Autiotuvista lomakaupunkeihin - Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria

Abstract

Tutkimus käsittelee Lapin maakunnan matkailuarkkitehtuurin ja matkailun historiaa. Aluerajauksena on Lapin lääni 1930-luvun lopun laajuudessaan, mukaan lukien Petsamo. Pääkysymys on, miten matkailu ja arkkitehtuuri ovat vaikuttaneet toisiinsa 1800-luvulta nykypäivään ja millainen suhde niillä on ollut maisemiin ja paikalliseen kulttuuriin. Tutkimus perustuu laajaan arkistotyöhön ja arviointiin paikan päällä. Aihetta ei ole aiemmin tutkittu, lukuun ottamatta tekijän aiempia tutkimuksia. Matkailuarkkitehtuurin laadun esiin nostaminen historian kautta ja vertailu nykyiseen rakentamiseen on ajankohtaista ja tukee matkailuelinkeinon kehittämistä. Matkakertomukset, lapponistinen taide, valokuvat ja elokuvat määrittivät Lappia ja sen tiettyjä paikkoja käymisen arvoiseksi. Liikenteen solmukohdat vakiintuivat etapeiksi ja reittien ulottuvilla olleet maisemat matkakohteiksi. Valtio ja Suomen Matkailijayhdistys järjestivät majoitus- ja ravintolapalveluja. Lapin matkailusta tuli osa kansallista ja isänmaallista projektia. Matkailua luotiin 1960-luvulle asti maisemilla ja arkkitehtuurilla. Lapin maakunnan matkailuarkkitehtuurissa ovat näkyneet 1800-luvun lopulta lähtien sekä kansainväliset että kansalliset vaikutteet. Muinaispohjoismaiseen tyyliin rakennettua Aavasaksan paviljonkia seurasivat tyyppikestikievarit ja klassistiset matkailumajat. Funktionalistiset hotellit viestivät moderniutta ja kansainvälisyyttä, tunnetuimpina Pohjanhovi ja Pallastunturin hotelli. 1930–1950-luvun hirsirakenteiset matkailu- ja retkeilymajat ilmensivät talonpoikaiskulttuuria ja kansallisromantiikkaa. Lapin matkailuarkkitehtuuri oli 1960-luvulle asti korkealuokkaista. Suunnitteluun pestattiin lahjakkaita arkkitehteja ja sisustusarkkitehteja, ja rakennukset sisustettiin yksilöllisesti. Kun laskettelun suosio 1960-luvun lopulta lähtien kasvoi ja siirryttiin massaturismiin, tuli useista maisemakohteista matkailukeskuksia ja osasta myöhemmin lomakaupunkeja. Kansallisromanttinen, esteettinen ja vaaliva suhtautuminen tärkeisiin maisemanähtävyyksiin korvautui toiminnallista matkailua palvelevalla rakentamisella. Kasvanut matkailurakentaminen on hävittänyt maisemanähtävyyksiä, joiden varaan seudun matkailu alun perin pohjautui. Parin miljardin vuoden ikäisiä tuntureita – saamelaisten pyhiä vuoria ja kirjallisuudessa ja taiteessa ylistettyjä maisemia – on myllerretty kauttaaltaan. Massamatkailu on tuottanut Lappiin myös vaatimatonta ja epäyhtenäistä rakentamista ja lavastemaisia ympäristöjä. Arkkitehtien käyttäminen suunnittelijoina on ollut melko harvinaista 1960-luvun lopulta lähtien. Matkailurakentamisessa viljellään usein saamelais-, tukkilais- ja kullankaivajakulttuurin stereotyyppisiä mielikuvia ja kliseitä. Saamelaiskulttuuri on kytketty matkailun rekvisiitaksi 1930-luvulta lähtien. Lapin matkailun arkkityyppi on kota. Elämys- ja joulupukkimatkailu ovat synnyttäneet viihdearkkitehtuuria, johon sekoitetaan perinnettä, Lappimyyttejä ja fiktioita. Mallia on haettu myös Alpeilta ja huvipuistoista. Peräpohjalainen kulttuuri on unohtunut, samalla kun Lappi on laajentunut kohti etelää. Lapin matkailun ja siihen liittyvän arkkitehtuurin historia on tyypillinen esimerkki maailmanlaajuisen turismin alueellisesta kehityskaaresta. Romantiikan ajan yksittäisten matkaajien innostuksesta alkunsa saanut Lapin matkailu on muuttunut suureksi ja moniulotteiseksi massailmiöksi ja osaksi elämysteollisuutta. Matkailu voi murentaa nopeasti kohdealueensa maisemia, luontoa ja kulttuuria niin Lapissa kuin muuallakin maailmassa, jos sitä ei säädellä ja suunnitella. Lapin matkailukohteiden vetovoimaisuus ja kilpailukyky edellyttäisivät nykyistä ammattitaitoisemmin ja laadukkaammin suunniteltua arkkitehtuuria ja ympäristöä.