuri merkitys ja niihin liittyvien, ihmisten yhteisesti muistamien, tapahtumien eli kollektiivisen muistin merkitys.
Submit a publication
Browse
Statistics