Neurophysiologically-based approaches to tinnitus diagnostics and treatment

Abstract

Tinnitus is a phantom sound sensation that affects 10–15% of the population. Many people cope with tinnitus well, whereas some find it disturbing to the point that it has a negative effect on their quality of life. A strong correlation exists between hearing damage and tinnitus, but no clear causal connection has been established so far. The phantom sound is generated in the central nervous system — not in the hearing organ. Neurophysiological studies have provided novel insight into the neural mechanisms of tinnitus. Various auditory as well as non-auditory brain areas in tinnitus subjects demonstrate abnormal activity patterns compared to non-tinnitus controls. This has motivated attempts to use neurostimulation in order to disrupt pathological brain activity and to consequently abolish tinnitus. The aim of this Thesis was to develop new methods for tinnitus diagnostics and treatments that are based on neurophysiological models of tinnitus. Three Studies of the current Thesis each examined different neurostimulation methods that could have potential as tinnitus therapies. Non-invasive neuroimaging with magnetoencephalography (MEG), performed simultaneously with transcutaneous vagus nerve stimulation (tVNS) and transcranial alternating current stimulation (tACS), revealed acute modulations in auditory evoked activity. A double-blind sham-controlled study of repeated at-home sessions of transcranial direct current stimulation (tDCS) found no long-term advantage of active over a sham protocol, in line with recent findings from in-hospital studies. A fourth Study tested the hypothesis that tinnitus-related neurophysiological changes in the auditory system could be reflected in psychoacoustical task performance; localization-sensitive areas of the auditory pathway have been found to be affected by tinnitus, so sound localization accuracy was compared between subjects with unilateral tinnitus and controls. Most of the results could be explained by the accompanying hearing loss, but the tinnitus group performed worse in the presence of background noise. It is concluded that neurostimulation treatment studies in tinnitus could benefit from new neurophysiologically-based measures that relate acute effects to long-term treatment outcomes. In addition to providing information about the neural substrate of tinnitus, this would allow individualized real-time adjustment of treatment parameters as well as aid in choosing the optimal treatment method for each patient.

Tinnitus on äänen haamuaistimus, jonka esiintyvyys aikuisväestössä on noin 10–15%. Monet pärjäävät tinnituksensa kanssa hyvin, mutta osa kokee sen jopa niin häiritseväksi että se vaikuttaa negatiivisesti elämänlaatuun. Kuulovaurioiden ja tinnituksen välillä on vahva korrelaatio, mutta selkeää syy-yhteyttä ei ole voitu kuitenkaan osoittaa. Ääniaistimus syntyy keskushermostossa — ei kuuloelimessä. Neurofysiologiset tutkimukset ovat avanneet uusia näkökulmia tinnituksen hermostollisiin mekanismeihin. Useiden auditoriten sekä ei-auditoristen aivoalueiden aktiviteetti poikkeaa tinnituspotilailla normaalikuuloisista kontrollihenkilöistä. Tämä on antanut aihetta kokeilla neurostimulaation kohdentamista patologisesti toimiville aivoalueille. Tällöin tavoitteena on häiritä tinnitukseen liittyvää hermoaktiviteettia ja tätä myöten helpottaa tai poistaa tinnitus. Tämän väitöskirjan tavoite on kehittää uusia diagnostisia ja hoidollisia menetelmiä, jotka perustuvat tinnituksen neurofysiologisiin malleihin. Kolme väitöskirjan tutkimusta keskittyivät kukin eri neurostimulaatiomenetelmiin, joilla on todettu olevan potentiaalia tinnituksen hoitomuotoina. Aivojen aktiivisuutta kuvannettiin ei-invasiivisesti magnetoenkefalografialla (MEG) samanaikaisesti transkutaanisen vagushermostimulaation (tVNS) sekä transkraniaalisen vaihtovirtastimulaation (tACS) aikana, ja havaittiin että stimulaatio aiheutti välittömiä muutoksia kuulovasteissa. Tuplasokkoutetussa ja lumekontrolloidussa koehenkilöiden itsensä kotona toteuttaman transkraniaalisen tasavirtastimulaation (tDCS) hoitokokeilussa ei löydetty eroa aktiivisen ja lumehoidon välillä. Tulokset vastasivat viimeisimpiä aiheesta tehtyjä klinikkatutkimuksia. Neljäs tutkimus testasi hypoteesia, jonka mukaan tinnitukseen liittyvät kuulojärjestelmän neurofysiologiset muutokset voisivat heijastua psykoakustisen tehtävän suorituskykyyn; tinnitus vaikuttaa kuuloketjun alueisiin jotka liittyvät myös suuntakuuloon, joten äänen tulosuunnan arviointikykyä vertailtiin tinnitus- ja kontrolliryhmien välillä. Merkittävin vaikutus suuntakuuloon oli kuulonalenemalla, mutta tinnitusryhmän tarkkuus heikkeni kun tilanteeseen lisättiin taustamelua. Johtopäätöksenä todetaan että tinnituksen neurostimulaatiohoitotutkimukset voisivat hyötyä uusista neurofysiologiaan perustuvista mittareista joiden avulla hoidon akuutit efektit voitaisiin yhdistää pitkän aikavälin kehitykseen. Tinnituksen hermostollisten taustatekijöiden selvittämisen lisäksi kyseiset menetelmät mahdollistaisivat reaaliaikaisen yksilöidymmän hoitoparametrien asettamisen sekä auttaisivat parhaan hoitomenetelmän selvittämisessä.