Filmikirjailijat : elokuvakäsikirjoittaminen Suomessa 1931-1941

Abstract

This thesis examines the development of screenwriting practice in Finnish cinema between 1931 and 1941. The study looks at the aesthetic and ideological values that influenced the formation of screenwriting as a profession after the advent of sound film. In its analysis of this historical development the study utilizes primarily, but not exclusively, the models proposed by Ian Macdonald and Daniel Gritten in their ground breaking work(s) in the emerging field of screenwriting studies. Screenwriting is seen as a field of cultural practice in which notions like cultural capital, struggle and doxa as introduced by Pierre Bourdieu can be used to define and interpret the field. In 1930s Finland the domestic film industry was growing strongly and the development of the national cinema became the subject of a lively public debate in popular film magazines and other publications. A large part of this discussion was centred on the screenplay. For the contemporaries the eventual solution of the ”screenplay problem” was the key to better films. Four recurrent questions emerged: What would be the best possible subject matter for Finnish cinema? Who should write films? Should the producers prefer original material over adaptations? How to write a good screenplay? These questions and their practical solutions are discussed in the main chapters of the study. Each topic is elaborated further in a case study chapter in which individual films of the time are examined. Screenwriting practice and the aesthetic ideas informing it were built in a production environment that was heavily drawing on the national cultural and literary tradition. At the same time Finnish cinema was influenced by an international film culture – from Europe and Hollywood to Soviet cinema. Conflicting notions of authorship and of the essence of cinema as an art form were discussed as well as the tension between art and commerce. The professional identity of the screenwriter and the practice of screenwriting were shaped in a field defined by many conflicting ideals and goals.

Tämä väitöskirja tarkastelee elokuvakäsikirjoittamista Suomessa vuodesta 1931 vuoteen 1941. Tutkimus kysyy, minkälaiset esteettiset ja ideologiset arvot vaikuttivat käsikirjoittamiseen ja käsikirjoittajien ammattikunnan muotoutumiseen äänielokuvan läpimurron jälkeen. Tutkimus on historiallinen tutkimus. Lähdeaineistoa tulkitaan soveltaen pääasiassa Ian Macdonaldin ja Daniel Grittenin luomia käsikirjoituksen tutkimuksen menetelmiä, joissa käsikirjoittamisen käytäntöä analysoidaan ranskalaisen sosiologin Pierre Bourdieun teorioiden mukaisena kulttuurisen kamppailun kenttänä. Suomalainen elokuvatuotanto eli voimakkaan kasvun aikaa 1930-luvulla. Elokuvalehtien ja muiden julkaisujen palstoilla käytiin vilkasta keskustelua kansallisesta elokuvasta ja sen tehtävästä. Yksi keskustelunaiheista oli ”käsikirjoituksen ongelma”. Uskottiin, että kiinnittämällä huomiota käsikirjoitusten laatuun syntyy parempia elokuvia. Pohdintojen keskiössä oli neljä kysymystä: Minkälaisia ovat suomalaiselle elokuvalle sopivat aiheet? Keiden pitäisi kirjoittaa elokuvia? Tuleeko tuottajien suosia alkuperäisaiheita ja välttää kirjallisuussovituksia? Miten määritellään hyvä elokuvakäsikirjoitus? Tutkimuksen pääluvuissa tarkastellaan näiden kysymysten ratkontaa sekä julkisuudessa että käytännön työssä. Lehdistöaineiston ohella lähteinä ovat elokuvien käsikirjoitukset, kirjeet, muistelmat ja elokuvayhtiöiden arkistot. Neljässä tapaustutkimusluvussa valotetaan päälukujen aihealueita. Niissä tarkastelun kohteina ovat elokuvat Juurakon Hulda (1938), Vieras mies tuli taloon (1938), vuonna 1940 valmistuneet suomalaiset ruotsalaisten elokuvien uudelleenfilmatisoinnit sekä elokuva SF-paraati (1940). Suomalaista elokuvakäsikirjoittamista ja sen ammatillisia ihanteita rakennettiin äänielokuvan läpimurron jälkeen kulttuurisella kentällä, jonka toiminta muotoutui suhteessa kansalliseen kulttuuriin ja suomalaisen kirjallisuuden traditioon. Suomalainen elokuva oli samaan aikaan sekä osa nuoren valtion kansallista kulttuuria että kansainvälistä elokuvakulttuuria – vaikutteita saatiin niin Euroopasta, Hollywoodista kuin Neuvostoliitostakin. Elokuvaa pidettiin toisaalta kauppatavarana ja toisaalta taiteena, ja käsikirjoittaminen nähtiin uutena kirjallisuuden lajina. Käsitystä käsikirjoittajan ammatista muokkasivat monet keskenään ristiriitaiset näkemykset, toiveet ja tavoitteet.